Elatusmaksut

maksan elatus maksusa pojastani 118€kuukaudessa, meillä on yhteishuoltajuus ja poika on aika usein minun luonani n.10 yötä kuukaudessa, kilometrejä kertyyy kuukaudessa siitä kun haen ja vien poikaani 1500km ja ex:lle 300km.
Tulot ex:llä on 4000€kk ja itsellä riippuen kuukaudesta 2000€, tuntuu siltä että rahat ei riitä, vaan olen taludellisessa ahdingossa.
Kysymys kuuluu että maksanko liian vähän elatusapua, kun aikoinaan pyydettiin kuitenki elatusmaksuihin 200€, jos se olis mennyt läpi niin sitten olisin joutunut luopumaan pojastani, koska raha ei riitä matkoihin.
111758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikäli huolehdit kuljetuksista kuvaamallasi tavalla 1500 km kuukaudessa ja luonapidon laajuus on n. 10 päivää, voitanee arvioida, että olet jo tämän toiminnan kautta osallistunut n. kolmannekseen lapsesi koko elatusvastuusta. Mikäli elatustarpeen laskettaisiin olevan n. 350 euroa kuukaudessa, hoidat osuutesi tuossa tilanteessa ilman mitään maksua (yhteiskuntahan osallistuu n. kolmannekseen ja tulejen perusteella exällesi kuuluva osuus tulisi olla n. kaksinkertainen sinuun verrattuna) Voit "maksaa ilolla" mutta järkeä maksamisessa ei ole. Teet karhunpalveluksen lapsellesi, koska näin toinen vanhemmista voi halutessaan välttää oman elatusvastuunsa kokonaan. Se taas on omiaan heikentämään lapsellesi kertyvää elinkaarivarallisuutta. Olisi huomattavasti viisaampaa tallettaa kyseinen summa lapselle myöhempää käyttöä varten.

Ylivoimaisesti tärkeintä on tietysti se, että toimit asiallisesti vanhempana lapsellesi ja on ehdottomasti oikein, ettet luopunut ihmisyydestäsi ja vanhemmuudestasi jonkun röyhkeän ja vastuuttoman vaatimuksen. Jotenkin sairas (tai tyhmä tai molempia) on sellainen ihminen, joka tuollaista ilkesi edes vaatia. Onkohan poikasi oikealla vanhemmalla?

Äänestä

maksamasi summa tuntuu. Kun ajattelet että mitä kuluu jo yksistään ruokaan, vaatteisiin, harrastuksiin, elämiseen yleensä...eihän reilu 100 € ole kun pisara valtameressä. Jos lapsesi asuisi sinun luonasi, ei 100€ mihinkään elämisen perusjuttuihin riitä.

Äänestä
  • Niin minustakin tuntuu että maksan liian vähän ja elatusmaksut eivät riitä edes lapselle ruokaan, mitä kuukaudessa menee. jos lasketaan että mulle tulee kuukaudessa 1500km ajoa, niin rahassa se tarkoittaa pelkästään pensakuluina 170€ eli mulla olisi vielä varaa maksaa enemmänkuin se 118€. 170 118=288€ eli sillä voisi jo maksaa ne lapsen kulut ja harrastukset, täytyykin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon ja sanoa että olisi ratkaisumalli jolla saataisiin lapselle turvallinen ja tasapuolinen ratkaisu asiaan ja voihan siinä sitten joskus tulevaisuudessa käydä niinkin että kun pojalla on auto niin tulee sitten käymään katsomassa isää, johon menee vielä 14v.

    Äänestä

  • kolmanneksen isällään,jolloin hän huolehtii ruokakuluista ym.Matkakulut ovat aika melkoiset,joten mielestäni nolla euroa olisi ihan kohtuullinen tässä tapauksessa,isä voisi sitten
    kykyjensä mukaan ostaa lapsellensa vaatteita ja maksaa harrastuksista ym.

