Mitä vihkivalan uusiminen tarkoittaa käytännössä

Anonyymi

Olen mennyt jo kahdesti naimisiin enkä ole kummallakaan kerralla saanut sellaisia häitä kuin toivoin. Ensimmäisellä kerralla rima ei ollut kovin korkealla mutta oli minulla jonkinlainen idea mielessä. Äiti vain oli maksajana ja aina kun sanoin esim. millaisia koristeita haluan niin hän ilmoitti, että olikin ostanut jotain muuta. En myöskään tiennyt häiden järjestämisestä tai häistä ylipäätään silloin oikein mitään.
Toisella kerralla miehellä oli kiire mennä naimisiin. Olimme menossa eräisiin juhliin jonne tiesimme vihkijän tulevan paikalle. Mieheni sitten ehdotti, että jos kysyisimme, että voidaanko meidät vihkiä siellä. Se sitten onnistui, juhliin ei ollut kylläkään kuin kuukausi aikaa joten ei siinä kerennyt katsoa muuta kuin että oli edes siedettävät vaatteet päällä. En kyllä silloinkaan aivan tiennyt, millaiset häät olisin halunnut, teema oli kyllä mielessä mutta toteutus pielessä.
Häistä on nyt n. 2 ja puoli vuotta ja tiedän, millaiset häät olisin halunnut. Olen miettinyt, että kun häistä on kulunut 5 tai 10 vuotta niin voisimmekohan uusia valamme. Aika riippuu siitä, milloin saan pukumme valmiiksi, koska olen ajatellut tehdä ne itse. En kuitenkaan tiedä, että tarkoittaako valojen uusiminen pelkkiä juhlia vai mennäänkö siinä käytännössä uudestaan naimisiin niin, että hääpäivä muuttuu valan uusimispäivään. Joku kokeneempi voisi vastata. Ei meidän ole kyllä pakko juhlia pitää jos hääpäivä muuttuu. Voisimme vain perheen kanssa käydä yöpymässä ja syömässä siinä paikassa, jossa olisin halunnut häät viettää. Puvut päällä tietenkin.

4

3745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuota kannattaa varmaan kysyä siltä taholta mikä noita vihkivaloja ottaa vastaan. Muistelisin kyllä jostain tuontapaisesta joskus lukeneeni; saattaisi liittyä siihenkin onko esim. jokin pappi henkilökohtaisesti tuollaiseen halukas.

    • Anonyymi

      Tuskin olette naimisissa. Teillä olisi pitänyt olla esteiden tutkinta tehtynä. Taisi olla leikkivihkiminen.

    • Anonyymi

      Vihkivalojen uusinta on samaa sarjaa, kuin kolmen euron lukkojen pistäminen sillankaiteisiin. Siis säälittävän ja naurrettavan puolivälistä aikuisilla ihmisillä.

      IMHO

    • Anonyymi

      Et ole saanut sellaisia häitä kuin olet halunnut... vali vali.

      Mikäänhän ei estä sinua järjestämästä hääbileitä itsellesi vaikka heti kun kokoontumisrajoitukset on purettu. Duunaat ne puvut, ostat koristeet, teet tai ostat safkat, otat nykyisen tai jonkun miehenkuvatuksen, kutsut vaikka tuhat ihmistä, ja ei muuta kuin järjestät feikkihäät, koska sitähän nämä valojen uudistamiset ovat, pelkkää näytelmää, mutta saatpan just sellaiset "häät" kuin haluat.

      Mutta luulen että sun kyseessä ollessa, homma ei tule onnistumaan.
      Miksikö näin luulen?
      a) kunnon bileet maksaa b) niiden järjestämisessä on hitosti vaivaa ja aloituksestasi saa sellaisen kuvan, että olet laiskanpuoleinen ihminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      235
      5286
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      80
      3435
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      99
      3132
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      41
      3032
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      62
      2895
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2725
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      14
      2411
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      103
      2267
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      158
      1714
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1380
    Aihe