Älkäämme unohtako Puolan kuolemanleireillä...

- kuoli eli surmattiin paljon myös muita ihmisiä kuin juutalais-heimoa tai uskontoa tunustavia Euroopan kansalaisia!

Heidät oli lajiteltu eri ryhmiin, kuten mustalaiset, tunnetusti homoseksuaaleiksi miehiksi tunnetut omalla vaaleanpubaisella eli pinkillä olkavarren merkillä. Juutalaisten hihatunnus oli keltainen "Daavidin tähteä" kuvaava tähtikuvio.
Huonot naiset ja irtolaiset yms. väki joutui myös tuhottaviksi!

Sitä "pinkkiä muistoa" ikäänkuin pidettiin pitkään homojen värinä, jopa he itse ylläpitivät vuosikymmeniä sitä väriä!
Kunnes uusi aika toi ns. sateenkaaren värilipun tunnukseksi!

Jos kaikki olisi mennyt oikein, Suomea Puolan muistojuhlassa olisi pitänyt edustaa myös Pekka Haavisto ja puolisonsa mamme seksuaalisen vähemmistön edustajana samalla.
Valtakunnan Niinistö ei edustanut kuin itseään!?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Natsismia pidetään pahana joka oikein onkin, mutta islamistit aloittavat silpomisen eli kidutuksen jo puolustuskyvyttömille lapsille. Ei mene aikaakaan kun vaaditaan että saa pitää päänsä, ellei usko samoin!

Äänestä

Ei liity enää tähän nykyiseen sukupolveen nuo murhateot joten on turhaa syyllistää enää nykypolvea.

Äänestä
  • Vanhojen ämmien horinaa ,olet oikeassa!

    Äänestä

  • Katynin metsissä 15000 puolalaista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katynin metsissä 15000 puolalaista

    nuo 15000 teloitti neukkulan porukka ja alkoi syyttää siitä natseja

    sama tapa syyttää on Karjalan metsiin kuopattujen suomalaisten kohdalla

    Äänestä

Juutalaiset olivat suurin natsien vainoista kärsinyt ryhmä mutta ei ainoa. Minuakin hämää että esimerkiksi Berliinin keskustaan tehtiin valtava muistomerkki (alue) natsien tappamille juutalaisille (ja vain juutalaisille). Miksei kaikille natsien uhreille? Muistomerkin pystyttäjät jatkoivat natsien perinnettä ja halusivat erotella uhrit natsien käyttämiin ryhmiin ikään kuin juutalaisten tappaminen olisi eri asia kuin romanien tai homojen tappaminen.

Kaikki natsien tekemät siviilien tappamiset oli yhtä väärin ja ne olivat kaikki rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Äänestä
  • Onko se myöhäistä vieläkään tehdä muistomerkki noille toisille?
    Juutalaiset ovat oma ryhmänsä ja on oikein että heille tehtiin muistomerkki joita on vainottu eri ilmansuunnissa ihan syyttä vuosisatoja. Sairas maailma vihaa juutalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se myöhäistä vieläkään tehdä muistomerkki noille toisille?
    Juutalaiset ovat oma ryhmänsä ja on oikein että heille tehtiin muistomerkki joita on vainottu eri ilmansuunnissa ihan syyttä vuosisatoja. Sairas maailma vihaa juutalaisia.

    Onko oikein, että kun natseilla oli hinku luokitella "epäkelpoa ihmisaineista" keltaisin tähdin, vaaleanpunaisin kolmioin jne, niin heidän uhreja muisteltaessa kunnioitetaan natseille tärkeää jaottelua?

    Eikö "antinatsismia" ole juuri sen tunnustaminen että kaikki ihmiset ovat ensisijassa vain ihmisiä joilla on samanlainen ihmisarvo?

    Äänestä

Ne mitään Puolan leirejä olleet, sinne Natsi-Saksa ne ainoastaan sijotti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

- kuoli eli surmattiin paljon myös muita ihmisiä kuin juutalais-heimoa tai uskontoa tunustavia Euroopan kansalaisia!

Heidät oli lajiteltu eri ryhmiin, kuten mustalaiset, tunnetusti homoseksuaaleiksi miehiksi tunnetut omalla vaaleanpubaisella eli pinkillä olkavarren merkillä. Juutalaisten hihatunnus oli keltainen "Daavidin tähteä" kuvaava tähtikuvio.
Huonot naiset ja irtolaiset yms. väki joutui myös tuhottaviksi!

Sitä "pinkkiä muistoa" ikäänkuin pidettiin pitkään homojen värinä, jopa he itse ylläpitivät vuosikymmeniä sitä väriä!
Kunnes uusi aika toi ns. sateenkaaren värilipun tunnukseksi!

Jos kaikki olisi mennyt oikein, Suomea Puolan muistojuhlassa olisi pitänyt edustaa myös Pekka Haavisto ja puolisonsa mamme seksuaalisen vähemmistön edustajana samalla.
Valtakunnan Niinistö ei edustanut kuin itseään!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu