Hei
Olen 43 vuotias ja kärsinyt pintakuivasta akne ihosta melkein 20 vuotta ja ihan kaikki kokeiltu. Hoidoissa käyty, lääkkeitä syöty. Luontaistuotteet, ruokavaliot muutettu täysin. Ollut vhh, vegaani, paleo. Veden juonnit kaikki lisätty. Stressi ( iho ) takia vaihtanut jopa työtä. Aina vaan kivuliaat paiseet naamassa palaavat. Lisäksi epäpuhtauksista paljon. Välillä en hoitanut ollenkaan ihoa ja täytyy sanoa että ongelma ei ainakaan pahentunut eli ehkä liika hoitaminen ja satojen tuotteiden edes takainen lätrys ei tee hyvää.
Yleensä esim. Kuorinta ja naamiot näyttävät ensin auttavan ihoa mutta vaikka päälle laittaa super kosteuttavat hyaluronihappo seerumit ja sos naamiot estämään kuivumista niin silti ihoni kuivuu pahasti ja hilseily lisää taas paiseita . Nyt heitin kuorinnat roskiin.
Pointti oli se että eilen kokeilin laittaa saunan yhteydessä Himalajan savinaamion jonka sain lahjaksi ja olin jo skeptinen että taatusti pahentaa taas jo ennestään huonoa ihoa mutta olin iloisesti yllättynyt kun pesin sen pois ja huomasin 3:sta isosta tuloillaan olevasta paiseesta 1: en kadonneen kokonaan! Ja 2 muuta oli pienentynyt. Naamiossa lukee: pidä 5-10 min. Pidin about 20 min. Naamio myös kosteuttaa eli ensimmäinen joka ei pahentanut ongelmaa! Innostuin niin että laitoin yöksi pelkästään niiden 2 paiseen päälle ja nukuin 10 h naamion kanssa ja tadaa loputkin katosi ja iho on hyvän kosteutetun oloinen mutta silti matta. Hämmentävää en oo ikinä saanut näin hyviä tuloksia millään. Toi naamiohan on lisäksi halpa vissiin Tokmannilta saa. Jätkän kokeilua kun seuraavat paiseet alkavat sykkiä. Vaikka nää ei ikinä loppuis ni jos on keino saada nopsaa paranee ni tyydyn siihen nyt kärsittyäni niin kauan
Paiseet pois yössä !
Anonyymi
0
85
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511251Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215798En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.59771- 64742
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä26729- 136705
- 45641
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58564