Puola ostaa amerikkalaisia F-35-hävittäjiä

Hienoa, Puola varmisti olemassaolonsa,

Kauppakirjat allekirjoitetaan perjantaina. Uudet koneet korvaavat venäläistä hävittäjäkalustoa.

PUOLA aikoo ostaa ilmavoimilleen amerikkalaisia F-35-hävittäjiä. Puolustusministeri Mariusz Błaszczak kertoo Twitterissä, että sopimus kaupasta allekirjoitetaan perjantaina.

Hänen mukaansa maa hankkii kaikkiaan 32 konetta. Kaupan hinta on 4,6 miljardia dollaria (noin 4,2 miljardia euroa).

Lockheed Martinin valmistama F-35 on yksi viidestä ehdokkaasta Suomen seuraavaksi hävittäjäksi Hornetien jälkeen.

Puola korvaa F-35-koneillaan venäläisvalmisteista Suhoi- ja Mig-hävittäjäkalustoaan. Uusien koneiden on tarkoitus toimia osittain rinnakkain maan ilmavoimien nykyisten F-16-hävittäjien kanssa.

Puolan ilmavoimat saa ensimmäisen F-35-koneensa vuonna 2024, mutta se jää Yhdysvaltoihin puolalaisten lentäjien koulutuskäyttöön. Puolassa ensimmäisen F-35-laivueen on määrä olla operationaalisessa käytössä 2026.
5852
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Puola osti koneet Naton sisäpiirihinnoittelulla.

Kuuluiko se elintärkeä simulaattori kauppahintaan? Siis mitä muuta kauppaan sisältyyy kuin pelkät koneet? Mitä aseita tuolla hinnalla sai? Kuuluiko kypärät kauppahintaan?

Suomen on saatava kaupan sisältö tietoon, että osaa vaatia paremmat kauppaehdot.

Äänestä

32 konetta hintaan 4.2 milj €.

Suomi ostaa n. 56-64 konetta. Budjettiin varattu 10 milj.€

Tämä näyttää hyvältä. Rysäpöksyt alkavat nyt valtavan änkytyksen mitä on hauska seurata.

1Äänestä
  • Puola osti siis 32 konetta hintaan 4.2 milj €. Melkoinen diili!

    eli Suomen budjetti 10 000 000 000 € /4 200 000€/kpl =2380 konetta

    Jos jenkit myy Suomelle tuolla hinnalla, niin ilman muuta ostetaa. Realistina epäilen perustellusti ettei myy kypärän hinnalla.

    F-35 olisi hinnaltaan "toimivana" n. 200 000 000 €/kpl, eli niitä saisi budjetilla vaivaiset 50 kpl, eikä niiden ylläpitoon tai käyttöön jäisi lainkaan rahaa.

    EI OLE SUOMEA VARTEN Lockhead Martinin tuotteet! PISTE!

    Äänestä

Aivan upeeta. Suomi saa F-35 hävittäjät varmaan tuotantokustannuksilla, eli n. 80 000 000$/kone, eli lähes ilmatteeks, koska me emmearvitse aseita hävittäjiimme lainkaan, pelkkä hyvä kamera riittää, eikä niitäkään tarvita kaikkiin koneisiin.

Äänestä
  • Nyt sinä olet höpsö, vanha raitavillapipo rauhanpuolustaja.
    Kyllä aseita tulee ja paljon. Niillä lähtee itäinen influenssa kerrasta.

    1Äänestä

Ostetaan ilman muuta jos myyvät tuotantokustannuksilla aseineen kaikkineen..

Äänestä

Paola ostaa amerikkalaisia F-35-hävittäjiä? Mitä vittua Paola tekee hävittäjillä?

Äänestä
  • Uhrautuu isännän puolesta ja maksaa siitä vielä hirvittävän hinnan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uhrautuu isännän puolesta ja maksaa siitä vielä hirvittävän hinnan

    Mtä Vttua Venäjä näpistelee eurooppalaisten naapureidensa perheiden kotitiluksia?

    1Äänestä

Onnea puolan ilmavoimat, viisaan hankinnan johdosta.

Ryssänromut joutaa sulattoon ...

TIRSK!.

1Äänestä
  • Puolivillan ilmavoimat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolivillan ilmavoimat

    Juuh ... vielä toistaiseksi, kun kysessä ovat ikäloput ryssänromut konekalustona.

    Kunhan F-35:set saapuvat operatiiviseen käyttöön, niin tilanne puolassa pompsahtaa ilmaherruuden osalta aivan uusiin sfääreihin. Veikkaampa, ettei ole ns. Suwalkin käytävään ryssällä tunkua ... muinaisesta ritarikaupunki KÖNIGSBERGISTÄ . :-)

    TIRSK!.

    1Äänestä

  • Aattelin jos tilais yhden vessan seinälle, vois katella Putinia aina kun ponnistaa ...

    1Äänestä

BOEING BOEING BOEING BOEING BOEING BOEING BOEING BOEING

Äänestä

Jos Suomi valitsee F-35, niin Puolasta löytyy kavereita.

Äänestä

Puola ostaa amerikkalaisia F-35-hävittäjiä.

Puola hankki myös Auvitsin keskitysleirin Puolaan.

Puola on hirmuvaltojen kätyri.

Äänestä
  • NL-Venäjä aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä Suomeen ja Puolaan.

    1Äänestä

SAMANLAISTA JENKKIEN PERSEENNUOLENTAA KUIN MEILLÄKIN VERONMAKSAJIEN JA EU;N KUSTANUKSELLA !
PUOLA ON SUURIN EU TUKIEN SAAJA N. 8 000 000 000 € ELI MEKIN NETTOMAKSAJINA PÄÄSEMME OSALLISTUMAAN TÄHÄN PUOLAN KANSAA
HAITTAAVAAN KAUPPAAN -> SIELLÄ OLISI PALJON TÄRKEÄMPIÄKIN KOHTEITA !

Äänestä

Hienoa että rauhanpuolustajien jäsen huutaa torvi suorona sekä Into piukeana Puolan hävittäjäkaupan kunniaksi.

Kaikkea hyvää TOVERI!

1Äänestä

Miksi helvetissä tän paska sivuston moderaattorit poistaa kaikki normaalitkin viestit. V...u mitä pa..aa muka sananvapauden mallimaassa! Hävetkää! Ja millä logiikalla?? Välillä, vaikka minkälaista tykitystä päästetään läpi olankohautuksella. Meno kuin P-Koreassa.

Äänestä
  • Kerro millainen oli normaali viestisi?
    Boieng?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro millainen oli normaali viestisi?
    Boieng?

    Se on aina pateettista valehtelua. M.O.T.

    IMHO.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro millainen oli normaali viestisi?
    Boieng?

    Ihmettelin vain suuresti, että oli viesti asiaa tai ei, niin mitä v...n järkeä pelkillä Capseillä noinkin pitkää viestiä kirjoittaa. Pikkulapsen tai jälkeen jääneen tyypin kuvan saa noista Caps vain päällä -tontuista.

    1Äänestä

Jenkkitekniikka on huonoa. Autotkin sytyvät tuleeen jo ilmassa ja räjähtävät, kun ovat ajaneet tieltä pois.

Sama juttu lentokonetekniikan kans. Huonoa tuppaa oleen.

Äänestä

Mitä hienoa siinä on ku hankitaan aseita?

Äänestä
  • Raudassa on raha kiinni ... AINA.

    IMHO.

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Raudassa on raha kiinni ... AINA.

    IMHO.

    Romuraudassa totta vie.

    Äänestä

"Mitä hienoa siinä on ku hankitaan aseita?"

Ei siinä mitään hienoa ole mutta naapurimme laittaa pään ahteriinsa kun F-35 kone jyrähtää rajan läheisyydessä.

Ja naapuri unohtaa pää ahterissaan "mahdolliset eli todennäköiset" hyökkäyskäskyt länsirajalle.

Se on sitä ennalta ehkäisevää tuholaistorjuntaa.

1Äänestä
  • Puola saa ostaa EU-tuillaan mitä paskaa tahansa haluaakin. Uusi Ausvitsi?

    Äänestä

Ei kannata ostaa tutkissa näkyviä jenkkihävittäjiä. F-35 on paljon halvempi ja parempi ja näkyy saman verran tutkassa.

