Oikeudenkäynnit uhkaa.....Isis naiset saattaa joutua oikeuteen rikoksistaan jos joutuu olemaan leirillä...Suomi tunnetusti rikollisten ja terroristien turvastama haluaa kiirehtiä Isis naisten Suomeen tuottamiseen jotta välttyisivät rikosseuraamuksilta...
kouluihin. HS:n juttu jatkui tämän jälkeen seuraavasti: ”SUOMI suunnittelee palauttavansa kaikki Suomen kansalaiset al-Holista kotimaahan. Tähän mennessä al-Holista on haettu vasta kaksi orpolasta. Omar ei kommentoinut sitä, onko meneillään operaatiota, jossa suomalaisia siirrettäisiin al-Holista Suomeen.”
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ei torstain lehdistötilaisuudessa ja sen yhteydessä kommentoinut al-Holia.
Uutisessa oli myös HS:n tieto, jonka mukaan Koillis-Syyriassa on ISIS:n taistelijoina vangittuna kaksi suomalaista miestä.
Jos uutisen sanamuoto ”kaikki Suomen kansalaiset” pitää paikkansa, se saattaisi viitata vastaavaan kuin mitä oli marras-joulukuussa kohuttu Korpi-projekti. Siinä suomalaisia oltiin viranomaisten toimesta mutta muiden tietämättä tuomassa leiriltä Suomeen kerralla.
Tämä poikkeaisi valtioneuvoston 19. joulukuuta 2019 tekemästä periaatepäätöksestä, josta hallituksen puolueet sopivat 16. joulukuuta. Siinä oli otsikkoa myöten kyse suomalaislasten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.