- kaunis, huoliteltu, laitettu
- nuori, kouluttautunut, hyvässä työssä
- fiksu, pärjää niin vaikeissa tilanteissa kuin arkiaskareissakin
- hauska, tulee toimeen vaikeidenkien ihmisten kanssa
- loistava tilanne- ja huumorintaju
- hoitaa mielellään kotityöt (ja sen tekee nopeasti ja huomaamatta)
- antaa aikaa ja tilaa toisille, ei tuuppaudu seuraan muttei hylkää eikä unohda
- pitää lupauksensa AINA
- osaa piristää ja lohduttaa mutta myös kuunnella
- tukee, kannustaa ja antaa kaikkensa rakkaan ihmisen eteen
- keskistelee argumentoiden, ei pelkästään mutu-pohjalta, kritiikki VAIN rakentavaa ja aiheesta
- ei korota ääntään, ei heittäydy hysteeriseksi
- ei nolaa eikä alista, varsinkaan muiden läsnäollessa eikä kyykytä muutenkaan
- uskaltaa luottaa ja näyttää sisimpänsä, olla oma itsensä
- chef keittiössä, kurtisaani makkarissa ja lady olohuoneessa
- mielikuvitus vilkas, osa yllättää vuosienkin päästä
- katkaisee huonot ja tarpeettomat ihmissuhteet diplomaattisesti mutta varmasti
- ei ylimielinen eikä koppava, loistava kyky nähdä tilanne kuin tilanne toisenkin osapuolen silmin
- terveellä tavalla nöyrä
Ja miksi ihmeessä vain huonoja ihmissuhteita takana? Vedänkö puoleeni vastakohtiani?
Eräs miespuolinen tuttuni vastasikin kerran kysymykseeni: "Mikä mussa on vikana? Olenko liian kaunis vai liian fiksu?" sanomalla: "Olet liian vahva".
- nuori, kouluttautunut, hyvässä työssä
- fiksu, pärjää niin vaikeissa tilanteissa kuin arkiaskareissakin
- hauska, tulee toimeen vaikeidenkien ihmisten kanssa
- loistava tilanne- ja huumorintaju
- hoitaa mielellään kotityöt (ja sen tekee nopeasti ja huomaamatta)
- antaa aikaa ja tilaa toisille, ei tuuppaudu seuraan muttei hylkää eikä unohda
- pitää lupauksensa AINA
- osaa piristää ja lohduttaa mutta myös kuunnella
- tukee, kannustaa ja antaa kaikkensa rakkaan ihmisen eteen
- keskistelee argumentoiden, ei pelkästään mutu-pohjalta, kritiikki VAIN rakentavaa ja aiheesta
- ei korota ääntään, ei heittäydy hysteeriseksi
- ei nolaa eikä alista, varsinkaan muiden läsnäollessa eikä kyykytä muutenkaan
- uskaltaa luottaa ja näyttää sisimpänsä, olla oma itsensä
- chef keittiössä, kurtisaani makkarissa ja lady olohuoneessa
- mielikuvitus vilkas, osa yllättää vuosienkin päästä
- katkaisee huonot ja tarpeettomat ihmissuhteet diplomaattisesti mutta varmasti
- ei ylimielinen eikä koppava, loistava kyky nähdä tilanne kuin tilanne toisenkin osapuolen silmin
- terveellä tavalla nöyrä
Ja miksi ihmeessä vain huonoja ihmissuhteita takana? Vedänkö puoleeni vastakohtiani?
Eräs miespuolinen tuttuni vastasikin kerran kysymykseeni: "Mikä mussa on vikana? Olenko liian kaunis vai liian fiksu?" sanomalla: "Olet liian vahva".
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lueskellessani listaa ajattelin että viimeisenä kohtana on aivan pakosti oltava:
-vaatimaton ja nöyrä.
Väärin meni arvaus, ei löytynyt kuin tuo nöyrä.
No, omaan arvioon itsestään ei kenenkään kannata luottaa kun pohtii muitten suhtautumista itseensä, joten pohdin vain tuota muiden sanomaa arviota sinusta: liian vahva. Kaikki hienot ominaisuudet ovat hyviä kunnes ne menevät liiallisuuksiin, jolloin ne kääntyvät itseään vastaan, eli heikkouksiksi. Sinä siis et ole vahva hyvässä mielessä, vaan liian vahva, joka on heikkous. Mitä se voisi tarkoittaa? Liiallinen itsevarmuus nousee kieltämättä mieleen listaasi lukiessa (huom! Itsevarmuus on vahvuus, liiallinen itsevarmuus on heikkous.). Pidät ehkä ainakin MUIDEN MIELESTÄ itseäsi niin vallan erinomaisena pakkauksena että se karkottaa hyvät ihmissuhteet. Liiallista vahvuutta osoittaa ehkä myös asenteesi "tarpeettomiin" ihmissuhteisiin, ehkäpä ihmiset eivät halua odottaa osoittautuvatko sinulle tarpeellisiksi vai eivät. Et kuitenkaan hylkää etkä unhoita? Mites tämä korreloi varmasti katkaistuihin tarpeettomiin ihmissuhteisiin?
Mielestäsi et nolaa etkä alista varsinkaan muiden läsnäollessa. Hienoa sinänsä, mutta ei kumpikaan noista ole mitenkään toivottavaa edes kahdenkeskisesti.
Ehkä todella olet niin loistava kuin kuvittelet olevasi. Hienoa sinulle. Tai ehkä huono puolesi, liiallinen vahvuus, karkottaa oikeasti vahvoja ihmisiä, jollaista kaipaisit.
Käsittelit viestissäsi loisteliasta kykyäsi antaa rakentavaa kritiikkiä. Jään mielenkiinnolla odottamaan millainen on kritiikinsietokykysi.
Kritiikinsietokykynikin on hyvä, ellei tavallista parempi :)
Tarkennuksia: en alista enkä nolaa edes kahdenkesken (pieni naljailuhan on ihan ok :)
En sanoisi itse olevani LIIAN vahva, kuten kaverini asian ilmaisi. Mutta näkevätköhän sitten muut minut liian vahvana... ?
En mitenkään demonstroi vahvuuttani, mutta onko sitten naiselle kyky raivata esteet tietlään tai kiertaa ne ja saavuttaa haluamansa vain omien taitojen avulla sitä, että on liian vahva? Onko oma asunto, auto ja elämä osoitus siitä, etten muka kaipaa miestä, johon voisin luottaa ja jolta kaipaisin rakkautta vastauksena antamaani rakkauteen?
Ihmettelen vain.
"Et kuitenkaan hylkää etkä unhoita? Mites tämä korreloi varmasti katkaistuihin tarpeettomiin ihmissuhteisiin?"
Tarkoitin sitä, etten unohda enkä hylkää läheisiäni, kavereitani ja rakkaitani.
Mutta kun ihmissuhde tulehtuu ja pahasti eikä sille voi tehdä mitään muuta kuin katkaista se, teen sen tyylikkäästi.
Olinko nyt selkeämpi? :)
No pohditaanpa asiaa hiukan tarkemmin, jos vielä ei mieleisiäsiä ajatuksia löytynyt. Yhden virheenhän me sinussa jo löysimme, annat siis itsestäsi muille virheellisen kuvan tietyissä asioissa, jos muut näkevät sinut sellaisena mitä et todella ole.
Näet itsesi vahvana ja hyvän itsetunnon omaavana ihmisenä. Tällainen ihminen näkee omat heikkoutensa ja vahvuutensa, pyrkii korjaamaan siellä missä korjattavaa on, ja hyväksymään sen mihin muutosta ei ole saatavissa. Omat vahvuutesi tunnut kyllä tiedostavan ja hyväksyvän, mutta koitapa listata muutamia heikkouksiasi ihmisenä, ja ehkäpä vielä se millä tavoin olet koittanut näitä vahvuuksiasi paikata ja kompensoida, sekä ihmisenä kehittyä.
Ehkäpä haluat vielä kertoa sen, missä asioissa ihmiset usein ovat sinua parempia? Näitä asioitahan jokunen on, koska et kuvittele olevasi erityisesti muita ihmisiä parempi. Joissakin asioissa toki saatat ollakin, joissakin taas et, koska jokaisella meillä on vahvuutemme.
En sinuna olisi huolissani siitä, että sinua materialististen arvojen vuoksi pidettäisiin liian vahvana. On erittäin vanhanaikaista ajatella että hyvän ammatin, talon ja tavaroiden hankkiminen vaatisi naiselta jotenkin poikkeuksellista vahvuuttaa tai erinomaisuutta, koska näin ei oleteta miehenkään osalta. Vai mitä olet itse mieltä?
"Yhden virheenhän me sinussa jo löysimme, annat siis itsestäsi muille virheellisen kuvan tietyissä asioissa, jos muut näkevät sinut sellaisena mitä et todella ole."
Mielenkiintoista, hyvinkin mahdollista. Kuitenkin "juju" onkin siinä, että ihmiset näkevät minut juuri sellaisena kuin olen, en siis vedä mitään roolia. Enkä haluaisi. Tuntuu vain siltä, että omana itsenäni olen sellainen, mitä ihmiset eivät uskalla lähestyä (?).
"Vahva ja hyvän itsetunnon omaava ihminen näkee omat heikkoutensa ja vahvuutensa, pyrkii korjaamaan siellä missä korjattavaa on, ja hyväksymään sen mihin muutosta ei ole saatavissa. Omat vahvuutesi tunnut kyllä tiedostavan ja hyväksyvän, mutta koitapa listata muutamia heikkouksiasi ihmisenä."
Heikkouksia minulla toki on, sitä en kiellä:
1.en pidä pikkulapsista enkä sössötyksestä niiden kanssa. uskon muuttuvani tämän asian suhteen joskus viiden vuoden päästä, kun äidinvaistoni herää. toistaiseksi en ajattele koko asiaa koska se ei ole ajankohtainen.
2.vaadin itseltäni hyvin paljon, samoin muilta. olen usein kuullut vaativani liikaa ja olevani perfektionisti. mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. en vaadi muilta liikoja, mutta edellytän tiettyjä asioita ihmisiltä, jotka haluavat tuntea minut paremmin.
3.keskityn joskus liikaa asioiden vatvomiseen, kuten olen kuullut sanottavan: "Osaat analysoida, nähdä tilanteen myös toisen osapuolen silmin ja teet hienoa itsetutkiskelua. Mutta teet sitä liikaa."
4.jos huomautan jostain asiasta, teen sen usein ironiseen, hiukan sarkastiseen tai kyyniseen sävyyn. mielestäni vain huumori on paras keino käsitellä vaikeita asioita pattitilanteissa. tai oikeastaan edistää asioiden käsittelyä. 5.muita heikkouksia... kai sekin, että teen paljon työtä ja "työ ensin, huvit sitten" -asenne on tuttu.
"missä asioissa ihmiset usein ovat sinua parempia?"
Minua parempia ovat monetkin ihmiset monessa eri asiassa. En osaisi tehdä pöytää puusta, en osaisi koota tai purkaa pommia, en selviäisi (helposti) veroilmoituksen laatimisesta (kiitos veroehdotuksesta!!!).
Anteeksi, taisi sarkasmi pureutua väliin.
Totuus on se, että ihailen esim. tyttökavereideni kykyä nähdä valehtelijajuopossa herkkä ja loukattu taiteilijasielu, tai sitä, että joku jaksaa raataa kuin hullu 350päivää vuodessa päästäkseen viikon lomalle Karibialle.
Joidenkin asioiden suhteen olen realisti. Aina löytyy joku, jolla on pidemmät sääret, isompi palkka, isompi ÄO, hoidetummat kynnet, terävämpi analysointikyky ja siedettävämmät naapurit. En kuitenkaan koskaan kadehdi muiden saavutuksia. Miksi? Jos mieheni jättäisi minut tummaverikön takia, en etsisi ratkaisua hiusväripurkista, vaan miettisin, miten en nähnyt ko. miehen petollisuutta tai parisuhteemme kuolevan aiemmin?
"En sinuna olisi huolissani siitä, että sinua materialististen arvojen vuoksi pidettäisiin liian vahvana. On erittäin vanhanaikaista ajatella että hyvän ammatin, talon ja tavaroiden hankkiminen vaatisi naiselta jotenkin poikkeuksellista vahvuuttaa tai erinomaisuutta, koska näin ei oleteta miehenkään osalta."
En ajattelekaan, että materia määräisi ihmisen statuksen yhteiskunnassa. Toisaalta, ympärillämme on paljon esimerkkejä, jotka kumoavat tämänkin väitteen.
Mutta siihen perustankin epäilyni, että monen miehen naama on venynyt heidän kuultuaan palkkani tai nähtyään autoni. Asuntooni en juurikaan päästä ketään, ja parempi kai niin. Saisivat raukat sydärin.
Joka tapauksessa, toivon voivamme palata tämän mielenkiintoisen keskustelun pariin heti tiistaina kun palaan työmatkalta!
Hyvää pääsiäistä :)
Tai sit sä olet egoisti joka luulee olevansa parempi kuin muut. Tai en nyt tarkota loukata, mut ku kaikki on vaan täydellistä.
Sorry, egoisti olen vain järkevän rajoissa. EN siis anna ihmisten kävellä ylitseni, mutta en uskottele olevani parempi kuin muut.
Jokainen on omanlaisensa.
Siis no ihan noin paljo ei voi itseä hehkuttaa, mut sama homma täälläkin...viimeisin suhde päättyi siihen että naikkonen totesi "mulla pitää olla mies joka pistää paremmin kampoihin".. Vaikka en tosiaankaan oo mikään tossun alle -alistuja tyyppi mut ilmeisesti tuo ihminen kaipas seinään paiskomista...olin liian rauhallinen kai, vaikka tuli paskaa niskaan. Mut se on mun luonto..
Kaippa ne naiset sitten kaipaa jännitystä enemmän ja sellasta aallokkoa tunne-elämän puolella tai jotain. Sama taitaa olla useilla miehilläkin...liian "täydelliset" eivät vedä puoleensa "pelimiehiä". Luulen siis että olet liian tasainen, vaikkakin varmasti arvot ja muut ominaisuudet hipovatkin täydellisyyttä.
Joskushan sanotaan että naiset tykkäävät tempperamenttisista miehistä ja miehistä jotka tietävät mitä haluavat. Toisin sanoen "mulkut" tyypit vetävät jostain syystä itsetietoisia naisia puoleensa. Itse en halua varta vasten harjoitella mitään "mulkkuutta" tai mitään itsepäistä asennetta, joka näyttää olevan vallalla ja jota jostain syystä arvostetaan. Itse olen eräänlainen lonely rider, oman tien kulkija, ja tulevaisuudessa tahdon sellaisen naisen joka arvostaa omia (vanhoollisia) arvojani ja odottaa tasavertaista ja luotettavaa suhdetta ja on valmis tekemään työtä sen eteen. Ei kasva puissa sellaisia mut ehkäpä sitä sitten arvostaa sitäkin enemmän kun sen löytää..
"Täydellinen" nainen vaatii todennäköisesti "täydellisen" miehen, jotta suhde toimisi. Miehellä täytyy ainakin olla terve itsetunto. Monet ihmisethän käyvät lävitse useita eri parisuhteita ennen kuin löytävät sen oikean, jonka kanssa vakiintuvat. Ihmiset eroavat tai pettävät, menevät uusiin naimisiin jne. En usko että parisuhteesi ovat kariutuneet sinun "erinoimaisuutesi" tähden, vaan tuollaiset ongelmat nyt vain ovat osa arkea. Mitään turhia ihmissuhteita ei ole olemassakaan, sillä jokaisen kautta oppii jotakin. Vaikka sen, kuinka pajon "sitä oikeaa" tulee arvostaa kun se vihdoin osuu kohdalle. Se on one in a million.
Täältähän löytyikin muutaman vuoden takaisista ajatuksistani muistuttava viestiketju...
Jossain määrin siis tunnistan itseni kuvauksestasi, toisaalta taas en tunnusta osan kertomasi sopivan itseeni lainkaan. Kai meitä sitten vain on olemassa tällainen ihmistyyppi, joka viitsii/on joskus viitsinyt rasittaa päätään täydellisyyden tavoittelulla ja pyrkimyksellä hyvyyteen tekemisissään (täydellisyyshän kun on sinänsä hyvin subjektiivinen käsite.) Avittaakseni osaltani ajatuksiasi (vaikka olenkin nainen enkä siten paras mahdollinen henkilö puhumaan miesten logiikasta), tahtoisin heittää mietittäväksesi pari juttua. Rakentavat vastakysymykset otan riemumielellä vastaan.
Onko siis elinpiirissäsi mielestäsi muita samalla "hyvyystasolla" kanssasi olevia henkilöitä? Millä kriteereillä yleensäkin arvioit läheisiäsi/ympäristöäsi ja onko se loppujen lopuksi tarpeellista? Oletko tarpeeksi rohkea antaaksesi itsellesi luvan olla myös heikko? Oletko aidosti nöyrä elämän edessä? Mitä esimerkiksi tekisit, jos vamautuisit pahasti liikenneonnettomuudessa tai synnyttäisit vammaisen lapsen; olisitko edelleen yhtä täydellinen ihmisenä? Miten suhtaudut kuolemaan? Entä siihen, kun huomaat jossakussa "enemmän täydellisyyttä" kuin itsessäsi, syttyykö mielessäsi taisteluasenne vai toivomus oppia häneltä jotain uutta? Pyritkö hyvyyteen olemisessasi siksi, että saisit yhteisöltä kiitosta hyvyydestäsi? Onko hyvyyden motiivilla ylipäätään mielestäsi mitään väliä? Mihin turvaat, jos täydellisyytesi jossain kohden pettääkin?
Jokainen täällä voi tavoitella täydellisyyttä. Silti se liian monissa tapauksissa johtaa mielestäni vain saivarteluun ja energian haaskaamiseen oikeutusten keksimiseksi ajatustensa täydellisyydelle. Yksittäisen ihmisyksilön ajattelu ei mielestäni milloinkaan voi olla täydellistä, koko ihmikunnan ajattelun täydellisyydestä puhumattakaan (valitettavasti.) Itse en enää edes yritä pyrkiä täydellisyyteen, pyrin vain omassa päässäni standardisoimaani "riittävään hyvyyteen". En silti koe meneväni ylitse siitä, missä rima on matalin.
Jos tormaisin livena sinunlaiseesi naiseen, paallimmaisena kysymyksena olisi huumori.
Perfektionismi vaatii lisaksi paljon uhrauksia vapaa-ajan suhteen ja tuottaa ainakin jossain maarin sisaisen ylpeyden.
Mahdollisesti kiertaisin kaukaa ja ajattelisin sinun olevan pakonomainen uraohjus jonka kanssa voisi olla vaikeaa lahtea kahdeksi viikoksi intiaan liftaamaan ja ihmettelemaan pyhia lehmia.
Sellaisen reissun jalkeen osaisin sanoa paremmin mista kiikastaa tai muuten se olisi menoa se.
t: mies, 22v, AO 150, pankkitilin saldo likimain 0
Sinussa ei ole mitään vikaa. Joskus vaan kestää aikansa ennenkuin sen "oikean" löytää. Huonot kokemukset ovat hyvästä. Kun sen hyvän löytää, osaat arvostaa suhdetta.
elää.
Et osaa elää oikeaa elämää. Pingotat koko ajan.
Et uskalla näyttää tunteitasi, olla heikko. Osaatko rakastaa..
hyvä toi viimenen kommentti. ongelma näyttää olevan lähinnä se, että sulla ei oo oikeita tunteita. et oo herkkä ja hellä ja siinä suhteessa naisellinen. se luo turvallisuuden tunnetta miehelle, eikä mitenkään vähennä niiden kunnioitusta sua kohtaan - päinvastoin. oot uraohjus, joka on hyvin tylsää. ehkä sellaset miehet viehättää naisia, mutta hyvin harvoja miehiä kiinnostaa sellanen nainen.
ja tämä "vahvuus" josta kovasti puhutaan on usein kehittymättömän empatiakyvyn peittelyä. järjelläkin voi ymmärtää ihmisiä, mutta empatia on jotain ihan muuta. millon viimeks itkit?
Tunteita minulla on, paljon ja erilaisia. Ehken osaa aina näyttää niitä, mutta siihenkin on syynsä. Ja yritän koko ajan korjata asiaa.
Empatian puutettakaan en usko itselläni olevan. Koen läheisteni tuskan ja myötäeläydyn heidän ongelmiinsa ja elämäänsäkin. Tai no, ehkä vain koen olevani empaattinen ja oikeasti olenkin jäävuori.
Olen herkkä ja hellä ja olen näyttänytkin sen, varsinkin viimeisessä suhteessani. Viimeksi itkin eilen. Koko päivän.