Tunnetusti Kuomat sopivat suomalaisen jalkaan tosi hyvin, mutta ne eivät kestä enää Suomen talvessa. Syynä tähän ei todellakaan ole ilmastonmuutos vaan laadun heikkeneminen. Ilmaston lämpenemisen johdosta talvikenkien voisi olettaa kestävän paremmin, koska pakkasia on vähemmän ja näin pakkasen kielteinen vaikutus materiaalien kulutuskestävyyteen on pienempää.
Kotimaiset Kuoma Kari Soft Shell jalkineet (hinta 80 €) eivät kestä ja rikkoontuvat käyttökelvottomaksi jo alle 5 kk:n aikana tapahtuvan noin 70 käyttötunnin (jalassa olon) jälkeen. Minulla on rikkoontunut jo kaksi ko. kenkäparia lyhyen ajan sisällä. Tämän johdosta on nähtävissä, että kyseessä ei ole yksittäistapaus vaan ko. kenkämallia koskeva laatuongelma.
Kenkien valmistaja Kuomiokoski Oy on luokitellut tämän trekking-kengän talvisesongin kengäksi. Trekking eli suomeksi trekkaus tarkoittaa useita päiviä, jopa kuukausia kestävää vaellusta usein vaikeakulkuisessa maastossa.
Rohkenen sanoa, että Kuoma Kari Soft Shell kenkiä valmistava Kuomiokoski Oy huijaa kuluttajia, luokittelemalla kengän talvisesongin trekking-kengäksi. Miten tällä kenkäparilla rohkenisi lähteä vaeltamaan kun se ei kestä edes normaalia kävelyä, kevyenliikenteen väylällä?
Kummankin rikkoontuneen kenkäparin käyttömäärä minulla on tarkasti tiedossa, koska hankin kengät pelkästään yhtä tarkoitusta varten ja jossa ne ovat yksinomaan olleet. Käyttö on ollut kävelyä kevyenliikenteen väylällä noin 3,5 tuntia viikossa, talvi- ja myös pakkaskelillä. Korostan, että talvi- ja myös pakkaskelillä eli myös oikeassa Suomen talvessa.
Ensimmäisen kenkäparin kohdalla reklamoin kenkien valmistajaa Kuomiokoski Oy:tä rikkoontuvien nauhakoukkujen osalta ja pyysin heitä vaihtamaan kengissä olevat muoviset koukut metallisiin koukkuihin. Valmistajan pyynnöstä lähetin kengät tehtaalle, nauhakoukkujen vaihtoa varten. Suutarin tarkastettua kenkäparin, se totesi kummankin kengän olevan nauhakoukkujen rikkoontumisen lisäksi niin liestynyt, että niitä ei enää ollut järkevää korjata. Kenkäpari kesti siis vain noin 70 käyttötuntia, kävelyä kevyenliikenteen väylällä. Valmistaja lähetti minulle samanlaisen uuden kenkäparin, mutta suostui pyynnöstäni vaihtamaan kenkiin metalliset nauhakoukut, muovisten tilalle.
Kun myös tälle toiselle kenkäparille tuli noin 70 käyttötuntia täyteen, molemmat kengät ratkesivat (murtuivat) liestymän kohdalta, joka sijaitsi molemmissa kengissä samalla kohtaa, jalkapöydän ulkosivulla, pohjan kiinnityskohdassa. Ensimmäiselle kenkäparillehan oli käymässä samoin eli kengät olivat ratkeamispisteessä liestymien kohdalta, minkä johdosta valmistaja päätyi lähettämään minulle uuden kenkäparin, niiden sijasta.
Onko suunnittelussa, materiaalivalinnoissa ja tuotetestauksessa otettu riittävästi huomioon todelliset talviolosuhteet ja ensinnäkin pakkasen vaikutus materiaalivalintoihin? Väitän, että ei ole otettu huomioon vaan valmistuskustannukset painavat vaakakupissa näitä enemmän, laadun kustannuksella. Muistutan, että täällä Suomen lapissa on vielä ihan oikea talvi ja pakkastakin.
Tunnetusti Kuoma kengät istuvat hyvin suomaisen jalkaan, tarpeeksi leveän lestin johdosta. Minunkin jalkaan Kuoma Karit istuivat tosi hyvin, mutta en suosittele niitä kuin seisoskeluun, pyörätuolia käyttäville tai pieneen siirtymiseen kävellen, mikäli niitä on tarkoitus käyttää talvikelillä. Näihin tarkoituksiin on varmaan järkevämpää ostaa kolmenkympin halpiskengät.