Äänestä
  • F-35 on turvallisempikin kun se ei lennä lainkaan.

    Äänestä

Onkos Venäjällä muuten yhtään viidennen sukupolven hävittäjiä?
Ei taida olla kuin niitä Neuvostoliiton aikaisia koneita mitä esim. Ukraina valmisti heille.
Joissain sarjakuvissa on esitetty lapsille mielikuvituksellisia ufoja.

Maailmalla suunnitellaan jo kuudennen sukupolven koneita.
Mahtava gävla Ruotsikin on Tempest projektissa Italian sekä UK:n kanssa.
15 vuoden päästä koelentoja odotettavissa.

Kuinka Venäjä pärjää tulevaisuudessa kun se ei oikein osaa tehdä mitään oikein?

1Äänestä
  • Sun täytyy mennä neuvoo ja opastaa,niin kyllä se siitä nousee.Voisit tulla Rupla miljonääriksi.

    Äänestä

Kerroppas mitä hyötyä muutamasta hävittäjästä on kun kunnon kahakka tulee.Silloin paukkuu isommat pommit siinä ei hävittäjät paina.Jenkkien taktiikkaa myydä tyhmille koneita ei ne haluu sotaa omalle maa-perälleen Eurooppa joutuis kärsimään senkin.

Äänestä
  • Juu, hienoa, upeaa järjen juoksua :D Aina muutama tyhjää eli nollaa parempi. Sitä paitsi kaikilla normaalivaltioilla on niitä joka tapauksessa. Eri asia, jos kaikki tasapuolisesti luopuisi hävittäjistä. Ja suomalaisethan eivät toki kaikista tyhminpinä muutenkin ole USA:lta hävittäjiä koskaan ostanut :D

    Äänestä

"Onkos Venäjällä muuten yhtään viidennen sukupolven hävittäjiä?
Ei taida olla"

Ei kai oikein toimivaa, niinkuin ei muillakaan. USA:n hävittäjät pysyvät pääasiassa maassa, koska niillä ei uskalla entää. Eivät toimi halutulla tavalla ja ovat pilotille hengenvaarallisia, siis USA:n omille tomppeleille.

Äänestä

Kaikesta näkee että rysäpöksyjä ottaa kuupasta ja kovaa.

Ns. Viidennen sukupolven ( ei siis oikeasti) SU-57 trollit kehui maasta taivaisiin ja sitä kuinka hyvä se on.
Sitten se putosi melkein neitsytlennolla ja nyt rysäpöksyjen mielestä viidennen sukupolven koneet on perseestä.

Aijaijaiaijaaijaa tästä minä nautin.

1Äänestä

Miten se niin vähän osti kun se on paljon suurempi maa asukasluvultaan kuin suomi Puola taitaa pitää varalta vanhat migit ja suhoit, suomen pitäisi silloin ostaa vain 6 -12 konetta ja sehän riittää Suomen tarpeisiin mainiosti. Se nyt on sama mitä koneita Puola ostaa kun ne läjähtää tonttiin kuitenkin ennen pitkään mutta voihan ne häivehävittäjillä käydä salaa Suomen puolella eikä täällä tiedetä siitä mitään.

Äänestä
  • Puola on NATOssa eikä sillä ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Eikä Puola ole maailman rikkaimpia valtioita. Siltäkin kestää aikansa toipua Neukkuliiton ikeestä....
    Puola ostaa sen määrän minkä se katsoo tarvitsevansa/rahat riittää.

    Putte sanoi että vain hullu hyökkäisi NATO maahan. Onko Putte rysäpöksyn mielestä väärässä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puola on NATOssa eikä sillä ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Eikä Puola ole maailman rikkaimpia valtioita. Siltäkin kestää aikansa toipua Neukkuliiton ikeestä....
    Puola ostaa sen määrän minkä se katsoo tarvitsevansa/rahat riittää.

    Putte sanoi että vain hullu hyökkäisi NATO maahan. Onko Putte rysäpöksyn mielestä väärässä?

