Onpahan tullu elämäni siihen päähän että ,on mennyt melkein puolivuotta kun erosin mun rakkaasta tai oikeastaan kun mut pokittiin pois .Nyt alkaa vasta tajuamaan mitä paskaa sekin oli!!! Ei millään pahalla seurustelevia pareja kohtaan, mutta tältä tää aina tuuntuu jonkin ajan jälkeen erosta. En voi kyllä väittää että ei olisi ikävä läheisyyttä ja rakastaan, mutta helpompaa tää kylla on elää yksin ja yksinäisenä. Vaikkakin aina sitä haluaa yrittää uudestaan, jos sitä vaikka löytää ihmisen johon voi louttaa, kun se tuntuis olevan niin helvetin harvinaista nykyään...
life
shit
4430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihmiset ovat pelkkää petosta alusta loppuun. Politiikassa, työelämässä, parisuhteissa, kaikilla elämän osa-alueilla ihmiset petkuttavat toisiaan. Kehenkään ei kannata luottaa. Sillä tavalla välttyy pettymyksiltä.
Tuo luottamus ja sen menettäminen tai yleensä usko sellaisen olemassa oloon, se on melkein pahempaa, kuin tämä ikävä ja kaipaus rakkaan luo, joka ei halunnut meistä enää mitään.
Kaipaan edelleen joka hetki häntä, mutta olen oppinut hyväksymään, että niin se tulee olemaan ja pikkuhiljaa olo on parempi. Mutta joka hetki myös kasvaa tunne, ettei kannata luottaa ja lähteä mihinkään, koska näin voi taas käydä (ja varmaan käykin)...sillä en mä hänestäkään olisi koskaan uskonut, että hän voisi pettää luottamukseni näin (enhän muuten itse olisi ollut niin/näin rakastunut).
Kun nyt vielä jaksaisi ja kykenisi uskomaan, että kannattaa luottaa...
Niin mutta onnellisuus vaatii melkein aina kaksi onnellista ihmistä yhteen,kait?
Mä en oo onnellinen kun olen yksin vaikka kaikki mun elämässä kuitenkin on mallillaan.
Ehkä se ihminen onkin luotu olemaan epäonnellinen?
"Kaikki on paskaa, paitsi kusi" , Jari Tervon loistavasta runosta, sopii tilanteeseeen kuin tilanteeseen