Viite: Tunnemme vastuun vähintään vuoden, sanoo Kuoma-merkkisiä jalkineita tekevän Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja Antti Puttonen. Vantaan Sanomat 12.12.2017. ( https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/588987-kengillakin-voi-olla-takuuaika-kolmenkympin-kengista-ei-viitsita-valittaa ).
Edellistä viitettä voidaan tulkita niin, että Kuoma-merkkisten jalkineiden tulisi kestää normaalikäytössä vähintään yhden vuoden ajan. Kokemukseni perusteella edes kaksi Kuoma Kari kenkäparia ei kestä yhden vuoden käyttöä! Talvikäytössä kaksi kenkäparia voi kestää yhden kalenterivuoden ajan kun otetaan huomioon, että talvikenkiä ei käytetä kesällä. Siis yhdessä talvessa kuluu loppuun lähes kaksi Kuoma Kari kenkäparia, kun käyttö on 3,5 tuntia kävelyä viikossa.
Minulle tämä oli ainakin suuri yllätys ja pettymys, koska mielikuva kotimaisten kenkien korkeasta laadusta oli tähän saakka lähes myytti. Nyt tämä myytti murtui ja sortui kuin korttitalo. En osta enää Kuoma-merkkisiä jalkineita, vaikka ”takuun” tai tuotevastuun johdosta saa valmistajalta käytettäväkseen kaksi kenkäparia yhden hinnalla.
Kuomiokoski Oy on pessyt omat kätensä tässä asiassa. Se ei ole antanut edes vastausta yhteydenotto- ja vastauspyyntöihini, koskien tämän toisen kenkäparin rikkoontumista, lyhyen ajan sisällä. Tarkoittaisiko tämä jo kolmatta kenkäparia yhden hinnalla ja sitten neljättä ja sitten…jne?
”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas”!
Kotimaiset Kuoma jalkineet eivät kestä Suomen talvessa
12
2529
Vastaukset
- Anonyymi
Jopa on laatu pudonnut lähes pohjalukemiin. Kiinan tohvelitkin, alesta tilatut voi kestää vuosia paremmalla onnella, tosin paljon on myös krääsää sielläkin tarjolla.
- Anonyymi
Kuoma-kengät eivät ole kovin kalliitakaan. Tuohon hintaan materiaalikustannusten on pakko olla lähellä nollaa, ja työtunteja yhden kenkäparin valmistuksessa saa kulua korkeintaan 15min jotta niiden valmistus Suomessa ja myynti olisi kannattavaa. Laatu on silti yllättävän hyvä valmistuksen helppouteen ja halpuuteen nähden - kenkien voisi odottaa ratkeavan jo muutaman päivän käytön jälkeen.
- Anonyymi
Pohjat Kuomista nykyään murenee. Käykääpä katsomassa, miten Mikkelissä keskustellaan tästä aiheesta.
Mikkelissä on kaikilla Kuomat, kirjoittaa yksi Kuoma-jalkineista keskusteleva. Kannattaa käydä katsomassa keskustelua, ym. vihjeen mukaisesti. Aihealue: Paikkakunnat--Etelä-Savo--Mikkeli. Ikävä kyllä kun SUOMI24 aihealueista ei löytänyt suoraan "oikeaa" paikkaa tälle keskustelun aloitukselle. Muoti ja kauneus aihealueen alta löytyi ainosataan Kengät-osio. Esitän, että mikäli SUOMI24 tarkastaa tämän tekstin ennen julkaisua: SUOMI24:ään lisätään aihealue Kulutustavarat ja sen alle luettelo yleisimmistä kulutustavaroista. Mm. Kengät kuuluisivat tähän aihealueeseen.
HYVÄ KUOMIOKOSKI OY, HYVÄ!
Tämä on loppulausuma, aloituskirjoituksen laatineelta Kuoma-jalkineiden käyttäjältä. Nyt yllättäen sain ja hain postista Kuomiokoski Oy:n lähettämän paketin, joka sisälsi uudet Kuoma-jalkineet.
Tämä oli jo toinen maksuton ja korvaava kenkäpari, rikkoontuneiden kenkien tilalle. Tämä kenkäpari oli valmistajan ilmoituksen mukaan uusimmasta tuotantoerästä. Kengät vaikuttivat jo heti ensi näkemältä kestävämmältä ja laadukkaammalta kuin ensimmäiseksi hankkimani kenkäpari.
Uskon, että asiallinen ja perusteltu palaute ohjaa valmistajaa pitämään laadun ja valmistuskustannukset tasapainossa. On mentävä laatu edellä.
Eli kuten avauksessa kirjoitin, ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas”!
Sanoisin, että erittäin hyvää asiakaspalvelua jos se olisi vähän nopeampaa. Nyt jätän ”erittäin” sanan pois, joten HYVÄÄ ASIAKASPALVELUA!- Anonyymi
Olen 64-vuotias mies, jalka leveää ja rintavaa mallia ja lienee vähän turvonnutkin viime vuosina.
Muutama päivä sitten kokeilin Kuomia CM:ssä ja otin varmuuden vuoksi laatikkopinkasta yhden koon isommat sovitukseen kuin mitä kesäkenkäni ovat.
Arvatkaa mitä?
Eivät mahtuneet ollenkaan jalkaani. Jalkaterän ja varren liittymäkohdassa oli hyvin ahdasta. Ei puhettakaan, että varvas olisi lähtenyt edes yhtään liikkumaan jalkineen sisällä kärkeen pain! Tunsin itseni kyllä aika omalaatuiseksi otukseksi.
Leveiden ja tilavien talvi- ja kesäkenkienkin löytyminen ainakin miehille on vaikeaa.
Talvikenkää haeskelen, nyt olen tilannut Ilves leveälestiset varrelliset talvikengät, edulliset, nyt alessa jossain kenkäkaupassa netissä n.84 € hintaan. Myydään myös nimellä Ilves hieman kalliimmalla.
Aivan saamannäköistä saa jostain nimellä Topman Ajavat. Hinta vain on jotain 159€ ja 170 euron välillä. Tuo viimeksi mainittu on kuulemma huolitellummin kasaan laitettu kuin nuo halvemmat kopiot. Halvemmatkin kestävät kuulemma yhtä hyvin.- Anonyymi
Korjaus: ... Myydään jossain kenkäkaupassa nimellä Moro, täysin samanlainen kuin Ilves.
On vain hieman kalliimpi. Tuli eilen illalla ahkerasti haettua miesten leveälestisiä talvikenkiä netissä. Tänään tilasinkin yhdet edulliset muualta, myydään nimellä Ilves ja ale-hinta nyt on 84€. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus: ... Myydään jossain kenkäkaupassa nimellä Moro, täysin samanlainen kuin Ilves.
On vain hieman kalliimpi. Tuli eilen illalla ahkerasti haettua miesten leveälestisiä talvikenkiä netissä. Tänään tilasinkin yhdet edulliset muualta, myydään nimellä Ilves ja ale-hinta nyt on 84€.Paketti tuli kotiin pikana, rahti sisältyi hintaan. Paketin matka saman maakunnan sisällä kesti vajaa 2 vrk, pikkukaupungista toiseen pikkukaupunkiin, tosin nämä ovat maakunnan eri päissä.
Ilves-kenkiä, XXL leveys:
https://www.alina.fi/
- Anonyymi
Kuoma-kengät ovat parhaat talvikengät.
Kuomat ovat kotimaisia, kestäviä ja laadukkaita kenkiä.
Kiinalaisilla kengillä kaatuu talvella, on sama kuin olisi esimerkiksi
Conversen tai Adidaksen tennarit tai Adidaksen tai Niken lenkkarit jalassa. - Anonyymi
Ostin 45 Kuomat ja hyvin mahtuivat jalkaan. Eivät olleet ahtaat.
Kuoma Universal, Kuoma Pallas ja Kuoma Crosser ovat hyviä ja kestäviä kenkiä.
Kuoma Crosser-kenkissä on tarrat. - Anonyymi
Erittäin kestäviä ja laadukkaita kenkiä!
- Anonyymi
Minulla oli 2000 luvun alussa Kuoma kenkiä ,ensimmäiset kesti 2 vuotta , sitten katkesi pohja toisesta kengästä ja lyhyen ajan kuluttua myös toisesta . Sitten ostin uudet juomat ja ne kesti 2 kuukautta ja taas sama juttu eli pohjat katkesi . 2009 ostin Salomon talvikengät ja nyt 2024 ne on yhä käytössä ja muotoilukin on paljon kuomaa parempi . Ulkomailla osataan kengätkin paremmin tehdä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875