Lakko-oikeus

Anonyymi

Onko PS puolustaneet lakko-oikeutta kuten on tehnyt nykyin pääministeri?.
En ole kyllä huomannut.
Eivätkä ole antaneet tukea työntekijä puolen tenuttolejoille, näissä lakoissa.

7

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Poliittiset lakot pitää kieltää lailla, samoin tukilakot. Ne ovat pikkuhitelereiden käsissä vaarallinen ase. Se nähtiin 2018 poliittisissa lakoissa. Sitä on meneillään nytkin. 1992 poliittiset lakonuhat johtivat jättityöttömyyteen ja tuhansien ihmisten itsemurhiin.

      Tavalliset lakot ok. Mutta laiton on laiton. Laittomien lakkojen lakkosakkoja on nostettava kymmenkertaiseksi. Nyt ovat tasoa "100 etunojapunnerrusta raiskauksesta". Laitonta on myös töissä käyvien uhkailu, nimittely ja eristäminen. Rikkuri-sanan käyttö joistain henkilöistä on maalittamista. TYÖT eivät ole lakossa. Ay-liike ei päätä töistä. Niistä päättää työnantaja. Jos työnantaja laittaa työt seis, niin silloin ei voi mennä töihin. Silloinkin työnanataja voi päättää maksavansa palkkaa ei-liittolaisille, koska työsulku on vastatoimi lakoille ja kiristämiselle, jotka nekään eivät koske ei-liittolaisia.

      Marin erehtyi eilen televisiossa populismiin puhuessaan lakkojen murtamisesta. Se oli demaripääministerin moka, kuten Rinteen moka oli puhua sopimusten kilpailuttamisesta, kuten Paateron moka oli paasata "palkalla pitää tulla toimeen", mikä on aivan paskapuhetta. Ei pienellä palkalla tule toimeen. Se on fakta eikä sitä populismi miksikään muuta. Rinne ja Paatero joutuivat eroamaan puheidensa takia. Miten käy Marinin?

      • Anonyymi

        Marin on oikeassa. Muuta keinoa ei ole työläisellä kun lakko.
        Ja lakoon on myös työnantajan helppo ajaa työpaikalla porukka. Ei tarvitse kun rikkoo TES sopimusta jonku työntekijä kohdalta niin porukka on valmis meneen lakkoon että asia saadan korjattua. Työnantaj voi käyttää tätä menetelmää silloin kun näkee että työt vähenee hetkellisesti. Kun lakko on kestänyt muutaman päivä ja työtä on taasen tarjolla niin työnantaja voi asian sopia ja työt jatkuu normaalisti. Ja mikä tärkeintä ei tarvinnyt lomauttaa eikä neuvoella kun asia järjestyi niin helposti.

        Marin otti kantaa mutta missä viipyy Halla-ahon kanta?


    • Anonyymi

      Älkää piitatko tästä nykyisestä Marinin hallituksesta.
      Ne eivät ole tehneet mitään saati saaneet aikaan.
      Kuluttavat vain lyhyttä aikaansa.

      Nykyinen hallitus ei koko hallituskautta ole vallassa ja persut voittaa seuraavaksi vaan eivät tule hallitukseen vieläkään koska tämän hallituksen jälkeenjättämät kasa on paskakasa seuraavalle hallitukselle. Kova työmaa odottaa seuraavaa hallitusta.

      Kommarihallitus vois lopettaa vaikka heti

      • Anonyymi

        Nykyhallitus keskittyy vain olemaan nuori ja nätti, hallitseminen on sivuseikka. Ennenaikaisia vaaleja kohti mennään. Kokoomus/persut/ehkä kepu hallitus tulee sitten ja pistää maan asiat kuntoon. Jännää miten vasemmisto on menettänyt kannattajiaan persuille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyhallitus keskittyy vain olemaan nuori ja nätti, hallitseminen on sivuseikka. Ennenaikaisia vaaleja kohti mennään. Kokoomus/persut/ehkä kepu hallitus tulee sitten ja pistää maan asiat kuntoon. Jännää miten vasemmisto on menettänyt kannattajiaan persuille!

        Niin se pistää asiat kuntoo.
        Hoitajia heti lisää 5000, ja samoin poliseja.
        Palkat korotetaan sille tasolle että suomalainen voi mennä töihin.
        Kaikka määraikaiset työsuhtee muutetaan toistaiseksi oleviksi. Silpputyöt lopetetaan kaikille 40 tunnin työviikko.
        Polttoaineen hinta puolitetaan.
        Aina suomalainen työllistetään ensin.
        Tässä muutama tulevaisuuden muutos, jotka tulee KOK ja PS toimesta, vaan tuleeko?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se pistää asiat kuntoo.
        Hoitajia heti lisää 5000, ja samoin poliseja.
        Palkat korotetaan sille tasolle että suomalainen voi mennä töihin.
        Kaikka määraikaiset työsuhtee muutetaan toistaiseksi oleviksi. Silpputyöt lopetetaan kaikille 40 tunnin työviikko.
        Polttoaineen hinta puolitetaan.
        Aina suomalainen työllistetään ensin.
        Tässä muutama tulevaisuuden muutos, jotka tulee KOK ja PS toimesta, vaan tuleeko?

        Lopetetaan siinä sivussa kaikki työpäikat, jotka eivät tuota tarpeeksi.
        Voivat sitten ryhtyä poliiseksi


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin se pistää asiat kuntoo.
        Hoitajia heti lisää 5000, ja samoin poliseja.
        Palkat korotetaan sille tasolle että suomalainen voi mennä töihin.
        Kaikka määraikaiset työsuhtee muutetaan toistaiseksi oleviksi. Silpputyöt lopetetaan kaikille 40 tunnin työviikko.
        Polttoaineen hinta puolitetaan.
        Aina suomalainen työllistetään ensin.
        Tässä muutama tulevaisuuden muutos, jotka tulee KOK ja PS toimesta, vaan tuleeko?

        Juu. Valitettavasti vaan tulee samaa lisää kun porvareilta viimeksikin eli leikkauksia ja ilmaistöitä työläisille, opiskelijoille ja vanhuksille. Rikkaille on tulossa verohelpotuksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5815
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3093
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2298
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1928
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe