elämäni on aivan kauheaa henkisesti. Olen todellakin ihan lopussa en jaksa enää, mielessäni ei pyöri enää muuta kun itsemurha!
vanhempani eivät koskaan ole sanoneet minulle mitään rohkaisevaa ainut asia jota saan kuulla päivästä toiseen on vain.
-Sinusta ei ole mihinkään!
-Sinusta ei tule koskaan mitään!
-Olet ihan renttu...vaatteesikin ovat aivan kauheita, retkuja!
Vaikka omasta mielestäni asiani ovat ihan hyvin... olen vakituisesti töissä ja teen myös lisäksi toista hommaa silloin tällöin. Asiani ovat muutenkin kunnossa.
Vanhempani eivät voi hyväksy poikaystäväänikään, haukkuvat ja mollaaat häntä päivittäin. Jos menen poikaystäväni luokse niin tulee vaan komenttia että sieltä se hyvä sitten tulee.
Aina käskevät ottamaan vaan kavereistani mallia, ja itse tiedän että ei heidänkään asiansa ole niin hyvin miltä päälle päin näyttää.
Joskus pari vuotta sitten olin aika monessa työpaikassa ennen kuin löysin tämän, no sit hommat vaan loppuivat aina yhtäkkiä. Niin sekin oli minun vika kun olen sellainen ja tälläinen.
Että itse lopetin siellä, tai kun haisen pahalle jopa, tai kun olen aina väsyneen näköinen, ai että mitä syitä!
Sitten jos minulla on vapaa päivä töistä ja haluan nukkua pitkään niin siitäkin sitten valitetaan, kun elän niin epätasapainoista elämää.
Ryyppään myös heidän mielestään kaikki rahani vaikka en todellakaan tee niin. Turha mihinkään on itse sanoa mitään kun kukaan ei usko minua.
Mutta jos itse sanon jostain asiasta jotain niin olen aina itsekäs ja valitan vaan!
Olen myös heidän mielestään päästä vialla joten minun kannattaisi hakeutua hoitoon!
Sitten sanovat että pitäisi itse oppia huolehtimaan omista asioista, aina kun saan tilin täytyisi minun kertoa paljon saan tiliä. Tai jos postista tulee joku kirje niin täytyisi avata se heti! Tai he jopa ovat avanneet minun kirjeitäni, ja laittavat takas kiinni sen että ihan kun en huomaisi sitä että se on avattu!
Jos minulle soitetaan niin he ovat heti että kuka sulle nyt soitti tai jotain muuta vastaavaa. Aina jos minulla on paha päivä vaikka niin se on poikaystäväni takia. Heissä ei ole koskaan mitään vikaa. Teksti saattaa olla hieman sekavaa mutta toivottavasti siitä nyt ymmärtää edes jotain.
Ei jaksa vaan enää... haluun pois...
En tiedä oikeasti enää mitä tehdä, onko kenelläkään muulla vastaavaa?
vanhempani eivät koskaan ole sanoneet minulle mitään rohkaisevaa ainut asia jota saan kuulla päivästä toiseen on vain.
-Sinusta ei ole mihinkään!
-Sinusta ei tule koskaan mitään!
-Olet ihan renttu...vaatteesikin ovat aivan kauheita, retkuja!
Vaikka omasta mielestäni asiani ovat ihan hyvin... olen vakituisesti töissä ja teen myös lisäksi toista hommaa silloin tällöin. Asiani ovat muutenkin kunnossa.
Vanhempani eivät voi hyväksy poikaystäväänikään, haukkuvat ja mollaaat häntä päivittäin. Jos menen poikaystäväni luokse niin tulee vaan komenttia että sieltä se hyvä sitten tulee.
Aina käskevät ottamaan vaan kavereistani mallia, ja itse tiedän että ei heidänkään asiansa ole niin hyvin miltä päälle päin näyttää.
Joskus pari vuotta sitten olin aika monessa työpaikassa ennen kuin löysin tämän, no sit hommat vaan loppuivat aina yhtäkkiä. Niin sekin oli minun vika kun olen sellainen ja tälläinen.
Että itse lopetin siellä, tai kun haisen pahalle jopa, tai kun olen aina väsyneen näköinen, ai että mitä syitä!
Sitten jos minulla on vapaa päivä töistä ja haluan nukkua pitkään niin siitäkin sitten valitetaan, kun elän niin epätasapainoista elämää.
Ryyppään myös heidän mielestään kaikki rahani vaikka en todellakaan tee niin. Turha mihinkään on itse sanoa mitään kun kukaan ei usko minua.
Mutta jos itse sanon jostain asiasta jotain niin olen aina itsekäs ja valitan vaan!
Olen myös heidän mielestään päästä vialla joten minun kannattaisi hakeutua hoitoon!
Sitten sanovat että pitäisi itse oppia huolehtimaan omista asioista, aina kun saan tilin täytyisi minun kertoa paljon saan tiliä. Tai jos postista tulee joku kirje niin täytyisi avata se heti! Tai he jopa ovat avanneet minun kirjeitäni, ja laittavat takas kiinni sen että ihan kun en huomaisi sitä että se on avattu!
Jos minulle soitetaan niin he ovat heti että kuka sulle nyt soitti tai jotain muuta vastaavaa. Aina jos minulla on paha päivä vaikka niin se on poikaystäväni takia. Heissä ei ole koskaan mitään vikaa. Teksti saattaa olla hieman sekavaa mutta toivottavasti siitä nyt ymmärtää edes jotain.
Ei jaksa vaan enää... haluun pois...
En tiedä oikeasti enää mitä tehdä, onko kenelläkään muulla vastaavaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
itseäsi.
Olet selvästikkin ajatteleva ihminen.
Sinun on selkeästi aika päästä pois kotoa.
En tiedä miten vanha olet, mutta soita heti huomenna aamulla sosiaalitoimistoon tai mene käymään jos mahdollista. Sano ettet jaksa enää asua kotona ja kaipaat yksityisyyttä ja pyydä heitä järjestämään sinulle asunto.
Vanhempasi eivät selvästikkään ole tajunneet, että et ole enää heidän pikkutyttönsä joka uskoo kaiken mitä he sanovat. Ei sinun ole pakko sietää tuollaista käytöstä. Mutta älä hyvä ihminen itseäsi tapa. Olet selvästikkin paljon selväjärkisempi kuin vanhempasi. Mielestäni on hienoa jos kaikilla ei ole samanlaisia vaatteita kuin kavereilla ja jokainen on oma persoona. Pidä siitä kiinni.
Ystäväni oli taannoin samanlaisessa tilanteessa ja hänelle asunto järjestyi kahdessa viikossa. Kyllä sinua autetaan kun pysyt rauhallisena ja osaat esittää asiasi oikein. Jos ei kunnan kautta järjesty niin selaile lehtiä. Jos sinulla on työpaikka niin en näe mitään estettä etteikö joku ottaisi sinua vuokralle.
Tsemppiä!
nuorena likkana kuulin vastaavaa kerrottavan naapurin likalle, järki meni. Joten kipikapi turvakotiin tai SPR-n nuorten turvataloon jos sellanen on. Mene ja säilytä järkikultasi, soita heti sosiaalineuvojalle onhan niitä paikkoja minne pääsee viikonloppunakin. Olet arvokas ihminen, mutta vanhempasi eivät taida sitä ymmärtää.
Ilkeily on myös eräs suomalaisten perisynti ja sitä ei tarvitse kenenkään sietää. Lähde pois!Ehkä kaikki korjaantuu muuton myötä.
Vanhemmillasi ei ole kaikki aivan ok. Muuta ja äkkiä pois,tunnut olevan ajatteleva ja järkevä ihminen mitä vanhempasi ei ole. Itsellänikin oli joskus 8 vuotta sitten elämä yhtä helvettiä,vaimonikin oli toivonut minun tappavani itseni,mutta en sitä tehnyt koska tiesin että joskun vielä elämä hymyileekin ja oikeassa olin. No tämä päivä taas toi "pilvet taivaalle" mutta eiköhän se tästä!
tosiaan, muuta pois. toivon että sinulla on ystäviä, joilta saat tukea. juttele sitten myöhemmin vanhempiesi kanssa, jospa he "hajuraon" myötä järkiintyisivät.
onkohan vanhemmillasi uskonto/alkoholi/tms ongelmana?
jos välit vanhempiin eivät parane muutonkaan myötä, on parempi elää ilman heitä. älä tuhlaa energiaa törkeisiin ihmisiin, vaikka he olisivat vanhempiasi. mutta voit silti sanoa heille, että rakastat heitä ja haluaisit että he rakastaisivat ja arvostaisivat sinua.
jaksamista!
Jos olet aikuinen ihminen ja työssäkäyvä,mikä sinua pitää kotona,itsenäisty,tiedän sen ,että lapsuuden rasitteet painavat koko loppuelämän niitä on vaikea tai mahdoton unohtaa,mutta kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää,vuokraa oma asunto,sydämmestäni toivon kaikkea hyvää sinulle,tiedän.
Antaisin sulle nyt hyvän vinkin: Muuta pois kotoa! Sulla on työpaikka, joten tienaat oman elantosi. Itse en ainakaan jäisi tuollaista sontaa katsomaan/ kuuntelemaan.
siis toi teksti oli kuin mun elämästä.. mulla on siis ihan samallainen tilanne! Minkä ikänen mahdat olla ?
itse olen 22.v!
Mulla on samanlaisia kokemuksia kun sulla. Äitini, nykyisin jo edesmennyt alkoholisti, nujersi minua vuosikausia. Pilasi ihmissuhteeni, mollasi minua päivittäin, vaati minua maksamaan kohtuuttomia asuinkustannuksista, pakotti ottamaan kouluaikoina lainaakin omiin tarpeisiinsa yms. Tilanne ajoi minut lopulta niin ahdinkoon, etten voinut kuin pakata kimpsuni ja muuttaa muualle. Sain samanlaisia itsetuhoisia ajatuksia päähäni kuin sinäkin, parikymppisenä. Onnekseni sain töitä, joiden turvin sitten sain rahaa muuttaa kotoa omiin oloihini.
Kuten arvata saattaa, alkoi elämä taas maistua minulle kotoa muuton jälkeen, hiljalleen. Sain hyvän opiskelupaikankin ja vaihdoin kaupunkia. Olen kuitenkin kärsinyt jälkeenpäin olemattomasta itsetunnosta ja ahdistus nostaa aina välillä päätään, kun tulee vastoinkäymisiä. Tokihan minä tiedän mistä tuo kaikki juontaa juurensa. Toivon että sinä välttyisit tältä kaikelta..
Suosittelenkin sinulle pikaista muuttoa omaan asuntoon, jossa voit sitten ruveta keskittymään omaan elämääsi, ilman turhia syyttelyitä ja kyttäämistä. Uskon että välisi vanhempiisi muuttuvat ajan myötä paremmiksi, kunhan saatte etäisyyttä toisiinne. Niin minulla ainakin kävi, ja lopultahan äitini sitten kuolikin.
Olisipa minullakin ollut rohkeutta mennä jo aiemmin vaikka tuonne sossuun, olisivat varmaan auttaneet pääsemään kotoa jo aiemmin. Sitä vaan ajatteli että se on oma osa elämästä, joka täytyy vain hampaat irvessä oman mielenterveyden kustannuksellakin kestää ja hoitaa kaikki asiat vain itse.
Vanhempien tehtävänähän olisi saattaa lapsensa turvallisesti omaan aikuisuuteensa, antaa hyviä eväitä elämään. Tuo mitä kuvailit, ei todellakaan siltä kuulosta. Toivon sinulle rohkeutta aloittaa oma elämäsi, nyt taitaa olla sen aika.