Vähän yli puoli vuotta sitten tapasin miehen netissä. Viestittelimme ahkerasti ja tapasimme noin 2 viikkoa myöhemmin. Mies oli huomioiva, hauska ja luotettavan oloinen. Harmi vaan että se oli vain sen oloinen. Tapailimme usein, lähes päivittäin ja viestittelimme ja soittelimme lähes taukoamatta. Mies vei sydämeni kokonaan ja hän oli kuulemma korviaan myöten ihastunut muhun. Loppu syksystä miehen työ taakka alkoi kasvaa ja emme kerenneet nähdä. Vuoden vaihteessa työ taakka helpotti mutta hän ei kuitenkaan halunnut nähdä, väitti väsymystä. Hän kuitenkin soitteli mulle tasaisin väliajoin 2-3 kertaa viikossa. Miehen käytös oli muuttunut tämän työ rupeaman jälkeen. Hän ei vastannut viesteihin, ei vastannut puhelimeen tai löi luurin korvaan. Hän suuttui todella turhan päiväisistä asioista, kuten jos kysyin miten viikonloppu meni tai muista kysymyksistä jotka ovat mielestäni sellaisia mitä normaalisti ihmiset kysyvät toisiltaan. Olin alkanut epäilemään että tässä on nyt joku kolmas osapuoli josta en tiennyt. Kun kysyin asiaa hän sanoi että ei ollut ja turhautui kysymyksestäni. Ajattelin että hän turhautui sen takia kun hänen exänsä ovat kuulemma olleet tosi mustasukkaisia koska hänellä on paljon naispuolisia kavereita. Itse en pidä itseäni mustasukkaisena ja olenkin kehottanut häntä ottamaan hänen kavereihinsa yhteyttä koska hän on valitellut yksinäisyyttä. Hänen käytöksensä alkoi olla välinpitämätön. Hän alkoi käymään whatsappissa useasti iltaisin vaikka hän on sanonut että hänellä ei ole kavereita tai että niitä ei kiinnosta olla hänen kanssaan. Hän oli avautunut mulle miten hänen kavereitaan ei kiinnosta miten hänellä menee ja kehoitin häntä keskittymään niihin ihmisiin jotka nyt haluavat olla hänen kanssaan. Ajemmin tällä viikolla hän ehdotti että jos lähtisin hänen mukaansa hänen töihin mikä on ollut meillä välillä tapana kun mulla on ollut vapaapäivä. Lähdin hänen mukaansa vaikka mua pikkuisen mietitytti. Edellisen kerran olemme nähneet noin 10 viikkoa sitten. Emme kumpikaan juurikaan puhuneet mutta hän yritti olla normaali oma itsensä, heitti hauskoja vitsejä ym. Tauvoilla hän kuitenkin oli kokoajan puhelimella ja pelasi tai laittoi jollekin viestiä, ymmärrän että hän on tottunut olemaan tauvoilla puhelimella mutta se ärsytti mua kun emme olleet pitkään aikaan nähneet ja puhelin tuntui olevan tärkeämpi. Soitin hänelle tapaamisen jälkeen ja kysyin fiiliksiä. Oli kuulemma ihan jees. Sanoin että musta tuntui että puhelin oli hänelle tärkeämpää seuraa kun minä, olen aina ollut suorapuheinen ja hän tiesi sen. Hän löi samantien luurin korvaan ja esti mun numeron. Yritin pahoitella käytöstäni whatsappin kautta mutta hän ei vastannut. Hän myös esti mut whatsappissa. Huomasin että hän oli hiljattain lisännyt exänsä Facebookissa kaverikseen. Olen jo pitkään epäillyt että tässä on jotain mitä hän ei ole minulle kertonut. Yritin vähän urkkia kenen kanssa hän kirjoitteli kun olin hänen mukanaan töissä. En saanut muuta selville kun että se jonka kanssa hän kirjoitteli oli joku jonka nimessä oli kolme kirjainta. Yllättäen tällä exän nimikin on kolmikirjaiminen. Poistin miehen Facebookista samantien. Laitoin hänelle vielä facebookissa suorat sanat ennen kuin poistin hänet, luki hän sitä tai ei. Miksi hän ei voinut kertoa suoraan missä mennään? Miksi en kuunnellut kavereitani jotka varoittelivat hänestä jo aikaa sitten? Aluksi en tiennyt oliko hyvä idea lähteä hänen mukaansa töihin mutta nyt olen varma että oli. Sainpahan pisteen tälle touhulle.
Palasiksi revitty sydän
Anonyymi
2
114
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin tunnut olevan perillä hänestä, tyypillistä ja rakkauden sokaisema mielesi roikotti sinua mukana aivan selkeässä kuviossa niin kuin yllä kirjoitat. Minusta sinun pitäisi olla iloinen/ ylpeä, et pääsit hänenlaisesta eroon. Tsemppiä!
- Anonyymi
Mies ei ole vielä piiiiiitkään aikaan, jos koskaan valmis luotettavaan ystävyyteen kenenkään yhden ihmisen kanssa. Hänellä täytyy olla jatkuvasti reviisi ympärillään. Kaikki hänen ystävänsä ovat samanarvoisia tai - arvottomia.
Sinä olet hakemassa yhtä erikoisystävää.
Tuo mies ei edusta sitä.
Jatka etsintää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1167003Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084767L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa574017TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133364Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7002108Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581348Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531306Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982