Pääsiäisenä silvotaan pikku tyttöjä

Naisten sukuelinten silpominen
27.1.2004

Mitä on naisten sukuelinten silpominen?

Naisten/tyttöjen sukuelinten silpominen on perinne, jossa osa naisen ulkoisista sukuelimistä leikataan pois. Perinnettä harjoitetaan enimmäkseen Afrikassa, mutta myös eräissä muissa maissa. Sukuelinten silpomista kuvataan myös sanoilla naisten ympärileikkaus. Nykyään puhutaan kuitenkin useimmiten silpomisesta, koska sen katsotaan paremmin kuvaavan toimenpiteen todellista luonnetta. Tässä esitteessä on käytetty molempia termejä tarkoittamaan samaa toimenpidettä.

Sukuelinten silpominen voidaan eri perinteiden mukaan tehdä hyvin eri tavoin. Pienimmässä toimenpiteessä sukuelimestä vuodatetaan muutama pisara verta. Laajimmassa muodossa sukuelimet leikataan pois ja reunat ommellaan kiinni (faraoninen leikkaus).

Ympärileikkausta on vuosisatojen kuluessa ryhdytty perustelemaan uskonnollisilla syillä. Koraani ja Raamattu eivät kuitenkaan hyväksy tämän perinteen jatkamista. Myös uskonnolliset johtajat ovat yleisesti sitä mieltä, ettei naisten sukuelinten silpomista voi perustella uskonnollisilla syillä.

Ympärileikkaustyypit
Leikkaamistavat ja niiden nimitykset vaihtelevat eri maiden ja alueiden välillä.

I Rituaalinen ympärileikkaus:
Klitorista haavoitetaan muutaman veripisaran vuodattamiseksi neulalla pistämällä tai nipistämällä. Somaliassa myös tätä tapaa kutsutaan "sunnaksi".

II Sunna:
Poistetaan klitoriksen huppu, ei itse klitorista.

III Excisio (arabiaksi khefad):
Poistetaan kokonaan tai osittain klitoris sekä kokonaan tai osittain pienet häpyhuulet, mutta isot häpyhuulet säästetään.

IV Infibulaatio (faraoninen):
Poistetaan klitoris/sekä pienet ja isot häpyhuulet. Vulvan reunat ommellaan kiinni siten, että virtsaamista ja kuukautisveren poistumista varten jätetään pikkusormen pään kokoinen aukko.

Terveyshaitat
Seuraavassa kuvattujen fyysisten terveyshaittojen lisäksi ympärileikkaus aiheuttaa usein tytölle/naiselle pysyviä henkisiä vaurioita.

Itse leikkaus, joka usein tehdään epäpuhtaissa olosuhteissa, voi aiheuttaa vakavia vaivoja kuten runsas verenvuoto, kipusokki sekä tulehdukset ja näiden aiheuttamat jälkiseuraukset.

Leikatun tytön/naisen kuukautiset voivat olla hyvin kivuliaat. Laaja leikkaus voi johtaa siihen, että kuukautisveri tai virtsa ei pääse ulos luonnollisella tavalla. Seurauksena voivat olla virtsateiden tulehdukset, munuaisten vajaatoiminta, synnytyselinten tulehdukset, jopa lapsettomuus.

Seksuaalielämän vaikeudet avioliitossa.

Synnytyksessä voi tulla ongelmia. Tämä vaarantaa sekä äidin että syntyvän lapsen terveyden, jopa elämän.

Naiseus ja neitsyys
Naisen keho on kaunein sellaisena, miksi se on luotu. Sukuelinten silpominen aiheuttaa peruuttamattomia vahinkoja naiselle.

Nainen on neitsyt niin kauan kuin hän ei ole ollut yhdynnässä miehen kanssa. Vaikka ympärileikkauksen uskotaan olevan tae naisen koskemattomuudelle, ei ympärileikkaaminen ole sama asia kuin neitsyys. Yhtä hyvin kuin on ympärileikattuja naisia, joilla on avioliiton ulkopuolisia suhteita, on ympärileikkaamattomia naisia, jotka eivät koskaan voisi kuvitella olevansa sukupuolisuhteessa muuten kuin avioliitossa.

Kaikissa yhteiskunnissa vanhemmat tuntevat tarvetta suojella kasvavia lapsiaan. Lapsia pitääkin suojella, mutta esimerkiksi neitsyyden suojaamiseksi on muita keinoja kuin ympärileikkaus, joka samalla vahingoittaa lasta.

Sukuelinten silpominen on Suomessa rikos
Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen ratifioineet maat (ml. Suomi) ovat sitoutuneet ympärileikkauksen poistamiseen. Sopimus velvoittaa myös muutoin turvaamaan lasten oikeudet.

Lasten oikeudet ovat Suomessa samat niin suomalaisille kuin muista maista muuttaneille lapsille. Lapsen fyysinen koskemattomuus on turvattu erittäin voimakkaasti Suomen lainsäädännössä.

Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa rikoslain mukaan rangaistava teko. Ympärileikkaamisesta tai siinä avustamisesta voi saada teon törkeysasteesta riippuen usean vuoden vankeusrangaistuksen. Näin on silloinkin, jos Suomessa asuva henkilö viedään leikattavaksi ulkomaille. Myös yllyttäjäksi osoittautunut henkilö voidaan tuomita kuten tekijä, vaikka hän ei olisi osallistunut itse toimenpiteen toteuttamiseen.

Henkilö, joka etukäteen tietää törkeän pahoinpitelyn olevan valmisteilla, on rangaistuksen uhalla velvollinen ilmoittamaan siitä etukäteen viranomaiselle ja siten ehkäisemään teon toteutuminen (rikoslain 15 luvun 10 §). Ilmoitus-velvollisuus ei koske läheistä. Se syrjäyttää kuitenkin salassapitovelvoitteet kuten myös lastensuojelulain 40 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja opettajien velvollisuus on puuttua tilanteisiin, joissa lapsen terveys ja kehitys ovat uhattuja. Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. Jos lapsen kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa hänen terveyttään ja kehitystään, viranomaisten on ryhdyttävä lastensuojelun toimenpiteisiin. Tyttölapsen suojelemiseksi on tilanteesta riippuen jopa mahdollista ottaa hänet huostaan pois vanhempien luota, jos häntä uhkaa tai hänelle on tehty ympärileikkaus.

Mistä saa apua ja tietoa?
Koska naisten/tyttöjen sukuelinten silpominen voi aiheuttaa vakavia fyysisiä ja henkisiä ongelmia, ovat ympärileikkausta harjoittavista maista tulevat ihmiset ryhtyneet itse toimimaan tämän perinteen poistamiseksi omassa maassaan ja muissa maissa. Erittäin tärkeää on oikean tiedon tarjoaminen perheille, joiden perinteeseen ympärileikkaaminen kuuluu.

Jos sukuelinten silpomiseen liittyviä vaivoja ilmenee tai haluat muuten saada lisää tietoa, kannattaa ottaa yhteyttä terveysalan ammattilaisiin. Vaivoihin saa apua ja hoitoa. Suomessa tehdään myös avausleikkauksia.

Halutessasi saat pyynnöstä asioida naispuolisen terveydenhoitajan ja lääkärin luona. Myös lähiomaisia saa ottaa mukaan vastaanotolle.

Apua ja neuvoja antavat:

Terveyskeskus: äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajat, lääkärit

Kouluterveydenhoitajat
1312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisiko harkittava eräänlaisten katsastusasemien perustamista niille paikkakunnille, joissa asuu paljon muslimeja, kuten Vantaalle.

Vapaaehtoisia katsastusmiehiä olisi varmasti saatavilla, joten hommasta ei aiheutuisi kulujakaan veronmaksajille.

Pikkutytö tarkistettaisin kerran vuodessa alapään kohdalta ja näin suojeltaisiin heidät lapsirääkkäykseltä ja vanhemmat saataisiin linnaan tai takaisin afrikan pimentoihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tuoreeks terveeks. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu