Vesimaksut

Muoniossa tarkistettiin vesimaksuja. Korottaahan niitä piti, kun tulot eivät riittäneet kattamaan menoja. Lisää on tulossa korotuspaineita. Valtuustohan päätti takauksesta vesiosuuskunnalle, joka rakentaa viemarilinjalle jatkoa Särkijärveltä. Senhän tietää miten siinä käy.
793167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Joo, hyvin tiedetty. Huonosti kävi.

Äänestä
  • Helmikuussa vuosi sitten aloitettu ketju.

    Äänestä

Vesiosuuskunta Aarian tarinan alkulähteillä?

Äänestä

Viranomaisten ohjeet voivat kaikua kuuroille korville kun kiireessä yritetään toteuttaa rahalla mitattavia projekteja.
Huvittavana pidän esimerkkiä, joka on ihan tuore.
Ohjeita antava viranomainen varottaa hienovaraisesti tulevista ristiriidoista: "kerroslukua osoittava merkintä tulostuu virheellisesti ja M-alueenväri kuvautuu ohjeista poiketen".
Mitä tekee kaavoittaja: lupaa tarkistaa kartan!
Mitä tekee esittelijä: hyväksyy KARTAN tarkastamisen riittäväksi toienpiteeksi.
Hoh! Kuitenkin ongelma on että maasto on sopimaton aiottuun käyttötarkoitukseen.

Ja sitten itketään yhdessä kun tuloksena on sutta ja sekundaa.

Äänestä
  • En ymmärrä miten tämä teksti liittyy Muonion vesimaksuihin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ymmärrä miten tämä teksti liittyy Muonion vesimaksuihin!

    Hyvä oivallus. Ei mitenkään. Tämä liittyy kuunteluongelmiin.
    Suositteliko joku Elyn virkamies Torassiepin viemäri putken aloittamista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä oivallus. Ei mitenkään. Tämä liittyy kuunteluongelmiin.
    Suositteliko joku Elyn virkamies Torassiepin viemäri putken aloittamista?

    Nyt hokasin. Tuo tekstihän liittyy kunnanhallituksen pöytäkirjaan jonka juuri luin. Kirjoittaja vain lukenu valikoivasti eikä koko tekstiä. Kaavoittajahan anto vastineen jota kirjoittaja ei ole lukenu. Siittä tullu väärää ymmärrystä mutta ei silti kuulu Muonion vesilaskukorotuksiin tämä teksti.

    Itse asiassa kaavoituskartan värityksestä on kyse. Tietty väri indikoi että ristiriitaa tai ongelmaa syntyy kun lumensulamisvedet toukokuussa etsivät reittiä purkautua jokeen.

    Vaikka tässä lyhyemssä ketjussa kuitenkin on kyse Torassiepin viemäristä.
    Pitkässä ketjussa annettiin ymmärtää Elyn virkamies on vastuussa putkikaivausten aloittamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt hokasin. Tuo tekstihän liittyy kunnanhallituksen pöytäkirjaan jonka juuri luin. Kirjoittaja vain lukenu valikoivasti eikä koko tekstiä. Kaavoittajahan anto vastineen jota kirjoittaja ei ole lukenu. Siittä tullu väärää ymmärrystä mutta ei silti kuulu Muonion vesilaskukorotuksiin tämä teksti.

    Kenelle lie tullut väärää ymmärrystä?
    Todellinen ongelma ei ratkea sillä että karttaan väritetään alueita jollakin toisella värillä.
    Todellinen ongelma ratkeaa sillä että käy paikan päällä katsomassa.
    Tässä tietämässämme tapauksessa toukokuussa, jolloin lumet ovat muuttuneet vedeksi.

    Silloin voi päätellä, vaatiiko suunniteltu alueen käyttö esimerkiksi VALTAOJAN syventämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä oivallus. Ei mitenkään. Tämä liittyy kuunteluongelmiin.
    Suositteliko joku Elyn virkamies Torassiepin viemäri putken aloittamista?

    Niin, suositteliko joku Elyn virkamies Torassiepin viemäriputken aloittamista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenelle lie tullut väärää ymmärrystä?
    Todellinen ongelma ei ratkea sillä että karttaan väritetään alueita jollakin toisella värillä.
    Todellinen ongelma ratkeaa sillä että käy paikan päällä katsomassa.
    Tässä tietämässämme tapauksessa toukokuussa, jolloin lumet ovat muuttuneet vedeksi.

    Silloin voi päätellä, vaatiiko suunniteltu alueen käyttö esimerkiksi VALTAOJAN syventämistä.

    Ei kai niin tyhmää kaavoittajaa Suomesta voi löytyä, joka luulee korjaavansa korkeuskäyrävirheet kartalla ja olettaa ettei korjauksilla ole luonnossa mitään merkitystä.

    Entä jos 50 vuotta vanha valtaoja onkin väärässä paikassa, kun paikan käyttötarkoitusta muutetaan ja veden virtauksen tehostuminen muuttuu olennaisen tärkeäksi?

    Onko jollaki hirttänyt joku hihna kiinni kun jauhaa jotaki kartanväriä ja valtaojista? Ilmeisesti itseoppinut insinööri.

    Elämä on täynnä yllätyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt hokasin. Tuo tekstihän liittyy kunnanhallituksen pöytäkirjaan jonka juuri luin. Kirjoittaja vain lukenu valikoivasti eikä koko tekstiä. Kaavoittajahan anto vastineen jota kirjoittaja ei ole lukenu. Siittä tullu väärää ymmärrystä mutta ei silti kuulu Muonion vesilaskukorotuksiin tämä teksti.

    "vastine, jota kirjoittaja ei ole lukenut"
    Mistäs sellaista päättelet?
    Toki on lukenut, mutta vastine ei ollut riittävä.
    Kaavoittaja ei tajunnut, että Elyn huomautuksessa mainittiin ongelmallinen seikka, joka pitää tutkia perusteellisesti, jotta ongelmia ei synny tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Haittaako se sinua, onko omasta kysymys vai oletko vain katheellinen?

    Äänestä

  • Ely virkailijoiden ja hallintovirkailijoiden yhteistyö saattaa johdattaa tavislukijan harhaan.
    Hienovaraiset Elykeskuksen varotukset kaikuvat kuuroille korville.
    Sillä "kaikki" tietävät että suomi 24 väittelijät sotkevat selvät asiat epäselviksi.

    Äänestä

  • Kyllähän tuo viemäriprojektin aloituksen epäselvyys tätä Elyvirkailijaa ihan tarjottimella tarjoaa vastuunkantajaksi, kuka hän sitten lieneekin. Vai onko pelkkää väärinymmärrystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haittaako se sinua, onko omasta kysymys vai oletko vain katheellinen?

    Haittaako se sinua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä oivallus. Ei mitenkään. Tämä liittyy kuunteluongelmiin.
    Suositteliko joku Elyn virkamies Torassiepin viemäri putken aloittamista?

    Suositteliko tai potkiko joku Elyn virkamies Torassiepin viemäriprojektin alkuun, kuten on väitetty. Onko niin että viraston uumenissa piilottelee joku " Tytti Tulpurainen tai Yliviikari" yltiöpäisind suunnitelmineen ja kun virheet havaitaan suunnitelmassa käytännön osoitettua ne, niin taloudellisen vastuun kantaakin joku kaivinkoneenkuljettaja, joka jää ilman palkkaa, koska on yrittäjä, ilman virka-aseman tuomaa turvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai niin tyhmää kaavoittajaa Suomesta voi löytyä, joka luulee korjaavansa korkeuskäyrävirheet kartalla ja olettaa ettei korjauksilla ole luonnossa mitään merkitystä.

    Entä jos 50 vuotta vanha valtaoja onkin väärässä paikassa, kun paikan käyttötarkoitusta muutetaan ja veden virtauksen tehostuminen muuttuu olennaisen tärkeäksi?

    Kannattaa ehdottomasti tarkistaa tuollainen virhemahdollisuus. Tarkistaminen säästää rahaa ja monta itkua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko jollaki hirttänyt joku hihna kiinni kun jauhaa jotaki kartanväriä ja valtaojista? Ilmeisesti itseoppinut insinööri.

    Tervetuloa vaan kaikki opisto- ja korkeakouluinsinööritkin miettimään.
    Valtaoja antaa tosi hyvin kiinnityskohteita.

    Äänestä

  • Huolimatonta lukemista on syytä vähentää.
    Kaavoittajan lupaukset korjata kartan merkinnän muka riittävät kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Eihän se niin mene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko jollaki hirttänyt joku hihna kiinni kun jauhaa jotaki kartanväriä ja valtaojista? Ilmeisesti itseoppinut insinööri.

    Tässä on tainnut tapahtua isompi källi. Valtaojan Esko sai viime syksynä kohtuuttoman isot haukut jossain viihdeohjelmassa ja niin Valtaoja aloitti oman syvyyspsykologisen elämänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haittaako se sinua?

    "Olisi kannattanut ottaa selville, mitä tarkoittaa joku sopimustie".
    Tiedon valtatiellä on joskus ruuhkaista, joskus on pudonnut allikkoon vaikka on luullut pysyttelevänsä tienkengällä. Mutta uteliaisuus ja selvilleottaminen kuuluvat ohjelmaan, aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt hokasin. Tuo tekstihän liittyy kunnanhallituksen pöytäkirjaan jonka juuri luin. Kirjoittaja vain lukenu valikoivasti eikä koko tekstiä. Kaavoittajahan anto vastineen jota kirjoittaja ei ole lukenu. Siittä tullu väärää ymmärrystä mutta ei silti kuulu Muonion vesilaskukorotuksiin tämä teksti.

    Kannattaa lukea toiseen ja kolmanteenkin kertaan. Ja nimenomaan kaavoittajankin kannattaa lukea tarkkaan. Jos kaavoittaja vastaa että kantajan mielipide on perusteeton, silloin pitää lukea kantajan perusteet. Muuten ollaan sana vastaan sana-tilanteessa.
    Eipäs -juupas - linja takkuaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olisi kannattanut ottaa selville, mitä tarkoittaa joku sopimustie".
    Tiedon valtatiellä on joskus ruuhkaista, joskus on pudonnut allikkoon vaikka on luullut pysyttelevänsä tienkengällä. Mutta uteliaisuus ja selvilleottaminen kuuluvat ohjelmaan, aina.

    Onko "sopimustie" juridisesti selvitettävä vai itsestäänselvä sanavalinta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt hokasin. Tuo tekstihän liittyy kunnanhallituksen pöytäkirjaan jonka juuri luin. Kirjoittaja vain lukenu valikoivasti eikä koko tekstiä. Kaavoittajahan anto vastineen jota kirjoittaja ei ole lukenu. Siittä tullu väärää ymmärrystä mutta ei silti kuulu Muonion vesilaskukorotuksiin tämä teksti.

    Väärää ymmärrystä on vahvasti liikkeellä. Se on tämä aika ja netti. Väärin ymmärtäminen on ihan slogan. Tahallinen vai tahaton, siina vaikea pähkinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olisi kannattanut ottaa selville, mitä tarkoittaa joku sopimustie".
    Tiedon valtatiellä on joskus ruuhkaista, joskus on pudonnut allikkoon vaikka on luullut pysyttelevänsä tienkengällä. Mutta uteliaisuus ja selvilleottaminen kuuluvat ohjelmaan, aina.

    Löytyykö sopimus tiestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löytyykö sopimus tiestä?

    Jo vain. Arkisto on kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huolimatonta lukemista on syytä vähentää.
    Kaavoittajan lupaukset korjata kartan merkinnän muka riittävät kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Eihän se niin mene.

    Päätöksiä sekä valtuustossa että hallituksessa tehdään joskus uskomattoman vähillä tiedoilla. Luullaan etta virkamiehet ovat tehneet riittävän perusteellista työtä.
    Erehdykset siinä suhteessa maksavat paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olisi kannattanut ottaa selville, mitä tarkoittaa joku sopimustie".
    Tiedon valtatiellä on joskus ruuhkaista, joskus on pudonnut allikkoon vaikka on luullut pysyttelevänsä tienkengällä. Mutta uteliaisuus ja selvilleottaminen kuuluvat ohjelmaan, aina.

    Jumittaa, jumittaa. Kyllä olisi kannattanut selvittää, mitä tarkoittaa sopimustie.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko jollaki hirttänyt joku hihna kiinni kun jauhaa jotaki kartanväriä ja valtaojista? Ilmeisesti itseoppinut insinööri.

    Aina johonkin jumittaa. Viime vuoden joulukuussa hirtti tuohon valtaojan sijaintiin.

    Äänestä

  • Muoniossa on varmaan kyse siitä kuinka vetisiin paikkoihin voi rakentaa.
    Isot epäonnistumiset menneisyydessä ovat varottavia esimerkkejä.
    Menneisyyden virheistä on lupa oppia ja pohjustaa paremmin tulevia hankkeita.

    Äänestä

  • Tarkkuutta ja huolellisuutta suunnitteluun. Siitä hyötyvät kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haittaako se sinua, onko omasta kysymys vai oletko vain katheellinen?

    Kyllä, kyllä, kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärää ymmärrystä on vahvasti liikkeellä. Se on tämä aika ja netti. Väärin ymmärtäminen on ihan slogan. Tahallinen vai tahaton, siina vaikea pähkinä.

    Onko Kristo tutkintavankeudessa tahallisen vai tahattoman väärinymmrryksen selvittelijänä?

    Äänestä

Kun Muoniossa on kaikki muutkin kunnanpalvelut ulkoistettu niin eikö tämä vesiosuuskuntakin voida ulkoistaa vaikka Enontekiölle ja vetää vesiputki Ounasjärvestä

Äänestä
  • Vastuu ei taida kuulua nettikirjoittajan työkalupakkiin.

    Äänestä

Ei sentään käynyt niin nolosti kuin aikanaan Nokialla kun viemärijohto yhdistettiin vesijohtoon

Äänestä

Kovin menee puurot ja vellit sekaisin tässäkin ketjussa. Aloitusta myöten. Toisaalta se on useimpien Muonio ryhmän ketjujen ongelma, että kommentoida täytyy vaikkei asiasta mitään ymmärtäisi. Kokouspöytäkirjat edes lukemalla olisi paljon viisaampi.

Äänestä
  • Tosi on. Boomerit, jäitä hattuun, sanoi pääministerikin.

    Äänestä

  • Olisit sieki vain jättänyt tuon typerän tekstisi kirjoittamatta ja olisi taas yksi teksti vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisit sieki vain jättänyt tuon typerän tekstisi kirjoittamatta ja olisi taas yksi teksti vähemmän.

    Silti piti tännekkin kommentoida :D

    Äänestä

  • Koko lapin lääni on saman ongelman vaivaama. Tai se että egot eivät huomaa omia puutteita ymmärtämisen tai kuuntelukyvyn suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisit sieki vain jättänyt tuon typerän tekstisi kirjoittamatta ja olisi taas yksi teksti vähemmän.

    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    Äänestä

Sähkön siirtomaksu myös nousee kaikki pakollinen,,

Äänestä
  • Tarvitaan lisää mönkijöitä,moottorikelkkoja ,autoja sekä niille kuskeja.Jostain on tultava rahaakin.

    Äänestä

No sähköhinta on nyt ennätyskorkealla.
Säämuutos syynä. Eli pakkanen ja vesipula Norjassa, niin on selitetty.

Äänestä

Niin, oliko tämän ketjun aloittaminen se vahingonlaukaus, jolla Muonion valtuuston kyky päätöksentekoon viisautta ja harkintaa käyttäen asetetaan jatkuvasti tarkkailtavaksi.
Jos oli niin sittenhän tässä on onnekas vahingonlaukaus.

Äänestä
  • "onnekas vahingonlaukaus"? Vai epäonnekas?

    Äänestä

Vuodenvaihteen jälkeen nousee vesimaksut ja sähkömaksut, kertoi uuteistenlukija

Äänestä
  • Yksi henkilö kuluttaa 41kuutiota puhdasta vettä vuodessa. Paljoko kuutio maksaa, 6euroa???

    Äänestä

Paljonko maksaa Muonion teknisen toimiston henkilökunnan palkkamenot kaikkine kuluineen? Mitä sillä rahalla saa? Paljonko menee ulkoistamisiin?

Äänestä
  • Katso julkisesta tilinpäätöksestä vuodelta 2021. Kohtahan se näkyy Muonion kunnan sivuilla.
    Liian monelle maksetaan palkkaa, kun työt tekee eri naapurikuntien viranhaltijat esim. lupa-asiat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katso julkisesta tilinpäätöksestä vuodelta 2021. Kohtahan se näkyy Muonion kunnan sivuilla.

    Niin, miksi hiekkakuopan kaivuuluvasta tuli Sodankylän virkamieheltä tiedoksianto?

    Varmaan sijsi, että Muonion tekinentoimi on niin tukossa valtavan työmäärän kanssa!
    Kasassa on monen vuoden tekemättömät päätökset.
    Missään lähikunnassa ei ooteta lupia niin kauan kuin Muoniossa.
    Parhaat oottaneet kolme vuotta. Siinä ehtii jo luvanhakija kuolla oottaessaan Muonion teknisen päätöksiä ja on ehtinyt kaita ja hakemuksetki.
    Tässä asiassa Muonion tekninen on ehottomasti Lapin jos ei koko Suomen hitain toimisto.
    Eikä siellä ole kuin 5 vakituista työntekijää pelkästään toimistohommissa.
    Ovet lukossa, kaikki yhtäaikaa lounastunnilla eikä ole olemassa puhelinvastaajaa!
    Päätökset tekee naapurikuntien pätevät viranhaltijat ja Muoniolaiset veronmaksajat maksaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katso julkisesta tilinpäätöksestä vuodelta 2021. Kohtahan se näkyy Muonion kunnan sivuilla.
    Liian monelle maksetaan palkkaa, kun työt tekee eri naapurikuntien viranhaltijat esim. lupa-asiat!

    Tuossa on vähän suurempi ongelmarypäs.
    Muoniossa lupa pitää ensin selvittää Suomi 24:n kaikentietävien seulassa.

    Äänestä

Sieppinperässä levikkeellä lumen alta roinat paljastuu. Eikö niitä ympäristölautakunta vaadi siistimään?

Äänestä

Suhmureiden myötä vesijohtoverkosto koko maassa täysin laiminlyöty ja nyt rahat revitään kansalaisilta.

Suhmurit linnaan!

Äänestä
  • No keltä vesijohtokulut pitäisi sitten repiä ellei vesijohtoverkoston käyttäjiltä?

    Äänestä

  • "Suhmurit linnaan! " iskät ja mummut, vaari ja äidit. Kun ei ole huolehtineet vesijohdoista.
    Niinkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No keltä vesijohtokulut pitäisi sitten repiä ellei vesijohtoverkoston käyttäjiltä?

    Juuri näin. Kun pidetään vuosikausia vesimaksut liian pieninä, ettei verkoston korjaaminen ole mahdollista, niin ennen pitkää ollaan tilanteessa, että niitä pitää sitten korottaa paljon reilummin, jotta korjausvelkaa voidaan alkaa maksamaan.

    Äänestä

  • Mitä suhmurit sanovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä suhmurit sanovat?

    Pitää tunnistaa suhmuri itsessään. Olenko itse riittävän kriittinen omissa tavoitteissani?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää tunnistaa suhmuri itsessään. Olenko itse riittävän kriittinen omissa tavoitteissani?

    Olenko itse riittävän kriittinen omissa tavoitteissani? Kuuntelenko vastapuolen argumentit?

    Äänestä

Kysely tukkikuorman kuljettajasta avautui noin viikko sitten.
Kuorma on kuljetettu yli 10 vuotta sitten joten hiukan hankalaa on selvitellä suhmuroiden risteileviä polkuja ja teitä.
Luultavaa on että tukkikuorman kuljettaja ei ole löytynyt. Mutta yli 10 vuotta vanhat kannot kyllä maastossa tunnistaa. Joten silmien avaamista on harrastettava.

Äänestä
  • Näin on. Jos väitetään tukkikuormaan lisätyn eri omistajan puita, niin kannot on syytä tarkistaa.
    Kannot eivät mihinkään katoa kymmenessä vuodessa.

