Vasemmistopolitiikka on länsimaissa vastatuulessa

mutta mielipidekontrollia kiivaasti vaativa ideologia kytee silti vahvana.

https://www.suomenuutiset.fi/vasemmistopolitiikka-on-lansimaissa-vastatuulessa-mutta-mielipidekontrollia-kiivaasti-vaativa-ideologia-kytee-silti-vahvana/

Englanninkielisessä maailmassa nykyistä identiteettipolitiikan ja kulttuurisodan aikaista ”tiedostavaa” vasemmistolaisuutta kutsutaan termillä ”woke”. Brittiläinen historioitsija Gavin Mortimer muistuttaa, että jo itäsaksalaiset puhuivat kylmän sodan aikana vastaavasta ilmiöstä nimeltä Zersetzung, suomeksi ”hajoaminen” tai ”hajottaminen”. Salainen poliisi Stasi saattoi pyrkiä tuhoamaan vääriä poliittisia ajatuksia esittäneen henkilön maineen ja mielenterveyden erilaisilla vaikutusoperaatioilla.

Viime vuosina useat valtavirran mediaeliitin vieroksumat hahmot ovat joutuneet masinoitujen ajojahtien kohteeksi. Kulttuuri-ilmapiirin portinvartijoilla on ollut alhainen motivaatio puolustaa totuutta silloin, kun oman viiteryhmän ulkopuolista henkilöä on syytetty kevyin tai jopa virheellisin perustein. Mortimer mainitsee nimekkäinä esimerkkeinä mm. oopperalaulaja Placido Domingon ja alkuvuodesta edesmenneen filosofi Sir Roger Scrutonin tapaukset.

Kaikki on poliittista. Vastakkainasettelu on levinnyt parlamentarismin ja puoluepolitiikan ulkopuolelle sekä julkisen että yksityisen elämän osa-alueille. Tarkoitushakuisesta ja valikoivasta tarinankerronnasta ja henkilön maineen tuhoamisesta (character assassination) on tullut hyväksyttäviä vaikuttamiskeinoja. Yksilön saavutukset vuosikymmeniä kestäneellä uralla voidaan mitätöidä modernin ajan noitavainoissa etsimällä henkilöhistoriasta yksityiskohtia tai vain löyhiä kytköksiä, jotka voisivat nykyvalossa kuulostaa kyseenalaisilta. Varoittavista ennakkotapauksista tulee pelotteita jokaiselle, joka saattaisi edes ajatuksen tasolla poiketa kauemmas valtavirran uskomuksista tai intresseistä.

Uuden ajan noitavainojen muotoja ovat myös doxaaminen – joukkoistettu kohdehenkilön yksityiselämän penkominen, työnantajan tai kaupallisten yhteistyötahojen painostaminen irtisanomiseen, erilaiset perättömät ilmiannot ja deplatforming – sulkeminen sosiaalisen median alustoilta.

JUTTU JATKUU
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos vasemmistolla olisi tarpeeksi valtaa, he leirittäisivät enemmän kuin mielellään toisinajattelijoita ja olisivat julmia. Sen aistii vasemmiston kiihkoistasta valheen hengestä, ehdottomuudesta ja keinoista jotka ovat halveksittavia.

Äänestä

Ennen Talvisodan syttymistä 17.11.1939 Neuvostoliiton marsalkka K. Vorosilov allekirjoitti käskyn 106. jalkaväkidivisioonan perustamisesta. Divisioona muodostettiin suomalaisista kommunisteista, karjalaisista ja Leningradin ympäristössä asuvista inkeriläisistä. Joukkoa kutsuttiin Suomen Kansanarmeijaksi, jonka tehtävänä oli veljellisen avun antaminen Suomen kansalle.
Divisioona kuljetettiin Terijoelle, minne se jäi odottelemaan Helsingin valtausta ja voitonparaatia. Tunnetusta syystä odottelu venähti ja lopulta se liitettiin Puna-armeijaan.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

mutta mielipidekontrollia kiivaasti vaativa ideologia kytee silti vahvana.

https://www.suomenuutiset.fi/vasemmistopolitiikka-on-lansimaissa-vastatuulessa-mutta-mielipidekontrollia-kiivaasti-vaativa-ideologia-kytee-silti-vahvana/

Englanninkielisessä maailmassa nykyistä identiteettipolitiikan ja kulttuurisodan aikaista ”tiedostavaa” vasemmistolaisuutta kutsutaan termillä ”woke”. Brittiläinen historioitsija Gavin Mortimer muistuttaa, että jo itäsaksalaiset puhuivat kylmän sodan aikana vastaavasta ilmiöstä nimeltä Zersetzung, suomeksi ”hajoaminen” tai ”hajottaminen”. Salainen poliisi Stasi saattoi pyrkiä tuhoamaan vääriä poliittisia ajatuksia esittäneen henkilön maineen ja mielenterveyden erilaisilla vaikutusoperaatioilla.

Viime vuosina useat valtavirran mediaeliitin vieroksumat hahmot ovat joutuneet masinoitujen ajojahtien kohteeksi. Kulttuuri-ilmapiirin portinvartijoilla on ollut alhainen motivaatio puolustaa totuutta silloin, kun oman viiteryhmän ulkopuolista henkilöä on syytetty kevyin tai jopa virheellisin perustein. Mortimer mainitsee nimekkäinä esimerkkeinä mm. oopperalaulaja Placido Domingon ja alkuvuodesta edesmenneen filosofi Sir Roger Scrutonin tapaukset.

Kaikki on poliittista. Vastakkainasettelu on levinnyt parlamentarismin ja puoluepolitiikan ulkopuolelle sekä julkisen että yksityisen elämän osa-alueille. Tarkoitushakuisesta ja valikoivasta tarinankerronnasta ja henkilön maineen tuhoamisesta (character assassination) on tullut hyväksyttäviä vaikuttamiskeinoja. Yksilön saavutukset vuosikymmeniä kestäneellä uralla voidaan mitätöidä modernin ajan noitavainoissa etsimällä henkilöhistoriasta yksityiskohtia tai vain löyhiä kytköksiä, jotka voisivat nykyvalossa kuulostaa kyseenalaisilta. Varoittavista ennakkotapauksista tulee pelotteita jokaiselle, joka saattaisi edes ajatuksen tasolla poiketa kauemmas valtavirran uskomuksista tai intresseistä.

Uuden ajan noitavainojen muotoja ovat myös doxaaminen – joukkoistettu kohdehenkilön yksityiselämän penkominen, työnantajan tai kaupallisten yhteistyötahojen painostaminen irtisanomiseen, erilaiset perättömät ilmiannot ja deplatforming – sulkeminen sosiaalisen median alustoilta.

JUTTU JATKUU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu