Eduskunta sai kuulla korkean tason ripityksen rasismista ja kansanedustajien huonoista tavoista, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puhemies Matti Vanhanen puhuivat valtiopäivien avajaisissa, arvioi politiikan toimittaja Timo Haapala.
Rasismi ja kansanedustajien pöytätavat.
Siinä kaksi asiaa, jotka nousivat esille, kun tasavallan protokollan kaksi ykköshahmoa eli presidentti Niinistö ja puhemies Matti Vanhanen (kesk) puhuivat valtiopäivien avajaisissa.
Epäilemättä eduskunnassa muutama edustaja katsoi kengänkärkiään jakaranda-tuolin alla, kun kaksikko pudotteli perusteltuja näkemyksiään.
Eduskunta on ripityksensä ansainnut. Arvokkuus on ollut parlamentaarikkojen työssä paikoin totaalisesti hukassa.
VALTIOPÄIVÄT avannut Niinistö oli huolissaan enemmän rasismista ja vihapuheesta – Vanhanen edustajien pöytätavoista.
Saulikki Ninni ja Susan Ruusunen eli Matti Vanhanen haluavat vaijentaa kansanedustajat.
Ihan tulee Kekkosen ajat mieleen jolloin kaikilla tuli olla itse sensuuri ja piti puhua, vain sitä mitä Kekkonen ja Neuvostoliitto olivat hyväksyneet.
Kun katsoo vaikka Britannian Parlamenttia on siellä keskustelu paljon kiivaampaa ja edustajat esittävät välihuutoja
EI KEKKOSEN AIKAA TAKAISIN !
Rasismi ja kansanedustajien pöytätavat.
Siinä kaksi asiaa, jotka nousivat esille, kun tasavallan protokollan kaksi ykköshahmoa eli presidentti Niinistö ja puhemies Matti Vanhanen (kesk) puhuivat valtiopäivien avajaisissa.
Epäilemättä eduskunnassa muutama edustaja katsoi kengänkärkiään jakaranda-tuolin alla, kun kaksikko pudotteli perusteltuja näkemyksiään.
Eduskunta on ripityksensä ansainnut. Arvokkuus on ollut parlamentaarikkojen työssä paikoin totaalisesti hukassa.
VALTIOPÄIVÄT avannut Niinistö oli huolissaan enemmän rasismista ja vihapuheesta – Vanhanen edustajien pöytätavoista.
Saulikki Ninni ja Susan Ruusunen eli Matti Vanhanen haluavat vaijentaa kansanedustajat.
Ihan tulee Kekkosen ajat mieleen jolloin kaikilla tuli olla itse sensuuri ja piti puhua, vain sitä mitä Kekkonen ja Neuvostoliitto olivat hyväksyneet.
Kun katsoo vaikka Britannian Parlamenttia on siellä keskustelu paljon kiivaampaa ja edustajat esittävät välihuutoja
EI KEKKOSEN AIKAA TAKAISIN !
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kunnon persu oksentaa Presidentin ja Eduskunnan puhemiehen päälle samalla antaen antaumuksella esimerkiksi Ano Turtiaisten kaltaisten elämäntaparikollisten työntyä peräosastoonsa.
Olisi paljon tärkeämpääkin ripitystä ollut kun Suomi on pohjoismaiden perän pitäjä.aikooko hallitus tehdä mitään? esim. sairaanhoidon omavastuut pohjoismaiden korkeammat.
Ei käytöstapoja rahoiteta verovaroin, eli persukin saa kyllä käyttäytyä tai opetella käyttäytymään ilman että euroakaan lähtisi pois terveydenhuollosta.
No höh, tietenkin ekäksi pitää kysyä raha-asiat ja mahdollinen perintö. Tästä päästäänkin aasinsiltana toiseen kirjoitukseeni, jossa kehoitin olemaan vähättelemättä 70 vuotiaita. c",)
Noh, hyvin harva ymmärtää mustaa huumoria. Jotkut eivät toki saa koko elämänsä aikana kokea sitä, mitä minä olen jo nelikymppisenä kokenut. Nytten vain ollaan hissukseen ja nautitaan joka aamu, mikäli herää.
Äänestä
Et kai sinä hautajaisissakaan kerro samoja härskejä vitsejä kuin poikaporukassa saunassa. Entä olisiko asiallista lauleskella kirkossa pornolauluja muiden veisatessa virsiä? Sananvapautta sekin, mutta kyllä ihmisellä pitäisi olla edes alkeellisia käyttäytymistapoja.
On eri asia osata käyttäytyä tilanteen vaatimalla arvokkuudella kuin luopua sananvapaudestaan. Jos joku on niin osaamaton tumpula, ettei kykene ilman alatyylin ilmaisuja tuomaan kantaansa esiin, niin hänen paikkansa ei todellakaan ole eduskunnassa.
Vanhanen hyökkäsi puheessaan Perussuomalaisia vastaan?
Toinen Saatana!
Missä kohtaa?
Tunnustat siis persujen olevan se taho joka vihapaskapuheita harrastaa?
Kukaan ei ole puhunut härskejä vitsejä tai laulanut pornolauluja eduskunnan puhujapöntöstä. Eduskunta on olemassa sitä varten että kansan ääni kuuluu siellä, että keskustellaan myös vaikeista ja periaatteelisista aiheista kuten mm. Etnisten suomalaisten kansanmurhasta massamaahanmuuton avulla tai siionistien globaalista yrityksestä kaventaa sananvapautta (mm. Epäillä holokaustia).
Niinistö oli juuri matkalla Israelissa nöyristelemässä juutalaisia ja lupasi heille puuttua kovin ottein sananvapauteen koska 27.1 oli pidetty Turussa mielenosoitus jossa poltettiin Israelin lippu.
Kun ajattelee kokonaisuutta, presidentin käytös ja puheet ovat todella vastenmielisiä.
Kansanmurha? Elämä persplaneetalla on näin ulkopuolisen silmiin toooodella omituista.
Saulikki Ninni on munaton NILLITTÄJÄ ?
En äänestänyt Ninniä Presidentiksi joten minun ei tarvitse hävetä !
Hävetköön ne jotka tuon dementoituneen vanhuksen äänestivät valtaan !
Sinä olisit kai tyytyväinen jos äänestämäsi kansanedustaja paskoisi eduskunnan täysistunnossa keskelle lattiaa aina kun joku sanoisi jotain mikä häntä ei miellytä.
Hävetkööt? Niinistö on ehkä kaikkien aikojen suosituin pressa suomessa, miksi kenenkään häntä äänestäneen pitäisi hävetä? HS 7. 9. -19:
"Presidentti Sauli Niinistö on suositumpi kuin koskaan aiemmin, kertoo Helsingin Sanomat
Yli 90 prosenttia lehden kyselyyn vastanneista arvioi, että Niinistö on onnistunut tehtävissään vähintään melko hyvin."
Äitisikin häpeää sinua. Sivistymätön moukka.
Kohtahan tuo on mahdollista kun etnisyys tulee.
Ei ehkä kannattaisi käyttää vaikeita, vieraspohjaisia sanoa jollei ole minkäänlaista käsitystä mitä ne tarkoittavat. Sinäkin olet etninen. Tollo.
Kansanedustaja on nimensä mukaan Kansanedustaja !
Saulikki Ninni ja Susan Vanhanen yrittävät estää Kansaedustajia olemasta Kansanedustajia !
Kyllä Susan Vanhasen valehtelut ja pelehteminen Matti Ruususen kanssa oli todella noloa ! Mutta Susan Vanhanen edusti häntä äänestäneitä ihmisiä !
Samaten Saulikki Ninnin pelehtiminen omissa suhteissaan oli ala-arvoista.
Suomalainen kansa ei ole hienostunutta ja kauniisti puhuvaa, joten miksi heidän edustajiensa tulisi olla ?
Kun kansalaiset eivät hyväksy haitta maahan muuttoa, niin heidän Kansanedustajansakkaan eivät hyväksy haitta maahanmuuttoa
Öyhöyhöyh.
Eikö sitten hyvä asiallinen ja kohtelias käytös kuulukkaan kansanedustajalle ??
Nyrvistö tarjoaa tahatonta komiikkaa.
Kuka on Saulikki Ninni, entä kuka on Susan Vanhanen? En ole kuullutkaan tuon nimisistä vaaliehdokkaista.
Seuraa sinäkiin enemmän kotimaista mediaa, niin tunnistat Saulikki Ninnin ja Susan Vanhasen.
Onneksi pian pääsemme eroon Saulikki Ninnistä ja seuraavissa vaaleissa ei enää Susan Vanhanen pääse eduskuntaan kun Maalaisliiton kannatus aina vain pienenee.
Saulikki Ninni on ollut surkea Presidentti. Tuonut Kekkosen aikaisen käskyttämisen takaisin Suomeen.
Mauno Koivisto ja häntä seuranneet Presidentit olivat lisänneet Parlamentarismia eli lisänneet Eduskunnan valtaa ohi Presidentin ja Saulikki on tässä taantunut
Pitäis joskus laittaa presidentti Niinistö ja Sebastian Rynkkynen keskustelemaan kansanedustajalelle sopivasta käytöksesta. ja länsimaisesta sananvapaudesta.
https://twitter.com/hopeantikainen/status/1224632200630611969/photo/1
Millaisia ajatuksia kansanedustaja saa ajatella, ja etenkin että mitkä niistä saa tuoda julkisuuteen, muidenkin kuultavaksi.