    Äänestä

Tuskin sinun ahdinko johtuu elatustaakasta. Menot täytyy vain sovittaa käytettävissä oleviin tuloihin. Kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta käytännössä näyttää olevan vaikea toteuttaa.

Sinua luultavasti vain nyppii maksaa pennosiasi paremmin ansaitsevalle ex:lle. Mutta älä ole kateellinen, hänen rahansa hyödyttävät kyllä yhteistä lastannekin.

Äänestä
  • Olet oikeassa että ahdinko ei johdu elatustaakasta, vaan siitä periaatteesta että haluaisin myös ottaa vastuuta lapsesta, myös taloudellisesti, eli ostaa vaatteita, muutenhan pojalla onkin jo kaikkea kaksinkappalein, niin äiskän luona kuin minunkin ja tosiaan ei kannata lähteä riitelmään näin pienestä asiasta johonkin sosiaalitoimistoon tai oikeuteen, on vaan niin että silloin aikoinaan kun sopimus tehtiin niin olosuhteet on muuttuneet aika totaalisesti ja se harmittaa kun se ex:ä ei ole huomannut tai ei halua huomata että joskus sitä on rahat aika vähissä.
    Vaikka kysymys on rahasta, niin mitättömästä asiasta, niin kuitenkin sitä joutuu ajattelemaan ja venyttämään penniä että olisi rahaa pensaan.
    Tärkeintä on kuitekin lapsen hyvinvointi, eikä raha, ehkä erossa lähti aika paljon uskoa ihmiseen pois, mutta sieluani en lähde rahasta myymään.
    Loppujen lopuksi nämä asiat voi varmasti sopia ex:n kanssa puhumalla, ei se entinen sentään hirviö ole, vaikka joskus kyllä tulee mieleen että käyttää hyväuskoisuuttani hyväksi, mutta minkäs teet jos olen sellainen kuin olen.
    Mulle on tärkeintä se kuitenkin että lapsella on turvallista ja ei tarvitse sooloilla siinä välissä, rahalla ei onnea saa, mutta voi helpottaa elämistä.

    Äänestä

Onnistuuko jos halutaan muuttaa elatusmaksuja eikä äiti anna?
Meneekö oikeuteen?
Onko mahdollista saada siellä muutettua?

Äänestä
  • ... niin oikeuteenhan sitä on mentävä. Ja muutoksen on oltava pysyvä ja merkittävä, ennenkuin muutosta tuomari "nuijii".

    Mutta minusta ei "kymppien" vuoksi kannata lähteä riitelemään, vaikka voittaisikin. Siinä tohinassa säädylliset välit vanhempien kesken voivat pahasti tulehtua ... mistä lapsi taatusti kärsii ja kuulee.

    Meillä tapaamissopimuksessa muuten on sovittu, että lähi hoitaa noudot ja etä haut ... menee siis tasan. Ruokakuluissa huomioidaan päivät kun lapsi minulla (mikä vahennetty elareista kun niistä sovittiin) ... vaatteet annan lapsen äidin edelleenkin ostaa, osaa sen hyvin.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    ... niin oikeuteenhan sitä on mentävä. Ja muutoksen on oltava pysyvä ja merkittävä, ennenkuin muutosta tuomari "nuijii".

    Mutta minusta ei "kymppien" vuoksi kannata lähteä riitelemään, vaikka voittaisikin. Siinä tohinassa säädylliset välit vanhempien kesken voivat pahasti tulehtua ... mistä lapsi taatusti kärsii ja kuulee.

    Meillä tapaamissopimuksessa muuten on sovittu, että lähi hoitaa noudot ja etä haut ... menee siis tasan. Ruokakuluissa huomioidaan päivät kun lapsi minulla (mikä vahennetty elareista kun niistä sovittiin) ... vaatteet annan lapsen äidin edelleenkin ostaa, osaa sen hyvin.

