Miten voi päästä toimittajaksi esim sanomalehteen? Onko valmistelevia oppilaitoksia, kursseja vai mennäänkö lehteen ensin harjoittelijaksi? Onko paljon tunkua alalle? Voisiko joku ammattilainen tai lehtipomo kertoa vähäsen.
Toimittajaksi
mitensitä
61084
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suurin osa toimittajista on tullut alalle kesätoimittajuuden kautta. Varsinaista alan koulutusta ei välttämättä tarvita, mutta ei siitä tietenkään haittaakaan ole.
Alalle on tunkua, joten paras tapa saada jalka oven väliin, on marssia sisään toimitukseen ja pyytää päästä toimituspäällikön tms. juttusille. Jos mukana on mallijuttuja, tms. aina parempi.
Kuukausipalkkaiseksi on ainakin aikakauslehtiin erittäin vaikea päästä. Freelancereita käytetään nykyään niin paljon, että vakkareita on kallista ja turhaa palkata. Olen tehnyt friikkuna hommia noin vuoden enkä todellakaan pysty näillä töillä elättämään itseäni, sekin vaikuttaa etten jaksa nähdä sitä älytöntä vaivaa, jonka jatkuva itsensä tarjoaminen aiheuttaa.
Jos TODELLA haluat alalle niin luultavasi pääset, minä olen tullut toisiin ajatuksiin. Toimittajan työssä täytyy myös muistaa, että melkein kaikkeen täytyy olla valmis koska tahansa ja nahka tulee parkkiinnuttaa niin kovaksi, että keneltä tahansa uskaltaa kysyä mitä vain. Usein lehtien toimituspäälliköt ja päätoimittajat eivät ole niitä herttaisimpia ihmisiä.
Melkein kaikki sanomalehdet ja aikakauslehdet vaativat nykyisin toimittajiltaan korkeakoulututkinnon. Alaa voi opiskella mm. Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. AMK-medianomeja ei vielä hirveesti taida kirjottavina toimittajina olla, työllistyvät enimmäkseen verkkopuolelle ja vastaaviin. Vrt. olen ollut työssä 3 sanomalehdessä, ja VAIN HARVAT jäävät nykyisin enää alalle pelkän kesätoimittajuuden kautta. Sekin pitää muistaa, että valtaosa kesätoimittajista on nykyisin YLIOPISTO-OPISKELIJOITA. Sieltä löytyy se paras yleissivistys alalle.
Koulukaveri oli useana kesänä kesätoimittajana kotikunnan paikallislehdessä, toinen tuttu oli samoihin aikoihin kesätoimittajana saman lehden urheilupalstalla. Nyt ensimmäinen on uutisankkurina YLE:n paikallisuutisissa (myös televisiossa), jälkimmäinen on Urheiluruudun toimittaja. Molemmat ovat "lukeneet" toimittajaksi yliopistossa.
Siinä kaksi hyvin toiminutta kesätoimittaja-esimerkkiä.
Alalle pääsy ei ole mahdottomuus, mutta vaatii työtä. Tällä hetkellä tilanne on se, että uutis-/ajankohtaistoimittajaksi ei kannata haikailla, jollei ole yliopistotutkintoa. Pääaine voi olla joku muukin tosin kuin tiedotusoppi/viestintä.
Ihan pieniin paikallislehtiin ja hömppälehtiin pääsee vähäisemmälläkin koulutuksella ja radiojuontajaksi riittää jopa kansanopiston kurssit (jos juontamisen mieltää toimittamiseksi).
Olin itse aikanani vakitoimittajana sähköisessä mediassa. Kypsyin kuitenkin siihen, että työpaikan vaihtaminen oli kiven takana, sillä olin tietyn erikoisalan ihminen.
Jos siis haluat tehdä mielekkään uran toimittajana, kannattaa hankkia laaja-alaista osaamista ja hakeutua suureen konserniin, jonka sisällä avautuu mahdollisuus tehtäväkiertoon. Talosta tai jopa osastolta toiseen vaihtaminen nimittäin on toimittajalle vaikaa, kun joka paikassa jonottaa kymmenen määräaikaista vakinaistamista (jos siis haluaa olla vakituisessa työsuhteessa) ja ovista pursuaa sisään ilmaisia harjoittelijoita.