Avoinsuhde

Anonyymi

Tässä eräs julkisuudenhenkilö sitten avautui Iltasanomissa avoimesta suhteesta. On siinä logiikaa kerrakseen, että perustetaan suhde ja kumpikin saa elää miten haluaa. Jos on pariskunta ja kumpikin harrastaa avoimia suhteissa ja kummankin kumppanit suhteen ulkopuolella ovat avoimissasuhteissa, niin syntyy aika nopeaan melkoinen häkkyrä.

Ei sillä. Tiedän, että on myös pareja joilla kotona ei saada kaikkea mitä halutaan ja sitten on se kaveri kodin ulkopuolella jonka kanssa saadaan ne seksinalueet joita se oma kumppani ei halua. Sallittaakon tälläinen leikki kun kumpikin on parisuhteessa.

Kyllä me ilman omaa syytä yksinolevat pärjäämme näin. Minulle riittää kun joku tykkää minusta mutta raja on just siinä, että kaikki on kaveruutta, eikä kaveriin kosketa.

10

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä teet miten haluut ja muut elää just silleen kuin ne itte haluaa. Ei kuulu mulle

      Ennen kuin alat olettaa mitään, minäkin olen sinkku, ja hyvin vahvasti yksiavioisuuden sen kannalla, että seksisuhteet on ns. privaattiasioita, mutta eipä tulisi pieneen mieleenkään lähteä tuomitsemaan ketään kyseisen lehtiartikkelin perusteella tai muutenkaan, antaa ihmisten hölöttää jos mieli tekee, ei mun ole pakko kuunnella eikä lukea asiasta, jos ei kiinnosta.

      Jos kyse ei ole väkivallasta, pakottamisesta tai muunlaisesta hyväksikäyttämisestä, niin mitä se kenellekään ulkopuolisella kuuluu. Minä elän niinkuin mulle on paras, tällä hetkellä yksin ja se on aivan ok.

      • Anonyymi

        Ei toki kuulukaan muille - paitsi jos siitä kertoo iltapäivälehdissä!!!!! Tarkoitushan onkin saada huomiota ja julkisuutta, mikä muu voisi olla tällaisen "avautumisen" syy!

        Avoin suhde on naurettava, kuuluipa ulkopuolisille tai ei. Siinä muka ollaan pari muttei kuitenkaan; sopii hyvin ihmisille, jotka eivät osaa tai halua sitoutua ja joilla ei ole parisuhdetaitoja tai jotka eivät siedä vastoinkäymisiä.


    • Anonyymi

      Päinvastoin, hehän sietävät hyvin erilaisuutta, osaavat puhua keskenään asioista avoimesti ja sopia pelisäännöt parisuhteen sisälle niin, että kummallakin on hyvä olla. Ei tarvitse valehdella eikä pettää, eikä keksiä selityksiä.
      Minusta tuollainen on hyvin aikuismaista ja fiksua käytöstä.

      • Anonyymi

        Miksi he ovat parisuhteessa?


    • Anonyymi

      Ketjun aloittajan ajatuksia. Kait tämä asia on niin, että ihmisillä saattaa ennen vakituista suhdetta olla erilaiset elämät. Jos miettii koiraa joka on päässyt puremaan ja mitä siitä tulee myöhemmin, niin vereenmakuun päästyään koira tekee sen uudelleen. Eli jos ihmisellä on vapaa tapa toimia seksissä nuorena, niin se jää päälle myös vakiintumisen aikana eikä se keskittyminen suhteesssa onnistu aivan helposti.

      Se on helppo tietenkin yksinolevana sanoa, että eihän se haittaa jos joskus käy vieraissa omalla luvalla, mutta..... Eihän siinä mitään, mutta morkkista ei saisi tulla. ja asia pitäisi sitten kait unhotaa ja pitää omassa kansiossa, mutta se moraali.... Eikä siitä tule mitää, että sovitaan asia niin, että toiminta on vapaata kunhan ei tuoda kotiin mitään epätoivottuja ilmiöitä. Ilmiöistä on kuultu ....

      • Anonyymi

        Yleensä tuollaiset avoimet suhteet ovat ensi sijaisesti erikoisuuden tavoittelua (kuten tässäkin pitää ihan lehdissä julistaa) .

        MIksi olla edes parisuhteessa, jos siinä ei päde mikään parisuhteen tunnusmerkki? Vaikea käsittää, että pitää olla vakituinen puoliso, joka ei kuitenkaan sitä ole silloin kun haluaa jotain muuta tai kun vain kokee, ettei enää olekaan kivaa.

        ILmeisesti nämä avoimet parisuhteilijat eivät kunnioita ihmisissä luotettavuutta, uskollisuutta tai sitoutumista vaan heille on tärkeää saada toimia mielihyvä -periaatteella niinkuin me kaikki lapsina toimimme.


    • Anonyymi

      Kysyn kaksi yksinkertaista kysymystä.
      Älkää alkako moralisoimaan, vastatkaa vain kysymyksiin.

      Millä lailla teitä loukkaa se jos joillakin on avoin suhde?
      Mitä vaille te jäätte, jos joillakin on avoin suhde?

      • Anonyymi

        Ei loukkaa millään tavalla - mielipiteitähän täällä esitetään. Ja niitä varmasti aluperin haluttiinkin kun pitää julkisuuteen oman parisuhteen muoto tuoda esille ja saada näin sekä huomiota että mitä lienekin - tähän voisi heittää kysymyksen "Miksi julkistaa oma avoin suhde - mitä sillä haetaan?"

        En jää mistään paitsi jos joillakin on avoin suhde!


    • Anonyymi

      ketjun aloittaja vastaa.

      Millä tapaa loukkaa? en tiedä onko se loukkaus. Enemmän se ihmetyttää. Itse jouduin omassa nuoruudessa tilanteeseen jossa omaikäinen nainen halusi olla "kaveri". Hän kuienkin kokoajan silmieni alla saattoi irroittaa huomion minusta ja alkaa juttelemaan muille miehille sivuun tai mittailemaan muiden miesten muotoja näiden ulkopuolella. Lähti jopa toisen miehen kanssa kahville kesken jutteluijemme, mutta kuitenkin kokoajan ilmaisi minulle tahtoaan alkaa olla kanssani.

      No, toisaalta onhan asia niinkin, että oma suhde perustuu tärkeisiin asioihin ja suhteen myötä joutuu luopumaa aiemmin itselle tärkeistä asioista seksissä ja niiden takia saatetaan antautua sivusuhteeseen saadakseen ne aiemmin mahdolliset asiat ´. Anyway!

    • Anonyymi

      Kyseisen julkisuudessa esiintyneen Riikka Suomisen tapauksessa kyse oli juuri julkaistun kirjan markkinoinnista. Haettiin näkyvyyttä ja sitähän saatiin iltapäivälehdissä.
      En tiedä kuinka moni ostaa tai lukee kirjan, minä en ainakaan kun minua ei kiinnosta muiden ihmisten seksuaalielämä eikä parisuhteet tippaakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 537
      8652
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3708
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2231
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      165
      1237
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      876
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      784
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      752
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      744
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      725
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      657
    Aihe