Varmaan siksi kin kertoili että saksalaiset ovat parempia kuin kaikki muut ihmiset, tuskin uskoi tuohon itse kun Hitlerhän ei edes ollut saksalainen vaan itävaltalainen. Jos hän olisi niin kauheasti rakastanut saksalaisia niin luulisi että olisi ollut käyttänyt säästeliäämmin sotilaitaan, mutta eipä tehnyt niin vaan pöhkönä hankki vastaansa puoli maailmaa ja silti saksalaiset suostuivat aina vaan lähtemään rintamalle vaikka tajusivat aivan varmasti että mitään toivoa ei ole sen jälkeen kun Hitler oli hölmöyksissään julistanut sodan Usa:lle. Kylläpä Hitler oli ovela, hän sai saksalaiset tottelemaan kaikkein hulluimpiakin käskyjä. Pitää vaan kysyä että kannattiko, ola isänmaa kutistui ja ovat maailman silmissä ikuisia syyllisiä holokaustiin kun sitä pidetään muistissa toisin kuin esim Stalinin massamurhia.
Miksi saksalaiset tykkäsivät Hitleristä
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itävaltalaiset ovat saksalaisia.
Ai jaa, meneppä sanomaan tuo itävallassa niin itävaltalaiselle niin voipi olla nenä sen jälkeen kipeänä. Itävaltalaiset määrittelevät itsensä nykyään omaksi erilliseksi kansaksi jotka eivät ole saksalaisia, eivöthån suomalaisetkaan ole ruotsalaisia vaikka aikanaan Suomi olikin osa Ruotsia
Itävaltalaiset ovat etnisiä saksalaisia, ja puhuvat saksan kieltä, historiallisista syistä taas haluavat erottua saksalaisista.
Suomalaiset eivät ole etnisiä ruotsalaisia, ja kielikin on eri. Suomi oli Ruotsin valloittamana ja alamaisena satoja vuosia, silti Suomi kansakuntana ja kielenä säilyi.
Taas yksi joka einosaa erottaa kielellistä ja geneettistä sukulaisuutta, se että puhuvat molemmat saksaa ei tee itävaltalaisista yhtään sen enempää saksalaisia kuin se tekee englantia puhuvasta skontlantilasesta englantilaista
Suomalaiset ovat geneettisesti melko lähellä ruotsalaisia. Voisimme yhtä hyvin ruveta puhumaan sitä.
No+siinäpähän+alat+puhumaan+ruotsia,++99,9999%+suomalaisista+ei+ala:)