Teitä ei siis yllättänyt, että Vaasan hovissa on tieto virallisissa papereissa Paavo Maijalan olleen kesäkuussa 6.6.1971 sunnuntain aamuyönä ja lauantai illalla kolmessa paikassa yhtä aikaa? Todisteita on ollut antamassa yhteensä yhdeksän ihmistä! Todistajina mm. veljensä, äitinsä, kaksi naapuriaan, Aulavan järjestysmiehiä, sekä kyläpoliisi. Matkaa Aulavan ja nuorisoseuran välissä on noin 50 kilometriä!
Erikoinen on mies, että ääestää koko illan, ryyppää Sydänmaan nuorisoseuralla ja ryyppää vielä Aulavallakin samaan aikaan.
Oliko pestyt ja hävitetyt vaatteet sittenkin juhlapuku? Jospa Paavo ei liikkunutkaan traktorilla vaan henkilöautolla? Siksi sitä vaaleaa autoa etsittiin Myllymäentien kautta kulkeneena ja dieselin haistessa tiehaarassa muutama minuutti moottoripyöräilijöiden sen ohittaessa. Siitä bussista heti perään Hilkka laskeutui. Paavo olikin autoineen siinä Hautarinteentien risteyksessä. Puheet äestämisestä, joita muuten puhui kuulustelupapereissa järvenrannan toinen Paavo ja uhrin isä, saattavat ollakin tarkoituksellisia. Miksi isä-Jussi halusi ehkä valehdella heti tyttärensä tapon asioita jonkun toisen niskaan?
Lisää erikoisuus lienee, että tappopaikan toiseksi lähimmän talon (I) isäntä kuultiin vasta viikon päästä ja siitä seuraavan (S) vasta kahden kuukauden kuluttua, kun itse meni poliisilaitokselle kertomaan! Miksi eivät nämä talot I ja S, joiden pihan läpi tie meni, kuulleet, nähneet tai tienneet mitään kulkijoista. Sen kuitenkin seuraava talo (H), josta puolipimeydessä nainen näki amispuseron, olikin kuultu ensimmäisenä? Oliko tarkoituksellinen temppu syötetty naiselle kerrottavaksi, mutta kenen käskemänä?

Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllähän tästä on niin monnlaasta tietoa, että alkaa jo olla liikaa......
Kylillä puhuttiin heti tuomion jälkeen että maksettu juttu.tosin puolet oli Paavon syyllisyyden puolella mutta toinen puoli oli sitä mieltä että eihän se Paavo voinut millään olla.
Mummolla oli supernäkö kun lähes pimeäs erotti ammattikoulun puseron.Hohoijaa..
Oli kyllä niin paljon satuiluja Paavon tunnutuksessa puhumattakaan Arosen porukoista joita korkein käsi komensi.
Kesäkuun alussa ei ole enää yöllä pimeää. Näkee hyvin jos on nähtävää.
Sanat laitettiin Paavon suuhun ja setelitukko taskuun. Tervemenoa istumaan luottovangiksi ja lyhyt tuomio.
Aulis-poikaa yritettiiin tosissaan kesäkuun alusta lokakuuhun syylliseksi koko Alavuden voimalla ja monen ihmisen valheilla murhaajaksi.
Pidätettyinä ei ollut ketään muuta. Kaikki toiset olivat vain kuultavana. Arosen ryhmä ja helsinkiläiset poliisit "lomailivat" kesän paikkakunnalla. Alavuden poliisit olivat kyläpoliisi Ikolan tasoa ja nimismies poti jotakin ajatuspienuutta.
Komisarion muija itki kun piti lähteä huvilalta takaisin Vaasaan.Lonkkaa vetivät Krpn miehet koko kesän.
Mitäs siinä tutkitaan kun asia on sovittu ylemmällä taholla etukäteen. Ollaan vain ja muka tutkitaan. Odotetaan että aika kuluu ja sitten kovalla metelillä muka vangitaan teki. Ketä suojeltiin?
Toisella palstalla kirjoittivat että Hilkan tappaja kuoli 2005.
Sitten oli Paavo vuorossa. Ja Paavohan ymmärsi rahan päälle ja valehteli korvausta vastaan.
Ni kuka se Paavo oikein oli? Saarijärven Paavoko? Vai Väyrysen? Lipposen Paavosta vois jotain uskoakkin, on se niin iso karju ettei sillen muutama krp saa yhtikäs mitään.
Mutta kuka oli Jorma?
Onko hullumpaa ollut? Päätutkija paljastaa murhaajalle viikoittain missä mennään ja mitä seuraavaksi tekee tutkimuksissa! Kirjassa taitaa olla nimet Aronen, Maijala ja Ikola. Sitä OTK-kaupan hoitajakin syksyllä puhui asiakkaille.
Kerrottuhan on, että Maijala istui poliisilaitoksella kuuntelemassa päivät pitkät asioita ja pyrki koululle päätutkimuspaikkaankin monta kertaa.
Niinpä, tiesi mitä pitää valehdella oikeudessa että saa tuomion ja korvauksen.
Siihen se tähtäsi alusta asti. Sanat laitettiin Paavon suuhun. Puhui vain itsensä pussiin, mutty ei oikeudessa edes se haitannut.
Kotona kans avitettiin sanojen suuhunlaittamisessa. Partamattia suojeltiin koko kylän voimin.
Jopa vanhemmat olivat valmiita valehtelemaan Paavon syyksi Partamatin tekosen. Ei ihme että poliisit oli jutussa hieman pihalla ja tuomio tuli puutteellisia todistein.
Aulis varmaan näki partamatin ja Hilkan. Siitä johtuen Eeva joutui perumaan amispuseron näkemisen. Ettei Aulista uskottaisi, siksi ei voinut kertoa että Aulis meni Myllymäentielle yöllä.
Hilkan taposta täyteen 50 vuotta ja tekijä ilman tuomiota.
Hilkan taposta 51 vuotta. Väärä istui.
Tappaja ei pakosta ollut mies.
Jos tappaja oli nainen, niin ymmärrän Tyynen ja Eevan puheet.
Suojeliko Eeva ja Tyyne tappajaa joka on nainen?
Jotenkin ymmärrän Eevaa ja Tyyneä. Sehän selittäisi Tyynen innostuksen saada pojastaan syyllisen ja Eevan yön havainnot. Havaintoja toki muutettiin sitten kun oli tarvetta. Jussi ja Taito taisivat sopia asian ja naisväki mukaili parhaansa mukaan.
Tuskinpa oli näin.
Sisäministeriön ja ylemmän poliisijohdon sekaantuminen ns.mitättömään tappoon kertoo jostain muusta jota piti suojella ja Paavo uhrautui rahalla 3.8 vuotta taposta
Miksiköhän Eeva ja Tyyne olivat innokkaasti mukana. Toinen poikaansa linnaan laittamassa. Ketä suojeltiin oikein ministerin voimin?
Jos Hilkka oli raskaana niin kuristaja todennäköisesti nainen.
Aulis ja Paavo osuivat sattumalta paikalle. Asia ratkaistu, Aulis ja Paavo syyttömiä ja tekijä kuollut.
Matti pärjäsi ihmeen hyvin tekemättä päiväntyötä. 40 vuotta ryyppäsi joka päivä. Miten mahdollista?
Aulis rikastui 70 luvun alkupuolella. Oli uusi auto. Tieto jota piti salassa rikastutti.
Matti kulki päivittäin kylänraitilla reppu selijäs jossa viinapulloja hirvenlihaa.ruisleipää.huikopalaa.
Ihmeen kauan pysyi hengissä tuollaisella ryyppäämisellä.Muutama kaveri jotka kuuluivat samaan kööriin.