Mol sivusto

Voiko olla tuon huonompaa käyttöliittymää kuin mol-sivustolla. On epätoivoista selata työpaikkoja. Tarjoudun tekemään toimivan systeemin, jossa haku on mielekästä. Erityisesti selailu, 'Näytä lisää' on syvältä. Sivulla putkahtaa lisää, mutta täytyy selata takaisin sivu kaupalla, että pääsee siihen missä oli.
SAA JAKAA! Tämä on työttömien jallittamista, Ei edes haluta että työpaikkoja löydetään?
8119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

varsin simppeli sivusto. Se on muuten "lataa lisää" painike. Ihan helposti vieritin alkuun vaikka olin tehnyt montakin "lataa lisää" napsautusta. Toimii kuin junan vessa. Tekee jopa pienen väkäsen avatun työpaikkailmoituksen kohdalle. Helpompi kuin s24 sivun vaihdot. Jos on ongelmia, niin enempikin käytön puutetta. Kannattaa ottaa se sisäinen jarru pois päältä.

Äänestä
  • En tiedä, mitä käytät selaamiseen, mutta minulla on sama ongelma kuin aloittajalla, ja se ilmenee nimen omaan tässä nykyisessä versiossa, ei aiemmissa. Minun ammattini on sen verran laaja käsite, että jos haluan seurata avoimia työpaikkoja, minun tulee selata otsikkotasolla noin tuhat paikkaa. Eivät siis mahdu yhteen näkymään, joten joudun käyttämään tuota "lataa lisää", tai mikä ikinä onkaan, painiketta nähdäkseni lisää ilmoituksia. Sen sijaan, että seuraavat ilmoitukset listautuisivat suoraan alas tai eteeni, sivuston näkymä heittää minut ihan päin hemmettiä. En pääse jatkamaan suoraan siitä minne jäin, vaan väliin jää arviolta 50-100 ilmoitusta. Jos haluan nähdä nekin, minun tulee scrollata ylöspäin ja yrittää löytää se ilmoitus, jonka otsikkoon lukemiseni jäi. Ei, en klikkaa kaikkia ilmoituksia (1000) auki, joten mistään väkäsistä ei ole apua. Kyllä, lopulta löydän viimeisimmän ilmoitusotsikon, koska sen ympärille jää eräänlainen haalea kehys.

    Pointti on, että miksi hemmetissä ei enää pääse suoraan jatkamaan siitä mihin jäi, vaan lista pomppaa täysin mielipuolisesti ja joudut aina scrollaamaan ylöspäin ja etsimään minne jäit. Tämä ei todellakaan ole nykyaikaa, eivät edes verkkokaupat esitä tuotelistaansa näin hölmöllä tavalla enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä, mitä käytät selaamiseen, mutta minulla on sama ongelma kuin aloittajalla, ja se ilmenee nimen omaan tässä nykyisessä versiossa, ei aiemmissa. Minun ammattini on sen verran laaja käsite, että jos haluan seurata avoimia työpaikkoja, minun tulee selata otsikkotasolla noin tuhat paikkaa. Eivät siis mahdu yhteen näkymään, joten joudun käyttämään tuota "lataa lisää", tai mikä ikinä onkaan, painiketta nähdäkseni lisää ilmoituksia. Sen sijaan, että seuraavat ilmoitukset listautuisivat suoraan alas tai eteeni, sivuston näkymä heittää minut ihan päin hemmettiä. En pääse jatkamaan suoraan siitä minne jäin, vaan väliin jää arviolta 50-100 ilmoitusta. Jos haluan nähdä nekin, minun tulee scrollata ylöspäin ja yrittää löytää se ilmoitus, jonka otsikkoon lukemiseni jäi. Ei, en klikkaa kaikkia ilmoituksia (1000) auki, joten mistään väkäsistä ei ole apua. Kyllä, lopulta löydän viimeisimmän ilmoitusotsikon, koska sen ympärille jää eräänlainen haalea kehys.

    Pointti on, että miksi hemmetissä ei enää pääse suoraan jatkamaan siitä mihin jäi, vaan lista pomppaa täysin mielipuolisesti ja joudut aina scrollaamaan ylöspäin ja etsimään minne jäit. Tämä ei todellakaan ole nykyaikaa, eivät edes verkkokaupat esitä tuotelistaansa näin hölmöllä tavalla enää.

    Samaa ihmetellyt, en kertakaikkian saa työpaikkoja näkyviin. Kun paikkakunta ja ala valittu, ei tule enää mitään, mistä painaa. En siis saa paikkoja näkyviin. Miten voidaan valita näin huono ohjelmisto??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa ihmetellyt, en kertakaikkian saa työpaikkoja näkyviin. Kun paikkakunta ja ala valittu, ei tule enää mitään, mistä painaa. En siis saa paikkoja näkyviin. Miten voidaan valita näin huono ohjelmisto??

    siinä alhaalla vasemmalla on punaruskea painike "näytä ilmoitukset". Sitä kun tuuppaa, niin "padam padam" listaus aukeaa. Listaus aukeaa varsin salamana. Edellyttäen että on todellakin valinnut haluamansa ammattiryhmän ja sijainnin. Jotkut kuluttavat aikansa työpaikkojen loputtomaan selaamiseen kun pitäisi rohkaistua ja hakea sitä duunia. Itse olen vannoutunut läppärimies. Hyvin toimii. No problemos. Voi olla että älypuhelimella hakujen tekeminen on tuskaa.

    Äänestä

Ei se maailman paskin sivusto ole, mutta ihmettelen kyllä että miksi tollasesta on maksettu jollekin. Muutaman henkilön opiskeluporukka tekisi paremman sivuston viikossa ja puoleen hintaan.

Joku poliitikon veljenpoika on saanut kivan miljoonapotin kun on päässyt hieman säätämään mollin sivustoa.

Äänestä
  • mikä tahansa opiskelijaporukka ei kyllä tee toimivaa isoa tietokantaohjelmaa. Jäisi varmasti tekemättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mikä tahansa opiskelijaporukka ei kyllä tee toimivaa isoa tietokantaohjelmaa. Jäisi varmasti tekemättä.

    No juu, ehkä hieman liioittelin. Tosin hinnalla mitä toikin kikkare on maksanut, niin saisi paljon parempaa jälkeä jos haluaisi.

    Äänestä

Ihalaisen aikaan oli normaalitasoiset, nämä on persulindströmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voiko olla tuon huonompaa käyttöliittymää kuin mol-sivustolla. On epätoivoista selata työpaikkoja. Tarjoudun tekemään toimivan systeemin, jossa haku on mielekästä. Erityisesti selailu, 'Näytä lisää' on syvältä. Sivulla putkahtaa lisää, mutta täytyy selata takaisin sivu kaupalla, että pääsee siihen missä oli.
SAA JAKAA! Tämä on työttömien jallittamista, Ei edes haluta että työpaikkoja löydetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu