Maahanmuuttajille noin 25% Suomessa maksettavasta

toimeentulotuesta.

Uusi tutkimus kertoo karuja lukemia.

Uunituoreen raportin mukaan maahanmuuttajat saivat vuonna 2018 noin 200 miljoonaa euroa toimeentulotukea. Summa on 25 prosenttia Suomessa ihmisille maksettavasta toimeentulotuesta.

Maahanmuuttajia asuu eniten pääkaupunkiseudulla. Vieraskielisten osuus kaikista perustoimeentulotuen saajista on Espoossa ja Kauniaisissa 42 prosenttia, Vantaalla 41 prosenttia. Helsingissä vastaava prosenttiosuus kohoaa 36:een.

Toimeentulotukea saavien prosenttiosuuksissa ja keskimäärin saaduissa tuissa on valtavat erot eri ryhmien välillä. Somalian, Irakin, Afganistanin ja Syyrian kansalaiset erottuvat.

Somaliassa, Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa syntyneistä 18–64-vuotiaista noin 60 prosenttia sai jotain toimeentulotuen muotoa vuonna 2017.

Suomalaistaustaisesta väestöstä toimeentulotukea saa Suomen Perustan mukaan vuosittain noin seitsemän prosenttia.

Afganistanissa, Irakissa, Somaliassa ja Syyriassa syntyneillä toimeentulotuen saajilla maksetun tuen keskiarvo oli vuonna 2017 henkilöä kohden vuodessa 2 300 euroa. Korkein keskiarvo oli Syyriassa syntyneillä: 3 190 euroa per henkilö.

Kaikkien suurimpien maahanmuuttajaryhmien lapset saavat tukia enemmän kuin samanikäiset kantaväestön nuoret, monessa ryhmässä jopa moninkertaisesti. Tämä viittaa siihen, että ’kotoutumista’ ei tapahdu toisessakaan maahanmuuttajasukupolvessa, vaikka nämä henkilöt ovat syntyneet Suomessa.

Suomessa syntyneistä 19-vuotiaista somalitaustaisista suomalaisista noin 75 prosenttia saa vuosittain toimeentulotukea. Niin sanotun kantaväestön samanikäisillä nuorilla aikuisilla toimeentulotuen saajien osuus on noin 13-14 prosenttia.

78

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Perussuomalaisten rahoittama ajatuspaja Suomen Perusta on tehnyt tilastotutkimuksen..."

      Mainitse nyt vielä ihan rehellisesti ja avoimesti, että tämä Persujen ajatuspajan - Turkkila & Co. - tutkimuksia. Tieteellinen pohja ei taida olla aivan vedenpitävä.

      Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        Koitappa reppana sitten itse lyödä pöytään paremmat luvut...heheheeee pelle.

        Helsingin uutiset parin vuoden takaa:

        "Pääkaupunkiseudulla toimeentulo- ja asumistukipäätöksistä huomattavan suuri osa tehdään muille kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuville.

        Espoossa ja Kauniaisissa oli viime vuonna Kelan mukaan 17 638 toimeentuloasiakasta, joista 38,9 prosenttia puhui äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Vantaalla vastaava luku oli 35,9 prosenttia yhteensä 18722 asiakkaasta ja Helsingissä 31,3 prosenttia yhteensä 54 033 asiakkaasta.

        Koko pääkaupunkiseudun toimeentulotukiasiakkaista 33,7 prosenttia oli vieraskielisiä.

        Luvut ovat huomattavan korkeita, sillä espoolaisista ja helsinkiläisistä on vieraskielisiä 13,5 prosenttia ja vantaalaisista 14,4 prosenttia."

        Muslimit tulee kalliiksi.

      • Anonyymi

        Onpa suvakki taas ärhäkkänä. Onko parta-lasta ikävä?

      • Anonyymi

        Näkyy olevan ainakin Iltalehdessä.

      • PPS.
        "Raportin tiedot..."
        Alussa tämä oli tutkimus, nyt se on jo kutistunut raportiksi ja kohta ollaankin mielipiteessä.

        Nauretaan taas. ;)

      • Anonyymi

        "Valtion laitokset, myös tilastokeskus julkistavat itse omat tilastonsa"
        Jep, mutta tässä raportissa eri laitosten tilastot on koottu yhteen.

        Liian monimutkaista dementoituvalle eläkeukolle?

      • Anonyymi

        Espoon kaupungin johtaja Mäkelä sanoi haastattelussa että maahanmuutto tuhoaa Espoon talouden ja hän halusi valtion auttavan Espoota

    • Anonyymi

      Suomen tulevaisuuden pelastajat ja työperäiset
      maahanmuuttajat.

      • Anonyymi

        juu ja siihen ei tukipummi mamuja tarvita. suomi nousuun.

      • Anonyymi

        Varmasti pitää pitkälti paikkansa. Mutta miten tämä liittyy kehitysmaamuslimeihin??

    • Anonyymi

      Suomen tulevaisuuden pelastajat ja työperäiset
      maahanmuuttajat.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        tuki voipi väh puolittua, ja siirtyä kantiksille. ps vaalivoiton jälkeen. .työttömät mamutkin vapautuu sitten, vaikka "aktiivisesti" töihin.

    • Anonyymi

      Kunnissa vaaleissa 2021 voidaan vaikuttaa maahanmuuttoon: kulttuurituki poikki, kiintiöpakolaiset kunnista pois, sopeutumattmat lähetetään kotiin, sairaspalvelujen jako niille poikki, positiviinen syrjintä eli niiden hyysäys lopetettava ... MUISTA KUNTAVAALIT myös. Humanitaarinen ja alipalkattujen maahanmuutto poikki heti, muuten maa ei kestä, pian ei suomalaisille voida tarjota elämiseen tarvittavaa palkkaa, jos tämä peli jatkuu. Mitä ne maksaa sinä maksat https://www.youtube.com/watch?v=N291KcJdaPI katso torstain 6.2. ohjelma

      • Anonyymi

        Niin, kaikenkarvaiset Somaliitot ja muut sen sortin lukuisat matujärjestöt vetävät vielä kovia avustuksia valtion kassasta ja veikkausvaroista yms.

        Uskomatonta kuinka väljää tukeminen on noihin suuntiin ja toimeentulotuki liian monella mamulla tulonlähteenä.

        Miksi ei huomata "kestävyysvajetta" noiden kohdalla? Tilastot puhuvat karua kieltä näistä kotouttamisen kalliista kiemuroista.

        Lypsynhän nuo osaa kun on valtion varoista palkatut tulkit ja konsultit sun muut virittelijät :/

        Missä viipyy järki maamme valtapoliitikoilla? Vain yksi puolue yrittää lopettaa kohtuuttoman ja meille kuulumattoman tuhlauksen ja se on PerusSuomalaiset.

    • Anonyymi

      Juggiksella meni kaffet väärään kurkkuun, ainoa keino on selitellä, mutku Suomen Perusta...ööööö.

      • Miksi valehtelet?

        Uutisessa väitettiin maahanmuuttajien JA HEIDÄN SUOMALAISTEN LASTENSA saavan yhteensä 40% tuista. Tämäkin väite on tietysti väärä, koska koko artikkelissa puhutaan vain toimeentulotuesta. Tämä näkyy siinäkin, että keskimääräinen tuki oli vain 2 800 egeä vuodessa. Lapsilisäkin on melkein puolet tuosta, joten ihan selvästi jätettiin suurimmat tukimuodot huomioimatta (vinkki: Suomessa on miljoona (1 037 995) lapsilisään oikeutettua ihmistä).

        Uutisessa ei ole mitään erikoista. Maahanmuuttajat ovat usein heikkotuloisia, työllistyessänkin pienipalkkaisia. Ollaan vaan tyytyväisiä siitä, että me muut olemme nettomaksajia ja pidämme huolta heikommassa asemassa olevista. Olithan sinäkin meitä nettomaksajia? Olisi aika noloa haukkua toisia siitä, mitä itse tekee...

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Miksi valehtelet?

        . Maahanmuuttajat ovat usein heikkotuloisia, työllistyessänkin pienipalkkaisia.

        Eikö niiden pitänyt olla moniosajia ,raketti-insinöörejä,aivokirurgeja,keille kannataa maksaakin?,niin muutkin Suomalaiset työläiset on nykyään pienipalkkaisia ,menojen suuruuteen nähden,puhumattakaan eläkeläisistä!.Ei siivoojan palkkakaan suuri ole eikä,ruokapalvelussa apuhenkilöiden.Aina sanottu tulijat huippuammattilaisia.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Miksi valehtelet?

