Ei yhtä päivää voinut YLEn ämmät katsoa ja olla hiljaa !Heti alko maailmanlopun rummutus ja YLE luulee olevansa kaikkien ekonomistien ja valtioiden yläpuolella!
YLE aloitti heti Britanian vastaisen kamppanjansa!
Anonyymi
2064
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
YLE luo jo kauhukuvia Britanian hajoamisesta ja sisällissodasta ja talousromahduksesta ja vaikka mistä ,aivan kuten ne joita he eilen vielä haukkuivat somen salaliittoteorioksi ja valhemediaksi!
Muistammehan että YLE veikkasi väärin sekä brexitin tuloksen että USAn Trumpin läpimenon.Jos YLE joskus harrastaisi raviveikkausta,en minä ainakaan samaa konia veikkais,sen verran on mennyt huonosti nuo YLEn varmat!
Vähän samaa kun Trump voitti vaalit, se alkoi heti. Maailmassa on näköjään "oikein" toimivia ja "väärin " toimivia ihmisiä ja asioita. "oikein " toimivilla on koko maailman valtamedia käsissään ja he voivat toimia kuten haluavat ja levittää maailmalle minkälaista pajunköyttä tahtovat.
Nyt alkoi niiden brittien mollaaminen jotka halusivat että saavat päättää itse asioistaan.
Englannilla tulee kusiset oltavat vielä se on varma, vastavoimat pitävät siitä huolen.
Eihän Trumpkaan saa hetken rauhaa. Boris Johnsonia ei käy kateeksi, mitähän hänestä aletaan kaivamaan esille.
Enkä muuten veikkais samaa hevosta Timpankaan kanssa!
https://www.youtube.com/watch?v=2aMD0xwGBts
On veikattava täysin päinvastoin kuin yle
Trump ei ole saanut koko kaudellaan työrauhaa vaan aina joku demokraattimulkkusakki on jossain ollut räksyttämässä. Sama brexitissä.
kans sama uhomio-
ruutuun ilmestyi heti skotlannin eu-mieliset vouhottamaan irti britanniasta että pääsevät eu-paratiisiin?
Suomi on aina ollut 'yhden totuuden ' maa- ennen se oli natsit, sitten USSR ja nyt tämä uusi Neuvostoliitto: EU - ja suomalaiset pidetään EU-uskossa vaikka väkisin, sotasensuuri pelaa ja oikea tietoa EU-rötöksistä ei saa mistään?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16224082/eu-suomi-on-byrokratiamuseo-usa-vapaa-maa
Todennäköisesti käy juuri päinvastoin mitä EU-globalistinen vihervasemmisto sanoo, he kun valehtelevat kaiken tai eivät vaan tajua.
Eli, Britanniasta tulee menestyvä valtio ilman EU:ta. Se tuntuu olevan pahin kauhukuva EU-globalisteille.
Turvapaikan hakijat eivät ainakaan enää riskeeraa henkeään kanaalinylitykseen se ainakin pitäisi olla varma jos tässä nyt mitään varmaa on ,sillä Britania on jo saanut poikkeusluvan EUlta aikaisemmin heikentää pakolaisten toimeentulotukea saarella.
Tällä hetkellä Britit tuskin ottavat yhtään pakolaista vastan,siirtlaiset ovatkin jo ihan oma porukka kuten Austraalian tai USAn kansalaiset!
Kuten sanoit eu globalistien pahin tilanne olisi se kun Britit lähtevät menestymään eron myötä.
On sairasta että euroopan kaltainen länsimaailma oikein toivoo briteille epäonnea, sisällissotaa, kurjuutta ja levottomuuksia vain siksi että he halusivat itsenäistyä ja erota.
Millainen ihminen/valtio toivoo toiselle pahaa? Ei ainakaan sivistynyt.
Yle on samaa pahansuopaa toivovaa propakandakoneistoa ja on todella surullista että joillain on niin paha olla että saavat hyvän olon vain toisen epäonnesta ja katkeroituvat onnesta.
Britannia on jo menestynyt valtio kun sai vuosikaudet imeä verta Eu:sta.
Mutta nyt verenluovutus on ohi ja näemme kun pikku vampyyrimme kuihtuu surkeaksi trumpin syrjäkyläksi.
YLE on Haisuli!
https://www.youtube.com/watch?v=_xt4aIBiimU
Yle-TV on paasannut koko aamupäivän Brexitistä, mutta ollut hiljaa siitä, miten paljon suomalaisten jäsenmaksut nousevat, kun brittien maksuosuus jää pois. Kyse on isosta summasta, joitakin vanhempia laskelmia on 110 000 000 - 150 000 000 euron lisämenosta.
Globalistien mielestä kyse on "pikkusummista"
Ihan sama kun suomessa ministereiden avustajien taskuun menee miljoonia niin tämä on kuulemma "pikkusumma isommassa mittakaavassa"
Tällaisia "pikkusummia" olisi vailla vähän yks jos toinenkin taho ja kerran rahaa riittää miksi sitä pimitetään tarvitsevilta asioilta?
En katso ainoatakaan ns ajakohtaisohjelmaa yleltä. Siellä on joka asiassa yksi oma näkökulma joka on oikea!! Muuta ei ole.
No thanks.
Tiedät täsmälleen miten Yle asioita käsittelee vaikka et ikinä sen ohjelmia katso.
Näin ne öyhöt rakentavat kuplaansa. Omat ennakkoluulot ovat sijalla 1 ja todellisuus jää sijalle 2.
Kun Ylen materiaali on Areenassa niin joku linkki noiden väitteiden perusteeksi olisi hyvä. Öyhöt keksii omasta päästään väitteitä ja sitten kiihottuvat omista väitteistään. Sairasta sakkia.
Tää juttu löytyy kuule YLEn tekstiuutisista senkus selaat !
Tää juttu löytyy kuule YLEn tekstiuutisista senkus selaat !
Tällekin palstalle pamahti heti kirjoituskielto brittiläisistä ip-osoitteista jo eilen. Kyllä globalistisuvakeilla on nyt kakka housuissa!