    Minä en kyllä oikein ymmärtänyt keskustelun alkuunpanijan ajatusta.Äiti tienaa tuplasti ja saa elatusmaksut lapsilisät.Isä käyttää lapsensa tapaamismatkoihin isot summat rahaa.ja on rahasta tiukkaa.Ajattelee sitten lapsen edun nimissä antaa enemmän elatusmaksua ja tinkii näin tapaamismahdollisuuksista????Jotenkin oudolta vaikuttaa.

    Äänestä

Minä saan minimi elatusmaksun, eiköhän se ole jotain, minkä sinäkin maksat. Isä ei maksa siitä koko osuutta, koska hän on nyt työkyvyttömyyseläkettä. Eläkkeeseen tulee jokin lisä elatusvelvollisuuden vuoksi. Meillä on kaksi lasta.

Minä kuljetan lapsia isällään, matkaa n.30 km yhteen suuntaan. Tosin näitä reissuja ei kovin usein ole, ehkä kerran kuukaudessa, sillä lapset eivät mielellään käy isällään. Joskus joudun hakemaan jo samana päivänä pois.

Tämä ei todellakaan ole kirjojen mukaan mennyt, mutta reilun vuoden kuluttua vanhin lapseni saa ajokortin ja pääsen näistä kyyditsemisistä. Tiedän kyllä, että asia ei kuuluisi minulle.

Olen jo ajat sitten lakannut harmittelemasta mitään lasteni isään liittyvää. Tunnetasolla hän on kuin kuka tahansa epämieluinen tuttava minulle. Kamalaa, mutta totta.

Isä kumminkin pitää tai rakastaa lapsiaan, tavallaan. Olen kuullut, että se on kumminkin tärkeintä suhteessa vanhempaan, oli muuten millainen tahansa.

Kirjoitin vain itsestäni, anteeksi. Kyllähän sinä luultavasti "liikaa" maksat, koska lapsesi ovat kolmasosan ajasta luonasi ja äiti saa lapsilisätkin. MUTTA toinen asia onn, kannattaako asiasta alkaa riitelemään. Riippuu tietysti siitäkin, kauanko tuota maksuaikaa on jäljellä. Sen vuoksi, että "saat" pitää lapsia luonasi, sinun ei kannata kumminkaan tilanteeseen nöyrtyä. Usein vain, jos se toinen on tollompi, se vain on viisasta. Tärkeintä, että lapsilla on niin tyyntä kuin mahdollista.

Äänestä
  • Luin uudelleen aloituksesi: eli sinulla on puolta pienemmät tulot.

    Tuota noin......mielestäni sinun kannattaisi ainakin kysyä asiasta sos.toimistosta. Minusta tuntuu, että sinun ei tarvitsisi ehkä maksaa mitään, koska tosiaankin lapset ovat luonasi niinkin paljon. Jos lasten äiti on rehellinen, luulisi hänelle sopivan, että käytäntö tulee sidotuksi sopimukseksi ja elatus sen mukaan. Kun lasten äiti löytää jonkun hyväpalkkaisen miehen, voi mieleesi tulla katkeruus.

    Parasta olisi, että raha-asiat olisi sovittu pykälien mukaan, oikeudenmukaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilollamaksan kirjoitti:

maksan elatus maksusa pojastani 118€kuukaudessa, meillä on yhteishuoltajuus ja poika on aika usein minun luonani n.10 yötä kuukaudessa, kilometrejä kertyyy kuukaudessa siitä kun haen ja vien poikaani 1500km ja ex:lle 300km.
Tulot ex:llä on 4000€kk ja itsellä riippuen kuukaudesta 2000€, tuntuu siltä että rahat ei riitä, vaan olen taludellisessa ahdingossa.
Kysymys kuuluu että maksanko liian vähän elatusapua, kun aikoinaan pyydettiin kuitenki elatusmaksuihin 200€, jos se olis mennyt läpi niin sitten olisin joutunut luopumaan pojastani, koska raha ei riitä matkoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu