Lähteekö kepu ja kaataa punahallituksen?
Kääriäisen mukaan seuraavan puolen vuoden aikana selviää, voiko keskusta seisoa hallituksen tavoitteiden takana. Jos tuloksia ei saada aikaan, seuraukset ovat Kääriäisen mukaan ”epämiellyttäviä”.
Virallisissa puheissa keskustalaiset kehuvat punamultahallituksen toimintakykyä, mutta taustakeskusteluissa pohditaan jo hallituksessa jatkamisen mielekkyyttä.
Kääriäisen mukaan seuraavan puolen vuoden aikana selviää, voiko keskusta seisoa hallituksen tavoitteiden takana. Jos tuloksia ei saada aikaan, seuraukset ovat Kääriäisen mukaan ”epämiellyttäviä”.
Virallisissa puheissa keskustalaiset kehuvat punamultahallituksen toimintakykyä, mutta taustakeskusteluissa pohditaan jo hallituksessa jatkamisen mielekkyyttä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kepu äänestettiin oppositioon, mutta vallanhimossaan eivät kunnioittaneet äänestäjien tahtoa.
Kulmunin on puolessa vuodessa toteutettava se virkiaanastujaispuheessaan
tekemänsä vaatimus maamme siirtymisestä sosialismiin
Eiköhän tuo ollut vihervasemmisto, joka lupaili keskustalle maat ja taivaat, että tulevat mukaan hallitukseen. Muuten olisi pitänyt vihervasemmiston lähteä nöyränä lakki kourassa anelemaan kokoomusta hallitukseen, minkä olisivat kokeneet nöyryyttävänä. Nuoren polven keskustalaiset vaan naiivisti uskoivat vihervasemmistolaisten hallitusyhteistyölupauksiin. Hallitusohjelma ei ole huono mutta vihervasemmistolle oman aatteen edistäminen menee kaiken sovitun ja muunkin edelle.
Maalaisliiton kannatuksen tuleekin pienetä., koska yhä harvempi saa elantonsa maanviljelystä / maataloudesta.
Maalaisliitto ei voi millään taikatempuilla saada kannatustaan nousuun, koska väki maalla vähenee.
Eniten maalaisliiton miehiä on Helsingin seudulla. Sen takiahan Värynen muutti sinne.
Suomessa on nippanappa yksi kaupunkiseutu. Muu Suomi on pikkukaupunkeja tai isoja kyliä tai maaseutua. Pikkukaupunkien asukkaat on aivopesty olemaan "kaupunkilaisia". Käytännössä varmistavat, että helsingin herrat saavat vastaisuudessakin riistää erilaisin keinoin muun Suomen tuottamaa lisäarvoa (esim. teollisuus ja luonnonvarat).
Kääriäinen kääntyy viekä haudassaa kun näkee Keskustan alennustilan vuosien päästä.
Ei kepulla ole mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kun erota hallituksesta?
Tuskin+eroaa,+kepu+vaaleissa+noin+14%,edelleen+11%,+joten+enemmistö+nykyisistä++kepulaisista+seisoo+hallituksen+takana.+Jos+kepu+eroaa+hallituksesta,+ei+sen+kannatus+nouse+kuin+max+edellisten+vaalien+14%+tasolle,+tuskin+siihenkään,+joten+menisi+oppositioon+kasvamaan,+koska+juuri+perskeko+söi+kepun+kannatuksen.+Siispä,+tulisi+uudet+vaalit+tai+ei,+uusi+hallitus+kasattaisiin+KOK,+SDP+varaan+(koska+porvarihallitusta+ei+synny+ilman+kepua).
Keskustalle olisi virhe erota hallituksesta.
Oikea tapa olisi, että keskusta pitää kynsin hampain kiinni hallitusohjelman tärkeimmistä kirjauksista, jolloin vihervasemmisto potkii keskustan pois hallituksesta.
Samalla keskusta saa kiillotettua kilpeään, kun voi todeta, että pitivät kiinni valtion edusta ja vastuullisesta valtionhoidosta mutta se ei vihervasemmistolle käynyt. Ja samalla vieläpä nostaa kynnystä kokoomukselle mennä vihervasemmiston apupuolueeksi.