Osa yhdessä ja osa erikseen -malli

"Käsitykseni mukaan tällä hetkellä perusoikeuksien tasapainoisen toteutumisen
osalta perustelluin vaihtoehto on malli, jonka voisi nimetä ”osa yhdessä ja osa
erikseen” -malliksi. Sen mukaan omaa uskontoa käsittelevä osa opiskeltaisiin
uskonnollisen taustan mukaan eriytetyissä ryhmissä ja muu aines, kuten yleinen
etiikka ja moraaliopetus sekä filosofis-eettiset kysymykset yhdessä. Mallin etuna
on mahdollisuus opettaa ja oppia sekä omaa uskontoa ja sen mukaista perinnettä,
mutta toisaalta monikulttuurisessa koulussa pitää olla myös foorumi, jossa oppilaat kohtaavat toisensa ja eri tavalla uskovat oppilaat omasta näkökulmastaan tai
viitekehyksestään käsin. Silloin syntyy myös käytännön arjen tason vuorovaikutusta koulussa sekä hedelmällistä reflektiota myös uskonnonvapauden perusoikeuden käytännön toteutumisen suhteen. " (Pete Hokkanen, Uskonnonvapaus monikulttuuristuvassa koulussa, 2014, väitöskirja, Vaasan yliopisto, julkisoikeus, s. 325)
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hän toteaa myös seuraavan, nyt enemmän esille nousseen ongelman:

"Ongelmaksi on voitu katsoa kuitenkin nykyjärjestelmän epäyhdenvertaisuus, koska enemmistöuskontoon kuuluva oppilas ja tämän huoltajat eivät voi vapaasti valita katsomusainetta ja osallistua siihen, päinvastoin kuin elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuvan kohdalla. Koulussa ja perusopetuksessa on siis oppiaine, joka ei ole kaikille oppilaille avoin, vaan eri opetusryhmiin erotteleva,603 johon osallistumista arvioidaan myös oikeudellisesti epäyhtenäisin perustein. Ainoastaan enemmistön uskonnonopetukseen kuulumaton tai uskonnoton opiskelija voi opiskella joko enemmistön uskontoa tai elämänkatsomustietoa.604 " (sivu 193)

Äänestä
  • Samalla sivulla: "Suomalaista mallia voidaan eräällä tapaa käytännössä pitää kahden `kansankirkon` vahvan institutionaalisen sekä valtiosääntöoikeudellisen erityisaseman ja
    lainsäädännöllisen vaikutuksen ilmaisuna. Asia voidaan nähdä ongelmallisena
    myös tosiasiallisen maailmankatsomuksellisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta..."

    Äänestä

Mitäs jos kaikille oppilaille olisi yhteinen pakollinen ET ja sen lisäksi halukkaille vapaaehtoinen uskonto, niin että jokaiselle uskonnolle omat ryhmät tai kenties kaikille halukkaille vapaaehtoinen yhteinen uskontotieto?

ET:lle esim. em. katsomusaineiden kokonaistuntimäärästä 3/4 ja ussalle 1/4, koska ET:ssä käsitellään myös uskontoja ja vieläpä tunnustuksettomasti, mistä ei voi ihan varma olla ussantuntien kohdalla.

Äänestä

Nykyisen oppiaine- ja tuntijaon vallitessa voidaan toteuttaa ET:n avaaminen kaikille valittavissa ole aksi aineeksi uskonnon rinnalla, siis uskonnon vaihtoehtona.

Äänestä

Tässä vaiheessa kannattaa keskittää toimet ET:n vahvistamiseen ja avaamiseen. Syyskuun 2020 lopulla on seuraava laskentapäivä katsomusaineista, ja sitä tietoa tullaan varmassti käyttämään kun keskustellaan ET:n avaamisesta vielä tällä hallituskaudella.

Äänestä

ET-operuksen avaaminen on erillisratkaisu, koska se voidaan tehdä nykyisen oppiaine- ja tuntijaon puitteissa. On paljon isompi revohka, josa oppiaine- ja tuntijako avataan.

Äänestä

Laki edustaa laillisuutta ei oikeutta eikä oikeudenmukaisuutta

Kuka kuuntelee jotain lakitohtoria kouluasioissa
Mitä Suomen lakiin perehtynynyt lokaali tohtori ymmärtää ulkomaista tai kulttuureista

Miksi jotain monikulttuureja pitäisi tuoda Suomen kouluihin

jätetään ne Nigeriaan jne jossa kieliäkin on yli 500

Äänestä

Yhtä oppiainettä ensimmäisestä luokasta viimeiseen (1-9 3) käsittelemään uskontoja ei tarvita. Jos aine olisi pienemmällä vuosiviikkotuntimäärällä (alle 9), osittaista erillisyyttä ja yhteisyyttä voisi pohtia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Käsitykseni mukaan tällä hetkellä perusoikeuksien tasapainoisen toteutumisen
osalta perustelluin vaihtoehto on malli, jonka voisi nimetä ”osa yhdessä ja osa
erikseen” -malliksi. Sen mukaan omaa uskontoa käsittelevä osa opiskeltaisiin
uskonnollisen taustan mukaan eriytetyissä ryhmissä ja muu aines, kuten yleinen
etiikka ja moraaliopetus sekä filosofis-eettiset kysymykset yhdessä. Mallin etuna
on mahdollisuus opettaa ja oppia sekä omaa uskontoa ja sen mukaista perinnettä,
mutta toisaalta monikulttuurisessa koulussa pitää olla myös foorumi, jossa oppilaat kohtaavat toisensa ja eri tavalla uskovat oppilaat omasta näkökulmastaan tai
viitekehyksestään käsin. Silloin syntyy myös käytännön arjen tason vuorovaikutusta koulussa sekä hedelmällistä reflektiota myös uskonnonvapauden perusoikeuden käytännön toteutumisen suhteen. " (Pete Hokkanen, Uskonnonvapaus monikulttuuristuvassa koulussa, 2014, väitöskirja, Vaasan yliopisto, julkisoikeus, s. 325)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu