Lidl on Suomen paras kauppa pieneläkeläiselle

koska sieltä saa edullisimmat raaka-aineet kotiruokaan ( juurekset, vihannekset ja maitotuotteet). Haukkukaat mitä haukutte kilpailevien kauppojen edustajat mutta kyllä jämpti on näin.
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Oli niin kauan, kunnes päättivät lähteä bonuskorttipelisekoiluun älyäppeineen mukaan.

Äänestä
  • Kepulaista trollituubaa.

    Äänestä

  • Vanhojen eläkeläisten tärisevät paksut tökkö sormet ei pelitä yhteen kosketusnäyttöjen kanssa.
    Älyäppialennukset eivät ole suunnattu vanhemmalle väestölle.

    Syrjivää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhojen eläkeläisten tärisevät paksut tökkö sormet ei pelitä yhteen kosketusnäyttöjen kanssa.
    Älyäppialennukset eivät ole suunnattu vanhemmalle väestölle.

    Syrjivää.

    Huono provo.

    Äänestä

Lidl rulaa.

Äänestä

Hyvä aloitus.

Äänestä

Lidlissä osata edes nettisivuja tehdä.
Eivät uskalla edes hintojaan kertoa netissä.

Äänestä
  • Eivät uskalla.

    Rehellisinä joutuisivat kertomaan kaksi hintaa: köyhän ja rikkaan hinnat erikseen.

    Äänestä

TOTTA.

Äänestä

Hyvä Lidl!

Äänestä

Lidl tappaa köyhän varmemmin kuin korona.

Bonusplussa systeemin pyörittäminen syö rahaa. Ei tuota mitään. Edut saa rikkaat, enemmän ostavat.

Lidl ei ole enää köyhän ystävä.

Äänestä
  • Keputrollausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keputrollausta.

    Köyhä huutaa henkensä edestä.

    Äänestä

  • THL lanseerannut Lidlin kampanjan, jotta kansa unohtaa koronan?

    Ei Lidl voi olla tosissaan bonusplussapelipelleilyn kanssa. Eihän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köyhä huutaa henkensä edestä.

    Keputrollituubaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köyhä huutaa henkensä edestä.

    Pian loppuu se huuto.
    Nälkä vie voimat.
    Hoitojonoissa priorisointilistojen ulkopuolella.
    50 euron apteekkimaksu takaa lääkkeiden riittävyyden apteekeissa varakkaammalle väestönosalle.

    Äänestä

Hyvillä veljillä on niin paljon sijoituksia älyalalla, että kaikki yritetään älyttää. Toivottavasti peruskännykästä ilmestyy syömäkelpoinen ilmastomuutosversio.

Äänestä
  • Hyvä huomio.

    Äänestä

Lidl kompuksessa Kelan kanssa?
Tarkkailevat köyhän rahankäyttöä?

Äänestä
  • Sama kuin Veikkaus.
    Ei Veikkaus mitään pelaamista halua hillitä pelaajien rekisteröinnillä, vaan tarkkailla pelaajien voittoja. Veikkaus kertoo Kelalle paljollako pelataan ja tuleeko voittoja.
    Köyhä voittaa peliautomaatilla kympillä niin jo Kela nappaa sen pois asumistuesta. Toimeentulotuki evätään, vaikka pelaamiskuluja ei lasketa kuuluvaksi perusmenoihin.

    Äänestä

  • Porvariperuspösilö salaliittoteorioineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvariperuspösilö salaliittoteorioineen.

    Avaa silmäs.
    Kohtaa julma todellisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaa silmäs.
    Kohtaa julma todellisuus.

    Trollipökiö vauhdissa.

    Äänestä

Lidl on hyvä kauppa köyhille natseille.

Äänestä
  • Linkki väitteeseesi, kiitos.

    Äänestä

Lidl on kokonaisedullisin kauppa hinta ja laatusuhteeltaan.

Äänestä
  • Lidl alkaa noudattamaan kaksihintajärjestelmää.
    Lidl jakaa asiakkaansa kasteihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lidl alkaa noudattamaan kaksihintajärjestelmää.
    Lidl jakaa asiakkaansa kasteihin.

    Linkki väitteeseesi muutoin provoa.

    Äänestä

Lidl rulaa vaikka keput ja kokkareet vikisee.

Äänestä

Turha vissiin Lidlistäkään mitään yrittää kirjoittaa, kun teksti menee lopussa ihan sekavaksi.. näppistä epäilen, tai virusta. Se alkoi tänändio kdii dasli oiulkj djjg hielkjlkgh j hirrrrrrrrrrrrrr joiu gloiujbnnnnnnnnnnn.

Äänestä

Lidl on oiva kauppa natseille ja natsihenkisille Perussuomalaisille.

Äänestä

Onneksi rahat riittää kunnon ruokaan, joten ei tarvitse käydä Lidlissä.

Äänestä

Lidl on natsihenkisten eläkeläisten, Lapin polttoon osallistuneiden jälkeläisten suosikki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

koska sieltä saa edullisimmat raaka-aineet kotiruokaan ( juurekset, vihannekset ja maitotuotteet). Haukkukaat mitä haukutte kilpailevien kauppojen edustajat mutta kyllä jämpti on näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu