Olen vihastunut mieheni vanhemmille koska aikoinaan antoivat poikansa minun, nuoren kovia kokeneen tytön elätettäväksi. Olin töissä pojan opiskellessa eikä hänen tarvinnut ottaa opintolainaa. Ajattelin sillä korvaavani kamalan menneisyyteni (perheenjäsenellä ongelmia, iäkkäät vanhemmat ym. vähemmän kivaa) ja ymmärsin että he suhtautuivat minuun epäluuloisesti. Kuitenkin nyt vituttaa niin vietävästi kun sainkin lähes elätin itselleni lopuksi ikää...olen saanut todella tehdä elämäni lisätöitä lasten kouluttamiseksi ym. mies ei ole esim. elämänsä aikana pystynyt ostaa ainuttakaan autoa. Köyhempää miestä saa hakea. Yhtään ei auta vaikka kaiken aikaa tekee kotitöitä ja puunaa puutarhaa, vituttaa sitä enemmän vaan. Hänellä on etäiset vanhemmat ja nyt on alkanut jurppia miksei hekään ole puuttunut asioihin ja kasvattaneet poikaansa kunnon arvoihin. Itse en omaa lastani elätiksi antaisi vaan opetan kantamaan vastuunsa kun kerran terve on. Mitä teen kun en haluaisi nähdäkään mieheni vanhempia, tuntuu kuin he olisivat pilanneet elämäni kun ovat noin saattaneet elätyttää poikaansa minulla. Jopa kihlasormuksenkin olen aikoinaan itse maksanut. Toki oma vikanihan tämä on kun olen elätin itselleni hommannut. Minulla ei ollut peräänkatsojaa mutta mieheni vanhemmat ovat mukamas järkeviä, mietin miksei he puuttuneet vaan sallivat tämän kaiken?
Mitä tehdä?
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Selvennyksenä, mies meni painostuksestani lopulta töihin kun ensimmäinen lapsemme oli muutaman kuukauden ja sen jälkeen ollut elämänsä vähän työttömyyskorvausta suuremmalla palkalla ihan päivätyössä. Vasta nyt kun eläkeikään ehkä 15v. niin on saanut taas painostuksestani vihdoin normipalkkaisen työn kun muuten olisin lähtenyt MUTTA loppuuko tämä vitutuksen määrä koskaan? Suututtaa miehen sukulaiset jotka ei tiedä edes miten paljon olen joutunut miehen köyhän luonteen vuoksi uhrautua. Tapansa mukaan vain "puolustavat" omaansa. Naurettavaa heidän touhu kyllä, eihän sillä pitkälle pötki jos omaa puolustaa eikä oikeutta.
Selvennyksenä, mies meni painostuksestani lopulta töihin kun ensimmäinen lapsemme oli muutaman kuukauden ja sen jälkeen ollut elämänsä vähän työttömyyskorvausta suuremmalla palkalla ihan päivätyössä. Vasta nyt kun eläkeikään ehkä 15v. niin on saanut taas painostuksestani vihdoin normipalkkaisen työn kun muuten olisin lähtenyt MUTTA loppuuko tämä vitutuksen määrä koskaan? Suututtaa miehen sukulaiset jotka ei tiedä edes miten paljon olen joutunut miehen köyhän luonteen vuoksi uhrautua. Tapansa mukaan vain "puolustavat" omaansa. Naurettavaa heidän touhu kyllä, eihän sillä pitkälle pötki jos omaa puolustaa eikä oikeutta.
Juu kyl noinki voi käydä. Koita olla armollinen itelles, olit nuori eikä tukijoukkoja. Teit niinku silloin katsoit parhaaksi. Jätä se typerä rupusakki ja ala elämään itelles, he eivät todellakaan ansaitse sinua. Kihlasormuksenkin ite maksanut, se kertoo aika paljon mihi sontaan astuit.
En tiedä...mies kyllä nyt yrittää olla hyvä.
En tiedä...mies kyllä nyt yrittää olla hyvä.