    Putte on vain rauhoitellut baltian natomaita kun nato on toitottanut niille venäjäuhkaa päntiönään eikä venäjä hyökkää mihinkään maahan jos nato tai natomaa hyökkää ensin venäjälle

    Äänestä

Eli: Puola osti siis 32 konetta hintaan 4.2 milj €. Melkoinen diili!

eli Suomen budjetti 10 000 000 000 € /4 200 000€/kpl =2380 konetta

Jos jenkit myy Suomelle tuolla hinnalla, niin ilman muuta ostetaa. Realistina epäilen perustellusti ettei myy kypärän hinnalla.

F-35 olisi hinnaltaan "toimivana" n. 200 000 000 €/kpl, eli niitä saisi budjetilla vaivaiset 50 kpl, eikä niiden ylläpitoon tai käyttöön jäisi lainkaan rahaa.

EI OLE SUOMEA VARTEN Lockhead Martinin tuotteet! PISTE!

Äänestä
  • Todennäköisesti F-35 on halvin Suomeen tarjottavista koneista. Hinta on pudonnut jo alle 80 miljoonan ja tippuu edelleen.

    Rysäpöksylle asia on vaikea ymmärtää koska ensimmäinen 250miljoonan Su-57 tippui välittömästi.

    F-35 koneita ei ole tippunut yhtään teknisen vian takia. Kymmenet maat ostavat sen, joukossa myös ei NATO maita. Sitä tehdään tuhansia.

    Rysäpöksy kuvittelee olevansa maailman fiksuin ihminen sekä olevansa oikeassa ja kymmenien maiden puolustusvoimat ja päättäjät ovat hänen mielestään idiootteja.

    Paitsi Venäjän päättäjät. Heillä on tarkoitus rakentaa 10 Su-57 konetta/vuosi ainoastaan sen takia että kasvot säilyisivät koska lopettivat jo tuotannon mutta Puttea vitutti suunnattomasti kun oli käynyt istumassa koneessa liian iso kypärä päässä kuvattavana eikä jalat ylttäneet lattiaan minkä näki jokainen kuvasta..

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todennäköisesti F-35 on halvin Suomeen tarjottavista koneista. Hinta on pudonnut jo alle 80 miljoonan ja tippuu edelleen.

    Rysäpöksylle asia on vaikea ymmärtää koska ensimmäinen 250miljoonan Su-57 tippui välittömästi.

    F-35 koneita ei ole tippunut yhtään teknisen vian takia. Kymmenet maat ostavat sen, joukossa myös ei NATO maita. Sitä tehdään tuhansia.

    Rysäpöksy kuvittelee olevansa maailman fiksuin ihminen sekä olevansa oikeassa ja kymmenien maiden puolustusvoimat ja päättäjät ovat hänen mielestään idiootteja.

    Paitsi Venäjän päättäjät. Heillä on tarkoitus rakentaa 10 Su-57 konetta/vuosi ainoastaan sen takia että kasvot säilyisivät koska lopettivat jo tuotannon mutta Puttea vitutti suunnattomasti kun oli käynyt istumassa koneessa liian iso kypärä päässä kuvattavana eikä jalat ylttäneet lattiaan minkä näki jokainen kuvasta..

    Kyllä niissä f35 teknisiä vikoja on riittänyt ja on muutama läjähtänyt tonttiinkin ties mistä syystä. Su57 tulee takaiskusta huolimatta pysymään tuotannossa ja syykin on löytynyt putoamiseen ja säädöllä saadaan kuntoon joten estettä tuotannon jatkumiselle ei ole.

    Äänestä

Puola ostaa jenkkihävittäjät , mutta Suomi ostaa Saabilta Griprnit.

Äänestä
  • Puola osti uudet F-35 hävittäjät (erittäin viisas päätös).
    Mitä suurimmalla todennäköisyydellä suomi ostaa myös uusinta ja parhainta tekniikkaa l. F-35 hävittäjät.

    "– Yksimoottorinen Saab Gripen on oikeastaan ruotsalais-amerikkalainen konetyyppi, koska siinä käytetään valtavasti amerikkalaisia osia, kuten moottoria, kertoo Siivet-lehden ilmailuasiantuntija Pentti Perttula. Moottori onkin sama , jota löytyy kaksin kappalein toisesta ilmavoimien ehdokkaasta, Super Hornetista.

    – Kilpailijat ovatkin haukkuneet Gripeniä amerikkalaiseksi rakennussarjaksi, joka kootaan Ruotsissa, Perttula hymähtää."

    Gripen E on siis experimental-hävittäjä, joka ON KESKENERÄINEN.
    Tack, men NEJ TACK!.


    IMHO.

    1Äänestä

Puola varmisti olemassaolonsa, eli kuuluvansa onnellisten imbesillien sakkiin, sekä naiviutensa että absoluuttisen laaduttomuuden

Äänestä

..harmin paikka! siis se, että Grippen ei kanna mukamas painoa ja "sensoreita" riittävästi. Ja Grippenin valmistus muka kesken. Olisi tärkeää olla svenssoneiten kanssa yhdessä. Mutta, jenkki koneet takuulla toimivia Venäjän ja Putinin hallinnon uhkaan...

Äänestä

"Su57 tulee takaiskusta huolimatta pysymään tuotannossa ja syykin on löytynyt putoamiseen ja säädöllä saadaan kuntoon joten estettä tuotannon jatkumiselle ei ole."

Syy löytyi: Paska vehe.
Säädöt: Valmistus lopetetaan ja keskitytään jelly jortikoiden valmistukseen ja myyntiin Venäjän kasvavilla markkinoilla.

1Äänestä
  • 4. - 6. sukupolven hävittäjiin Venäjä satsaa. 5. floppasi kautta linjan, kaikkialla.

    5. gen jäi välimalin väliinputoajaksi. Japanilaiset onnistuivat tosin sukelluttamaan amerikkalaista sellaista, joten ehkä siitä vetenalaiseksi vehkeeksi...?

    Äänestä

Venäjän viidennen sukupolven ainoa kone putos het kättelyssä.

Putte kannustaa engineerejä uusiin vastoinkäymisiin. Parin vuoden päästä nähdään miten seuraavan käy vai lentääkö enää ollenkaan?

1Äänestä

T-60 Pigeon, Pravda.ru on julkaissut englanninkielisen videoesityksen salaisesta Venäjän seuraavan sukupolven hävittäjästä, T-60 "Pigeonista" ("pulu"), josta odotetaan prototyyppiä vuoden 2020 aikana ja sarjavalmistusta vuoteen 2030 mennessä.

https://youtu.be/TYoOEs-kzx8?t=4

Äänestä
  • T-60 on 1980-luvun Neuvostoliiton suunnitelma. Voi veljet, mieletön retrokone olisi jos sitä nyt 40 vuoden rapiat alettaisiin suunnittelemaan.

    Kuvastaa Venäjän tasoa.

    1Äänestä

Puola ostaa ylihintaisia amerikkalaisia F-35-hävittäjiä

Hienoa, Puola varmisti poissaolonsa Ausvitsi juhlista. Ei näkynyt isäntämaata?

Äänestä
  • Paljonko hinta oli ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hienoa, Puola varmisti olemassaolonsa,

Kauppakirjat allekirjoitetaan perjantaina. Uudet koneet korvaavat venäläistä hävittäjäkalustoa.

PUOLA aikoo ostaa ilmavoimilleen amerikkalaisia F-35-hävittäjiä. Puolustusministeri Mariusz Błaszczak kertoo Twitterissä, että sopimus kaupasta allekirjoitetaan perjantaina.

Hänen mukaansa maa hankkii kaikkiaan 32 konetta. Kaupan hinta on 4,6 miljardia dollaria (noin 4,2 miljardia euroa).

Lockheed Martinin valmistama F-35 on yksi viidestä ehdokkaasta Suomen seuraavaksi hävittäjäksi Hornetien jälkeen.

Puola korvaa F-35-koneillaan venäläisvalmisteista Suhoi- ja Mig-hävittäjäkalustoaan. Uusien koneiden on tarkoitus toimia osittain rinnakkain maan ilmavoimien nykyisten F-16-hävittäjien kanssa.

Puolan ilmavoimat saa ensimmäisen F-35-koneensa vuonna 2024, mutta se jää Yhdysvaltoihin puolalaisten lentäjien koulutuskäyttöön. Puolassa ensimmäisen F-35-laivueen on määrä olla operationaalisessa käytössä 2026.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu