Lasten liittämisestä uskontokuntaan

"Voimme kieltää merkkaamasta väestötietoihin jäsenyyden Jehovan todistajissa, mutta miten kiellämme lukemasta lapselle Vartiotornia?"

Hienoa, että vaparit voivat kieltää lasten liittämisen uskontokuntaan. Milloin tämä on luettavissa Finlexistä?

Mitä jälkimmäiseen osaan tulee, niin ihmisoikeuksia rikkovaan julistukseen tulee voida puuttua. Jos vartiotornissa tai muussa uskonnollisessa julkaisussa on ihmisoikeuksien vastaista tai muuten sopimatonta tekstiä, siihen pitää voida puuttua. Tarvittaessa uskonnollisen yhteiskunnan asemaa voidaan uudelleenarvioida.

Ja kuten joku kirjoittaja hyvin sanoin, näin on jo tehty esim. lasten kurittamiseen liittyvässä asiassa.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No muotoillaan uudelleen: Laki kieltää jo nyt esimerkiksi yhtä vanhempaa liittämästä lasta muodollisesti Jehovan todistajien jäseneksi, jos toinen vanhempi kieltää. Sama koskee myös JT-seurasta erottamista juridisessa mielessä.

Mutta on ihan eri asia mitä valtio hyväksyy väestötietojärjestelmäänsä merkittäväksi kuin mitä valtio todellisuudessa voi yksinkertaisesti määrätä, sallia tai kieltää.

Äänestä
  • Ei mitään takaisinvetoja. Sinä sanoit, että voitte kieltää, joten kieltäkää.
    Tämähän tarkoittaa samalla lapsikasteiden kieltoa, joten hopi hopi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mitään takaisinvetoja. Sinä sanoit, että voitte kieltää, joten kieltäkää.
    Tämähän tarkoittaa samalla lapsikasteiden kieltoa, joten hopi hopi.

    Ketjussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/16238273/vauvakaste-isa-ja-aiti näkee asiayhteyden, edeltävä virke on "On kuitenkin eri asia mihin laki voi vaikuttaa." Tästä voisi suopea tulkitsija todeta, että "me" viittaa meihin kaikkiin äänestäjiin jotka viime kädessä lain sisällön päätämme.

    Vauvakaste rituaalina pitää tietysti sallia. Pitäisikö sen sitten johtaa myös merkintään väestötietojärjestelmässä? Minusta kysymys on merkityksetön, kun ei pitäisi olla kahdella kirkolla verotusoikeutta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eli nyt menet piiloon sanamuotojen taakse? "Me" tietenkin tarkoittaa vapareita, ketäs muutakaan? Olen syvästi järkyttynyt siitä, että annat piittaamattomasti lupauksia, joita sinulla ei ole aikomustakaan toteuttaa!!

    Vauvakaste rituaalina pitää sallia? Jos sillä rituaalilla liitetään lapsi seurakuntaan, niin silloin sitä ei pidä sallia. Kai sinä nyt tajuat, että kaste on nimen omaan rituaali henkilön liittämiseksi seurakuntaan?!?!?!?!

    Henkilörekisterin pitäjän kirjaukset ovat vain muotoseikka.

    Oletatko, että vapaa-ajattelijat yksinään voisivat säätää lakeja? Et. Kokeile suopeaa tulkintaa.

    Olemme samaa mieltä siitä, että kirjaus rekisteriin on sinänsä itsessään muotoseikka. Mutta kuten alla todetaan, kirjauksella on todellisia vaikutuksia.

    En oleta, mutta kun kerran sammakon päästit, käsitellään sitä. Miksi te ette aja kieltoa lasten liittämisestö uskontokuntaan, tai ainakin tuo selvästi esiin sitä, ettei sellainen ole suotavaa?

    Jos nyt kerran tiedät mitä tarkoitin, niin miksi ihmeessä et kommentoi sitä vaan tulkintaa jonka tiedät vääräksi?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Jos nyt kerran tiedät mitä tarkoitin, niin miksi ihmeessä et kommentoi sitä vaan tulkintaa jonka tiedät vääräksi?

    En minä tiedä mitä tarkoitit. Kommenttisi on nähtävissä grandioottisena, mutta tartun mieluummin härkää sarvista, koska lapsia ei pitäisi liittää mihinkään uskontokuntaan.

    Äänestä

Valtion rekisteröintimerkinnällä on juridisia seuraamuksia. Koulun ET-kielto ym.

Äänestä

Kuinka noin, kun Egyptissäkin oli huippuosaajia kirjainpidosta alkaen.

Äänestä

Harmi eettä sekä ministeriön sivulla että maahanmuuttajille tarkoitetussa info-sivussa on jo 2 vuotta 11 kk 18 pv jaettu vääärää tietoa.

Äänestä

Miksi vaparit eivät hoida hommiaan? Onko vapareissa rohkelikkoja, jotka uskaltavat nousta puolustamaan lasten oikeuksia?!? Lasten liittäminen seurakuntiin tulee kieltää, tarkoittaa se sitten valtion harjoittamaa toimenpidettä tai uskonnollista kasterituaalia!

Äänestä
  • Vapaa-ajattelijain ensisijainen vaatimus on, että VALTIO lakkaa rekisteröimästä lasten - ja aikuisten - uskonnollista yhdyskuntaa. Näin poistuu myös edelletys säätää, että uskonnon opetus on pakolista evl kirkon jäsenille. Samoin poistuu mahdollisuus kirkollisverotukseen. Kirkko saa alkaa kerätä jäsenmaksunsa itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaa-ajattelijain ensisijainen vaatimus on, että VALTIO lakkaa rekisteröimästä lasten - ja aikuisten - uskonnollista yhdyskuntaa. Näin poistuu myös edelletys säätää, että uskonnon opetus on pakolista evl kirkon jäsenille. Samoin poistuu mahdollisuus kirkollisverotukseen. Kirkko saa alkaa kerätä jäsenmaksunsa itse.

    Niin, mutta se ei edistä ihmisoikeuksia. Se ei edistä muslimin oikeutta jättää uskontonsa ja kritisoida sitä. Se ei estä uskovaisia karttamasta entisiä jäseniään.
    Ihmisoikeuksien edistäminen on pelkkää sanahelinää vapareille!!!!

    Äänestä

Vapaa-ajatelijain päävaatimus kohdistuu valtiovaltaan, että väestötietoviranomaisen ei kirjaa lasten jäsenyyksiä, jos vanhemmat ovat menneet uskonnollisten yhdyskuntien suhteen tekemään. Sillloin se jää yksityisasiaksi eikä auheuta samanlaisia ikäviä juridisia seuraamuksia kuin nyt,.

Äänestä
  • Tätä ei aina ymmärretä, kritiikin kohteena ei ensi sijassa olekaan kirkko, vaan valtiovalta, joka on säätänyt kirkolle epäreiluja etuoikeuksia - toki kirkon vaatimuksesta. Vastuu valtiolla, vartijalla eikä sudella.

    Äänestä

Rippijuhlasta säästyvät rahat voi antaa nuorelle

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Voimme kieltää merkkaamasta väestötietoihin jäsenyyden Jehovan todistajissa, mutta miten kiellämme lukemasta lapselle Vartiotornia?"

Hienoa, että vaparit voivat kieltää lasten liittämisen uskontokuntaan. Milloin tämä on luettavissa Finlexistä?

Mitä jälkimmäiseen osaan tulee, niin ihmisoikeuksia rikkovaan julistukseen tulee voida puuttua. Jos vartiotornissa tai muussa uskonnollisessa julkaisussa on ihmisoikeuksien vastaista tai muuten sopimatonta tekstiä, siihen pitää voida puuttua. Tarvittaessa uskonnollisen yhteiskunnan asemaa voidaan uudelleenarvioida.

Ja kuten joku kirjoittaja hyvin sanoin, näin on jo tehty esim. lasten kurittamiseen liittyvässä asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu