ettei maineesi kärsi. Liittikö työkaverit sinut siihen vasten tahtoasi? EROA heti liikkeestä.
Sun kissakin häpeää moista vouhotusta.
Sun kissakin häpeää moista vouhotusta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mun kissa pistää tuollaiset silakat poskeensa :)
Aikuisten ei kannattaisi olla mukana moisissa vöyhöttäjäryhmissä. Kun ei niillä ole mitään konkreettista asiaa mitä toteuttavat niin ei koko "liikkeellä" ole mitään muuta merkitystä kuin itsensä häpäiseminen. Samaa keskenkasvuista mielikuvitusolentojen vastustamista on harrastanut sama porukka ennenkin eri nimillä. On olut varisparvea, takkua ja muuta someöyhötysryhmää. Paljon tyhjää puhetta suuressa joukossa Siinä pulina ja polske käy kuin hieho paskantaisi järveen. Lievästi epämielyttävää ja siihen se sitten jää. Mitään positiivista eivät koskaan ihmisten hyväksi sillä joukolla tee.
Siellä on hauska trollata, silakkaparven keskellä uin kuin itämeren hylje. Napsaisin yhdeltä evät, toiselta vatsan halki, yhtä heittelen ilmassa ja kolmanne syön.
Kaikenlaiset hullut sitä nykyaikana saa julkisuutta.
Kenellekäs se Silakkaliike tuottaa ongelmia?
Niille vouhottajilleko, joita saadaan hävetä??