        Uutisessa väitettiin maahanmuuttajien JA HEIDÄN SUOMALAISTEN LASTENSA saavan yhteensä 40% tuista. Tämäkin väite on tietysti väärä, koska koko artikkelissa puhutaan vain toimeentulotuesta. Tämä näkyy siinäkin, että keskimääräinen tuki oli vain 2 800 egeä vuodessa. Lapsilisäkin on melkein puolet tuosta, joten ihan selvästi jätettiin suurimmat tukimuodot huomioimatta (vinkki: Suomessa on miljoona (1 037 995) lapsilisään oikeutettua ihmistä).

        Uutisessa ei ole mitään erikoista. Maahanmuuttajat ovat usein heikkotuloisia, työllistyessänkin pienipalkkaisia. Ollaan vaan tyytyväisiä siitä, että me muut olemme nettomaksajia ja pidämme huolta heikommassa asemassa olevista. Olithan sinäkin meitä nettomaksajia? Olisi aika noloa haukkua toisia siitä, mitä itse tekee...

        Höpö höpö. Mopo ottaa kierroksia? Rauhoitu faktojen edessä.

        Kyse on siitä, onko mitään järkeä päästää tänne maahanmuuttajia, jotka ovat pelkkä painolasti yhteiskunnalle.

        Koska sinulla on näköjään virheellistä tietoa toimeentulotuesta, tässä faktaa Kelan sivulta:

        Perusosalla toimeentulotuen saajalle turvataan:

        ravintomenot

        vaatemenot

        vähäiset terveydenhuoltomenot

        henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot

        paikallisliikenteen maksut

        sanomalehtitilaukset

        puhelimen ja tietoliikenteen käyttö

        harrastus- ja virkistystoiminta

        vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.

        Perusosan lisäksi perustoimeentulotukea annetaan tarpeellisen suuruisiin muihin perusmenoihin: asumismenoihin, kuten vuokraan tai vastikkeeseen, vesimaksuun, lämmitykseen, sähkölaskuun ja kotivakuutusmaksuun sekä terveydenhuollon menoihin (esimerkiksi reseptilääkkeet) sekä välttämättömiin asuntoon muuttoon liittyviin menoihin. Muita perusmenoja ovat myös lasten päivähoitomenot sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan menot sekä etävanhemman tapaamismenot lapsensa kanssa. Tukea voi saada myös välttämättömän henkilötodistuksen ja matkustusasiakirjan hankintaan.

        Ensisijaista toimeentulotuen myöntämiseen nähden on, että saatavilla olevia maksualennuksia käytetään hyväksi.

        Myönnettävän toimeentulotuen määrää harkittaessa otetaan asiakkaan tulot ja varat huomioon ensin perustoimeentulotukea määrättäessä.

        Täydentävä toimeentulotuki
        Täydentävään toimeentulotukeen sisältyvät erityismenot, joita ovat

        ylimääräiset asumismenot

        erityisistä tarpeista tai olosuhteista aiheutuvat menot (esimerkiksi pitkäaikaisesta toimeentulotuen saamisesta ja pitkäaikaisesta tai vaikeasta sairaudesta aiheutuvat menot sekä lasten harrastusmenot)

        Ehkäisevä toimeentulotuki
        Kunnat myöntävät lisäksi ehkäisevää toimeentulotukea, jonka perusteista ne päättävät itse toimeentulotukilain nojalla. Tuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen omatoimista suoriutumista ja ehkäistä syrjäytymistä.

        Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää esimerkiksi ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi.

        Kuka saa toimeentulotukea?
        Toimeentulotukea saa henkilö tai perhe, joka on tuen tarpeessa ja jonka käytettävissä olevat muut keinot, kuten tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Kunta voi myöntää tukea myös omatoimisen suoriutumisen tukemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

        Vuonna 2018 toimeentulotuen bruttomenot olivat noin 811 miljoonaa euroa. Perustoimeentulotukea myönnettiin 740,5 miljoonaa euroa, täydentävää toimeentulotukea 39,7 miljoonaa ja ehkäisevää toimeentulotukea 24,1 miljoonaa euroa. Kuntouttavan työtoiminnan korvauksia maksettiin 6,4 miljoonaa euroa.

        Kylläpä kultamunat tulevat kalliiksi veronmaksajille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AVUSTIN toissavuonna 63v kantasuomalaista,tässä listassaei luvata hammaslääkärin laskujen korvausta,eikä hänkään saanut.Sit vastoin hammashoitaja hesasta jertoi mediassa "Meidän hl keskuksess tehty 10 matulle 50 000e hammasremontti", ja kok suomesta ja EUsta kuultu "Tulimme teettämään hampaat".Tosiaan ikänsa Suomessa töitätehnyt 63v sairaseläkeläinen 50e eläkkeellä ei saanut hammaslääkäriin rahaa KELAlta,oli mukana kuskaamassa hlöä.PS Pena

      • Anonyymi kirjoitti:

        Penankaan ei kannattaisi uskoa. Nuo väitteet on niin nähty ja aina roskaksi todettu. Mutta valheet elää, kun sopii omaan agendaan...

    • Anonyymi

      Jämsässä ainakin uussuomalaiset ajelee autoilla kymmenijä kertoja vokin ja kylänvälijä

      • Anonyymi

        Jos kantasuomalainen sairas tai työtön saa KELAlta tukea hänellä tosipaha tilanne jo,ja tuki on minimaalinen ja joka kuukausi näytettävät samat todisteet uudestaan köyhyydestään.PS Pena

      • Anonyymi

        Kantasuomalaisen käsketää myydä auto pois,kulut vähenee vaikka olis liikuntarajoitteinen INVA kortillinne. Olen ollut henkkohta avustajana.PS Pentti

      • Anonyymi

        Olet siis ehtinyt itsekin laskemaan? No vedäpäs laskelmasi esiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kantasuomalainen sairas tai työtön saa KELAlta tukea hänellä tosipaha tilanne jo,ja tuki on minimaalinen ja joka kuukausi näytettävät samat todisteet uudestaan köyhyydestään.PS Pena

        Ei pidä paikkaansa,sairausopäivärahankin pitäisi tulla kun vakavasti sairas,no eipä tuu..Katketa voi välillä sinulla oikeutta,kuukauden ne tätäkin piti rahatonna,huomasivat sitten tulee toimenpide,sitten irtosi.Työttömyydestä saa 3kk karenssin niin helpolla nykyään,terveys ei ole syy.Kohdellaanko meitä kaikkia niin eritavalla,en luota enää mihkään tässä maassa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Persujen tutkimuksia.

      • Anonyymi

        No miksei vasurit sitten tee tuolaista tutkimusta? No eihän se sovi agendaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksei vasurit sitten tee tuolaista tutkimusta? No eihän se sovi agendaan.

        Perusteluina siihen, miksi niitä todellisia kustannusrakenteitä ei selvitetä on se, että selvitys lisäisi vihaa ja katkeruutta politikkoja sekä maahanmuuttajia kohtaan. Moni kantasuomalainen kokisi tilanteen epäoikeudenmukaiseksi. Kun selvityksiä on kyselty on perusteluina ollut tietämättömyys, kyvyttömyys kokonaisvaltaiseen erittelyyn tai jokin muu tekosyy. Mikäli joitain taulukoita tai tilastoja on esitetty, on ne yleisesti ottaen olleet kokonaiskustannusten osioita. Vaikka ns viralliset arviot maahanmuuton ja maassa olevien ulkomaalaisten aiheuttamista kustannuksista siloiteltaisi kukkasin, on kuitenkin olemassa omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä lisääntyvissä määrin, mikä valitettavasti heikentää ns virallisten totuuksien uskottavuutta.

    • Anonyymi

      Maa tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Ei LOISPERÄISTÄ. Jota tänne on nyt tullut jokaovesta.

    • Anonyymi

      Tämän ulkosuomalaisen on naurettavaa selittää siitä, että "kestääkö tutkimus vertaisarviointia", eli pelkkää tyhjää saivartelua jälleen.

      Valtamedioissa viime vuosina olleet jutut tiettyjen mamuryhmien työttömyydestä, ja tukien saamisesta, tukee täysin tätä uutta tutkimusta. Eli Somaliasta, Afganistanista, Syyriasta ja Irakista tulleet muslimimamut, ovat suurtyöttömiä ja saavat eniten tukia. Ja mokkerikin kyllä tajuaa tämän, mutta kun on pakko öyhöttää koska ei ole muutakaan tekemistä.

      Ja mittari näyttää ihan samaa Ruotsissa, sekä muissa Pohjoismaissa noiden ryhmien kohdalla.

      • Anonyymi

        Yhteenvetona voimme todeta että MG on jälleen jauhotettu ja hän nöyryytti itsensä totaalisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteenvetona voimme todeta että MG on jälleen jauhotettu ja hän nöyryytti itsensä totaalisesti.

        Sillä eläkettä saavalla on ihan oma agenda, ja se on pelkkä potaskan jauhanta.

    • Anonyymi

      Kävin melkein keskipäivällä viemässä hammashoitolappuja sairauskustannus.No piti kysellä kuntoutuksista pitäs hakee,jäi kysymättä hirvee väki määrä mustatukkua taas,kerran olin ainoo finneli,oli virosta,ties mistä väkee.Suomalainen veronmaksaja kovilla.Kyllä suomal.kannata kaveerata kelojen kanssa,minkää byrokratian.En ehkä haekkaa mihkää,ei jaksa.

    • Anonyymi

      Tuo summa on vain pieni osa kaikesta.
      Esim. asunnot joita on pitänyt rakentaa.
      Kaikki infra niihin ja kaikenlaiset palvelut.
      Terveys koulutus. tulkkipalvelut työttömyysrahat yms.
      kymmenien vuosien aikana kertyy valtavia summia.

      • Anonyymi

        Puhumattakaan rikoksista, raiskauksista, väkivallasta, huumeista ja kaikesta vastaavasta, jota ilman kaikkien ihmisten olisi parempi!

    • Anonyymi

      Onko kalkulaattoriin varmasti vaihdettu patterit???

      • Anonyymi

        Pitäiskö näyttää vielä kirkkaammin?

    • Anonyymi

      kantaväen riepu petterit raatavat veroeuroja vieraan vallan edustajille, joille valtio tarjoaa apua. eu.sta tulevilta käsk.. direktiiveillä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Moggeri ei ole koskaan pystynyt muuttamaan tyyliään, siksi jää aina kiinni.

        Nykyään vaan juttunsa ei vieläkin asiattomampaa öyhötystä, kuin aiemmin.

      • Anonyymi

        Moggeri ei ole koskaan pystynyt muuttamaan tyyliään, siksi jää aina kiinni.

        Nykyään vaan juttunsa ei vieläkin asiattomampaa öyhötystä, kuin aiemmin.

    • Anonyymi

      Miten olisi, jos päästäisimme heitä työhön. Mutta suomalaisten perusasenne on sellainen, ettei se ny vain käy, mieluimmin antaa heidän hautua jossain keskuskessa.

      Hihasta vedetty? Ei suinkaan, tämä on testattu: oli muka hyvin koulutettu ja alan hyvä kokemustakin omaava romaani hakemassa alan työpaikkoja, omalla nimellä tietysti. Hän ei päässy yhteenkään haastatteluun, nimensä vuoksi.

      Menepäs afganistalainen dipl.inssi hakemaan työpaikan josta persufirmasta......

      • Anonyymi

        Nämä "afganistanilaiset dipl.inssit" ovat usein paljastuneet diplomikamelinajajiksi, joista on hyötyä lähinnä Korkeasaaressa.

        Samantyyppisiä "koneinsinöörejä", jotka ovat kadottaneet paperinsa ( ja ammattitaitonsa) on runsaasti somaleiden keskuudessa.

      • Anonyymi

        Mitähän suomen koulutusta vastaa "afgaani dipl inssi?".pitäis tietää suomen rakennemääräykset,STF hyväksytyt rakennusmateriaalit,lujuuskertoimet lumikuormille ym,ym.osata lukea suomalaisen kirjoitustavan numeroita ja kirjaimia piirustuksissa,ym,ym.meillä kirjoitetaan,ja luetaan vasemmalta oikealle sanat.

      • Anonyymi

        Missä lieneen AFGanistanin TKK/Yliopisto,ennen NL aikaan kun kävin TEKUA ,opettajat sanoi Moskovssa koulutetut NL insinöörientutkinto on erittäin kapea-alainen,jos on esim Koneistusinssi,ei muita metallin töitä,esim hitsaus ole opetuksessa,sitten metallugiset tutkinnot omia linjojaan.Suomessa on kaikki yhdessä opissa.Niitä ei opettajien mukaan voi verrata toisiinsa suomalaiseen.Lienee rakennusala samaa jos talot on savimajoja,lienee rakennusinssi niihin koulutettu? PS Pena(tekun käynyt)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän suomen koulutusta vastaa "afgaani dipl inssi?".pitäis tietää suomen rakennemääräykset,STF hyväksytyt rakennusmateriaalit,lujuuskertoimet lumikuormille ym,ym.osata lukea suomalaisen kirjoitustavan numeroita ja kirjaimia piirustuksissa,ym,ym.meillä kirjoitetaan,ja luetaan vasemmalta oikealle sanat.

        Afgaani DI on täällä henkilö joka ei saa ajaa edes autoa ilman erillistä koulutusta! Hyvä peruskoulutus kertausopintoihin. Alle viikossa selviää oliko kaverilla korkeakoulun vai ebayn paperit. Arvaisin, että hyvässä ohjauksessa parissa, kolmessa vuodessa VOI saada suomalaiset EU Dipan paperit. Jos selviää, että kyseessä oli ebayn paprut, niin sitten kaverilla on ikävät merkinnät maahanmuuttoviraston ja poliisin tietokannoissa.

      • Anonyymi

        "Menepäs afganistalainen dipl.inssi hakemaan työpaikan josta pesufirmasta......"

        Joopa joo,suomessakin koulutetaan meitä täysin kielitaitoisia insseiksi ,4v kestää ainakin?,no molemmat lapsenikin inssejä ja ei heti päässeet koulutustaan vastaavaan työhön,oli 0 sopimuksella CM kassalla aikansa,si tärppäsi.

      • Anonyymi

        Mietippä miksi romaneita karsastetaan, miksi heitä kohtaan on juurtunut syvä epäluulo ja luottamuksen puute.

    • Anonyymi

      Onko ne niitä ”paperittomia”.....

    • Anonyymi

      Onko ne niitä ”paperittomia”.....

    • Anonyymi

      Ja mitä me nettomaksajat saamme kiitokseksi tästä antamastamme avusta.
      Joukkoraiskauksia oulussa, raaka nuoren tytön murha hämeenlinnassa sosiaalitukihuijauksia Husu Husseinin ja Saido Mohamedin tapaan.
      Kyllä kannattaa tukea näitä veijareita.

      • Anonyymi

        Me saamme kiitokseksi paljon lapsia joista tulee joskus aikuisia jotka ovat töissä pitämässä yllä tätä lapsikadon valtakunnan vanhenevaa väestöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me saamme kiitokseksi paljon lapsia joista tulee joskus aikuisia jotka ovat töissä pitämässä yllä tätä lapsikadon valtakunnan vanhenevaa väestöä.

        HYvä vitsi keventää aihepiiriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me saamme kiitokseksi paljon lapsia joista tulee joskus aikuisia jotka ovat töissä pitämässä yllä tätä lapsikadon valtakunnan vanhenevaa väestöä.

        Ne kakarat oppii jo kotona ettei töihin kannata mennä Kelasta saa rahaa.

    • Anonyymi

      toimeentulotuki on vain pieni osa mamujen tuista

      Esim asunnot
      helsingissä ja PK-seudulla asuntojen vuokrat ovat 1000 - 2500 euroa kuussa
      Vuodessa 12 000 - 30 000 euroa
      Sossu maksaa sen mamuille

      Asumistukeen menee suomessa jo n 2 miljardia euroa

      • Anonyymi

        Tosiaan olemme vaimon kanssa molemmat töissä mutta meillä ei ikimaailmassa olisi varaa muuttaa Helsinkiin jonne haluaisimme. Molemmat saamme palkkaa joten emme ikinä saisi mitään asumis- yms. tukia. Jotenkin epistä, että jonnekkin syrjään majoittuneet pakolaiset heti saatuaan oleskeluluvat menevät Helsinkiin ilmottautumaan kunnan asuntojonoon ja saavat muutamassa päivässä asunnot joihin voivat mennä odottamaan kalustamista tai kalustamisrahaa.

        Toi mamujen saamat kalustus avustukset on ihme suomalainen asunnoton kun saa ihmeen kautta asunnon ei tule mitään kalustus apuja saa huonon sängyn keittiön pöydän ja kaksi tuolia. Olohuoneen sohvat pöydät televisiot pesukoneet sun muut saa hankkia itse jos pystyy mamu saa kaikki em. tavarat automaattisesti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervolan mukaan raportissa ei ole paljoakaan uutta ja dramaattista.

      – Tulokset eivät pääosin vaikuttaneet kovin yllättäviltä, vaan ovat aiempien tulosten kanssa yhteneviä, Tervola sanoo.

      Tulokset heijastelevat Tervolan mukaan maahanmuuttajien ja etenkin pakolaistaustaisten henkilöiden korkeaa työttömyyttä ja pienituloisuutta.

    • Anonyymi

      Kuten aina, ulkomaalaistaustaiset saavat vähemmän kuin kantasuomalaiset. Yllättävän suuri ero jos ulkomaalaistaustaisen avustus on vain 25 % siitä mitä kantis saa.

    • Anonyymi

      Sveitissä somalista 83,7% tarvitsee tulonsiirroilla seuraavat ryhmät tulivat eritrea, irak jne tulivat siellä 54% pinnassa. Mistähän tämäkin kertoo.... varmaan siitä ihonväristä.... hehhehheh.......

    • Anonyymi

      Jos pääkaupunkiseudulla 40% sosiaalitukien saajista on maahanmuuttajataustaisia, niin tuista varmasti jo yli puolet menevät heille, koska tuet ovat paljon suurempia maahanmuuttajille kuin suomalaisille!

      Onko tässä mitään järkeä? Vastaus: EI OLE.

    • Anonyymi

      Naapurissa lähi idän suurperhe jolla 2 autoa ja mp. Kukaan ei käy töissä. Sanokaa nyt saatana etteivät mitään ylimääräisiä tukia saa. Voi vittujen kevät

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon, olet saapunut monikulttuurin ytimeen!

        Mullakin nuoripari näitä naapurissa ja ei nekään töitä tee, eikä juuri mitään muutakaan ja pistää kyllä miettimään miten tuollainen noin kolmekymppinen, elämänsä kunnossa oleva kaveri voi olla tekemättä yhtään mitään?

        Luulis, että alkaa keittää yli ja pahasti. Nähdäänhän se jo koronassakin, että kun ihmiset jää kotiinsa, niin asiat alkaa mennä päin helvettiä ja sopukin katoaa. Ei pelkkä kotona makoilu tee kenellekään hyvää.

    • Anonyymi

      maahanmuutto suomen keskusta ja sipilä

    • Anonyymi

      ja omat nuoret ei pääse ees töihin

    • Anonyymi

      Helsingissä ja Vantaalla tuo osuus on yli puolet.

      • Anonyymi

        on suomi laitettu kontalleen näitten paateroineilla, koskas tästä repäistään irti, tästä kurimuksesta

    • Anonyymi

      mamut saa myös uusimmat parhaat kalleimmat asunnot parhailta paikoilta
      Ja asunnot maksaa nykyään n 300 000 euroa

    • Anonyymi

      koska te opitte
      aina te unohdatte asunnot

      PK-seudun väestönkasvusta maahanmuuttajien osuus on n 70 %
      Se on nostanut asuntojen hintoja PK-seudulla 30 % ja sen SUOMALAINEN MAKSAA

      Asunnot maksaa PK -seudulla n 300 000 - 500 000 euroa ja mamut saa ne ilmaiseksi

      Vuokrat vaihtelee 1000 - 2500 euron luokassa eli vuodessa sitten 12000 - 30 000 euroa ja senkin SUOMALAINEN MAKSAA

    • Anonyymi

      Mikä pirun alemmuuskompeksi meitä suomalaisia vaivaa, kun pitää olla kyykyssä vieraslajien edessä? Minkä vitun takia?

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe