Varoitus Helsingin Kaivopihassa olevasta

- parturiliikkeestä a 25 euroa miesten "pikaleikkaus" hiuksiin.

Menin onneton siihen parturiin kun tarvetta oli ja pääsin heti tuolille.
Työn sujuvuus ( ulkomaalaistaustainen kalju) oli huomattavaa, mutta tulos ei, mutta pianahan se taas kasvaa...

Mutta kun viikko oli kulunut - juuri tällä viikolla nyt jo ylikin, ihmettelin ja pelkäsin pahinta joka oli totta - sain sieltä päätäitä!!!

Olin kokenut sen kerran aikaisemmin samoin "ulkomaalaistaustaisen" parturinaisen välineiden kautta!
Joten mulla on jäljellä sellainen täikampa tiheäpiikkinen jolla voi nyt myös saada testattua asian tilan kuten nyt tein!

Mulla oli täitä, ja paljon täin munia ja saivareita jotka ovat kammassa kuin hilsettä, mutta kehittyvätkin ihan täiksi!

Kauhistuin tottakai, sillä muistan sen valtavan homman minkä se aiheuttaa muuten!
Lakanoista tyynynliinan pesuun vaatteet joita on käyttänyt samoin pesuun!
Kun sen totesin illalla piti lähteä keskustaan apteekkiin asioille ja sieltä täishampiin kanssa vielä täiden myrkytykseen, ainetta kuiviin hiuksii kauttaaltaan. Helppoa sikäli kun on kyhyt tukka!

Vaikitusaika on vain 10 minuuttia mutta tais mennä enemmän. Sitten vähän vettä ja hiusten vaahdotus shampoon tapaan ja persteellinen huuhtelu!
Sitten saattoi jo aloittaa mahd. kuolleiden yksilöiden kampaaminen täikammalla!
Jotain kai jo tarttuikin ja sai pois, mutta kampaamista jatketaan vielä uudelleen ja uudelleen...

Jos ensimmäinen kerta ei onnistunut ja täitä tai niiden munia pienen pieniä hieman ruskehtavia alkaa ilmestyä uudelleen on myrkytys" täishampoolla uusittava!
Ja vastaavat muut toimenpiteen samoin!

Aika stressaavaa pitää sanoa, kun ottaa huomioon kaiken sen ylimääräisen mitä pitää tehdä ja huomioida!
Myrkytys on helppoa siihen nähden!

Mutta kyllä niistä eroon pääsee, ja nyt osaan taas ehkä ? valita steriilimmän paikan missä työvälineet pestään ja desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen kuten ennen aikaan on aina tehty!

Nyt näitä kaikenmaailman "pikapartureta" on kaikkialla ja joka kulmassa ja edullisemmin!

Olkaa varulllanne, täit eivät hypi silmille mutta ovat salakavalia elukoita!
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

varokaa kebab ruokaa ja heidän pitzoja

Äänestä

Paljos maksaa ympärileikkaus?

Äänestä
  • Saman verran kuin ohitusleikkaus tai lobotomia.

    Äänestä

Minulla oli joskus satiaisia mutta en saanut niitä parturista
tai parturilta.

Äänestä

Vain hullu antaa muslimin leikata hiuksensa

Äänestä
  • Minä olen sitten hullu. Itse vedän rajan siihen että parturin pitää puhua suomea eli pitää olla sitoutunut täällä työskentelyyn niin paljon että vaivautuu opettelemaan kieltä.

    Äänestä

Eipä tulisi mieleenkään mennä jonkun arabin luo leikkaiuttamaan tukkaa! (päätä?)
Ja mamupizzeriat ja etnoravintolat ei saa minusta ikinä asiakasta. Poikkeuksena eräs hyväksi koettu kiinalainen ravintola.

Äänestä

Muslimi ei vääräuskoista kunnolla palvele

Äänestä

Kannattaa ajaa kaljuksi ja tervat pää, lähtevät päätäit lipettiin...

Äänestä
  • tervata

    Äänestä

Minun parturitar desinfioi kaikki työvälineensä painekeittimessä jokaisen asiakkaan jälkeen, hänellä on ainakin kaksi työvälinesarjaa. Tuntuu huojentavalta kun hän käy hakemassa verkkotarjottimen jossa on vielä höyryävät välineet. Myös viitat desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen, tuolin nojaan asetetaan kertakäyttöliina, ja desinfiointisuihke on käytössä (joka ei auta po ongelmaan, mutta auttaa joihinkin muihin).

Vähän arvokkaampi palvelu kuin 25e, kärsin sen mielelläni. Siellä käy etupäässä teollisuuspamppuja ja kansanedustajia, taannoin kävi ministereitäkin mutta juuri nyt munattoman hallituksen aikana ei ole montaakaan ministeriä näkynyt.

Äänestä

Tekeekö ne amerikkalaista parranajoa partaveitsellä, silleen kuin gangsterielokuvissa.
Siinähän istut kurkku paljaana pyyhe silmilläsi vai odottelemassa mitä tapahtuu.

Äänestä

Olipa kallis matuparturi!
Rongankadulla pari korttelia Tampereen asemalta on jihad-parturi, jonka normaalihinta on 13 euroa ja lauantaitarjous 10 euroa. Paljonkohan siitä riittää verojen maksuun? Alv lienee sille kultturille tuntematon samoin kuin kuitti.

Äänestä
  • ...^Ja parasiitit sisältyvät hintaan myös näillä veroa pakoilevilla ja luovattomilla ei ammatilaislla! He ovat (hallituksen vierasjoukkoa v. 2015 pääosin) ja niitä "partuerita" saman "ananasmalllin leikkaajia riittää kaikkialla!
    Varokaa viimeiseen mieheen ja naiseen! Mieluummin maksakaa enemmän - sillä täishampootkin maksaa 15-25 euroon minimissään!
    Pyykin pesut ja huoli jatkuu pitkään , ja se v*tuksen määrää ei voi laskea rahassa! Perheissä se kertaantuu jos koko porukalla on täitä tai muita syöpäläisiä!

    Äänestä

Erehdyin kerran matuparturiin Malmilla. Nyökytteli vaan, mutta ei ollut ymmärtänyt mitään, kun yritin selittää paljonko pitäisi leikata.

Ja tylsät sakset ja kiire on kamala yhdistelmä.
Repi koko ajan hiuksia.
Tekikö sen väliinpitämättömyyttään vai ihan tahallaan?

Äänestä

Kyllä kiitos kokemuksista, ja mielipiteistänne! Edes helmikuiset "silakkamarkkinat" /lue "suvakkimarkkinat" - mm. Helsingin keskustassa ei näitä mielipiteitä muuta!?

Mutta tämä 25 euron miesten leikkausta markkinoiva liikeketju on Kaivopihassa ( osoite Kaivokatu 10 (C) ja nimenä on Hair care ´!
Samaa tiheää keskustan ketjua on ns. Aikatalossa olevat useat liikkeet joissa pääosin suomalaisnaisia ( pienellä palkalla) omistajat ulkomaalaistaustaisia kaivopihan "mamu" kalju herra puhuu kyllä suomea!

Mutta jos ette halua täikampausta on kaikkien naisten ja miesten vältettävä sitä tartunnan vaaraa todella!
Muuta ei tässä ole taustalla ja kokemus on rankka josta haluan varoittaa näin, jos hygienian ja työvälineiden huolto ja puhdisus on tätä luokkaa on siihen valvonnan kautta ( elintarvikevalvonnan piiriin kuuluva asia) puututtava!

Äänestä
  • Ongelmana on se, että anonyymipalstalla voi kuka tahansa väittää mitä tahansa myös kiusantekotarkoituksessa. Eli siis joutuu lähtemään ajatuksesta, että osa varoituksista ei olekaan paikkansapitäviä vaan niillä on tarkoitus tehdä haittaa esimerkiksi kilpailevalle yrittäjälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ongelmana on se, että anonyymipalstalla voi kuka tahansa väittää mitä tahansa myös kiusantekotarkoituksessa. Eli siis joutuu lähtemään ajatuksesta, että osa varoituksista ei olekaan paikkansapitäviä vaan niillä on tarkoitus tehdä haittaa esimerkiksi kilpailevalle yrittäjälle.

    Nyt ei ole siitä kysymys!
    Vaan itse koettuna varoitus muille - halvalla ei saa hyvää joka kerta!

    Äänestä

Kun monta vuotta sitten vakiparturini lopetti työt ja jäi eläkkeelle, aloin kaverin vihjeestä itse leikata hiukseni. Ensin tietysti arkailin, mutta ostin halpislaitteen ja koikeilin yksinkertaista leikkausta. Nyt olen jo varmaan kymmenen vuotta leikannut itse ja eipä ole juuri kukaan naureskellut hiustyylilleni.

Hiustenleikkukoneita on tarjolla aika hyvin:

https://hintaopas.fi/category.php?k=544

Jos halvinta etsii:

https://hintaopas.fi/category.php?k=s324474407&sort=price_include_shipping&direction=asc&catId=544

✂️

Äänestä

ei kai kuka enää missä parturis käy?

huomannu normaaleil saksil itse leikkaan, otan sormien väliin hiusta ja tasaisesti takaa, sivulta ja otsalta, päältä

se sitten tasoittuu ok, tuntuu jopa että leikkana näin paremmin mitä nuo??

uskomaton raha säästökin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

- parturiliikkeestä a 25 euroa miesten "pikaleikkaus" hiuksiin.

Menin onneton siihen parturiin kun tarvetta oli ja pääsin heti tuolille.
Työn sujuvuus ( ulkomaalaistaustainen kalju) oli huomattavaa, mutta tulos ei, mutta pianahan se taas kasvaa...

Mutta kun viikko oli kulunut - juuri tällä viikolla nyt jo ylikin, ihmettelin ja pelkäsin pahinta joka oli totta - sain sieltä päätäitä!!!

Olin kokenut sen kerran aikaisemmin samoin "ulkomaalaistaustaisen" parturinaisen välineiden kautta!
Joten mulla on jäljellä sellainen täikampa tiheäpiikkinen jolla voi nyt myös saada testattua asian tilan kuten nyt tein!

Mulla oli täitä, ja paljon täin munia ja saivareita jotka ovat kammassa kuin hilsettä, mutta kehittyvätkin ihan täiksi!

Kauhistuin tottakai, sillä muistan sen valtavan homman minkä se aiheuttaa muuten!
Lakanoista tyynynliinan pesuun vaatteet joita on käyttänyt samoin pesuun!
Kun sen totesin illalla piti lähteä keskustaan apteekkiin asioille ja sieltä täishampiin kanssa vielä täiden myrkytykseen, ainetta kuiviin hiuksii kauttaaltaan. Helppoa sikäli kun on kyhyt tukka!

Vaikitusaika on vain 10 minuuttia mutta tais mennä enemmän. Sitten vähän vettä ja hiusten vaahdotus shampoon tapaan ja persteellinen huuhtelu!
Sitten saattoi jo aloittaa mahd. kuolleiden yksilöiden kampaaminen täikammalla!
Jotain kai jo tarttuikin ja sai pois, mutta kampaamista jatketaan vielä uudelleen ja uudelleen...

Jos ensimmäinen kerta ei onnistunut ja täitä tai niiden munia pienen pieniä hieman ruskehtavia alkaa ilmestyä uudelleen on myrkytys" täishampoolla uusittava!
Ja vastaavat muut toimenpiteen samoin!

Aika stressaavaa pitää sanoa, kun ottaa huomioon kaiken sen ylimääräisen mitä pitää tehdä ja huomioida!
Myrkytys on helppoa siihen nähden!

Mutta kyllä niistä eroon pääsee, ja nyt osaan taas ehkä ? valita steriilimmän paikan missä työvälineet pestään ja desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen kuten ennen aikaan on aina tehty!

Nyt näitä kaikenmaailman "pikapartureta" on kaikkialla ja joka kulmassa ja edullisemmin!

Olkaa varulllanne, täit eivät hypi silmille mutta ovat salakavalia elukoita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu