Olen kokeillut tänä keväänä Atkinsin dieettiä ekaa kertaa. Olen syönyt proteiineja ja välttänyt hiilareita aina 2 viikkoa kerrallaan, pitänyt viikon tauon ja dieetannut taas 2 viikkoa. Kahden jakson aikana lähti leikiten 7 kiloa. Ja mikä parasta, oli valtavan hyvä ja energinen olo koko ajan. En laskenut hiilareita päivän aikana, mutta söin tuotteita joissa on niitä vain alle 5g/100g.
Painonvartijoiden dieetillä olen laihduttanut joskus 13 kiloa, siihen kului aikaa noin 3 kuukautta. Kärsimättömänä ihmisenä en jaksanut nyt toimia sen mukaan.
Yksi hyvä vaihtoehto on myös hankkia niin helvetillinen stressi, vitutus ja ongelmia, ettei muista syödä. Sitäkin on kokeiltu :D.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.