    Äänestä

  • Rehellinen Tukkikuorman kuljettaja ja kuljetusfirma on löytynyt. Samoin päivämäärä milloin lupa läpiajoon annettiin kyseiselle kuljetusyhtiölle ja ehdot miten kuljetus tulee hoitaa. Hyvin jo umpeen kasvanutta polkua ei saanut leventää kuin niin vähän kuin se on mahdollista kaatamalla puita rekan kulkureitiltä ja jättämällä kaadetut puut läpiajoluvan antaneelle maanomistajalle, niin kuin oli sovittu.
    Niin ei tapahtunut, kuljetusfirma lastasi naapuriki puut kuormaansa vaikka maanomistaja oli hyväntahtoisesti antanut ajaa tukkikuorman omien maidensa läpi ettei olisi Niemelän perikunnan tarvinnut käyttää omaa huomattavasti pidempää kuljetusreittiä heidän omia maitaan pitkin Karsikkoniementille ja sieltä eteenpäin.
    Maanomistaja antoi luvan käyttää omaa metsäänsä läpiajoreittinä vaikka puunmyyjällä on oma virallinen kulkureitti omila maillansa samaan paikkaan. Luvanantaminen oli pelkkää naapuriapua joka sitten kyllä kostautui moninkerroin, kun perikunnan väki ei tiedä, tai halua edes tietää missä oikeastaan heidän tilansa rajat kulkevat. Selkkauksia tilansa rajoita on ollut jo aimmenki ja tilanne ei ole parantunut. Tieto ei myöskään ole lisääntynyt.
    Läpikulkuluvan anteneella tilalla ei ole rasitetta minkäänlaiseen läpikulkuun kenelläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rehellinen Tukkikuorman kuljettaja ja kuljetusfirma on löytynyt. Samoin päivämäärä milloin lupa läpiajoon annettiin kyseiselle kuljetusyhtiölle ja ehdot miten kuljetus tulee hoitaa. Hyvin jo umpeen kasvanutta polkua ei saanut leventää kuin niin vähän kuin se on mahdollista kaatamalla puita rekan kulkureitiltä ja jättämällä kaadetut puut läpiajoluvan antaneelle maanomistajalle, niin kuin oli sovittu.
    Niin ei tapahtunut, kuljetusfirma lastasi naapuriki puut kuormaansa vaikka maanomistaja oli hyväntahtoisesti antanut ajaa tukkikuorman omien maidensa läpi ettei olisi Niemelän perikunnan tarvinnut käyttää omaa huomattavasti pidempää kuljetusreittiä heidän omia maitaan pitkin Karsikkoniementille ja sieltä eteenpäin.
    Maanomistaja antoi luvan käyttää omaa metsäänsä läpiajoreittinä vaikka puunmyyjällä on oma virallinen kulkureitti omila maillansa samaan paikkaan. Luvanantaminen oli pelkkää naapuriapua joka sitten kyllä kostautui moninkerroin, kun perikunnan väki ei tiedä, tai halua edes tietää missä oikeastaan heidän tilansa rajat kulkevat. Selkkauksia tilansa rajoita on ollut jo aimmenki ja tilanne ei ole parantunut. Tieto ei myöskään ole lisääntynyt.
    Läpikulkuluvan anteneella tilalla ei ole rasitetta minkäänlaiseen läpikulkuun kenelläkään.

    Hyvä että on löytynyt rehellinen tukkikuormankuljettaja.
    Kannot ovat edelleen paikallaan. Tarkkaan laskettuna noin 5 noin halkaisijaltaan 5-7 cm kantoa.
    Ja muutama riuku makaa polun varrella, voivat hyvinkin olla yli 10 vuotta siellä lojuneita.

    Olisikin ollut kiusantekoa nostaa riu'ut tukkikuorman päälle.

    Saattaa olla mutta niillä riu’juilla tai vaikka kuinka ”suurilla” tukeilla ei tässä asiassa ole merkitystä vaan siinä ettei koskaan pidä antaa mitä lupaa kenellekkään ilman virallista sopimusta, jonka molemmat osapuolet allekirjoittaa.
    Paskanpuhuminen ”Sopimustiestä” ja”Jänkkätiestä” ei peitä sitä suurta ymmärtämättömyyttä /vihaa/kateutta mitä tuntuu olevan tässä asiassa.
    Ne jotka istuneet Karsikkoniemen Tiekokouksessa (niitä on monta ulkopuolista Muoniolaista) muistavat ikänsä ne kokoukset ja samaisen ”Sopimustien” jauhajan älyttömät jutut ja silti ei erikseen kokoukseen kutsutun todellisen asiantuntijan puheet menneet heille perille. Hän sitten suuttuikin todella pahasti ja löi hanskat tiskiin!
    Mikään ei koskaan saisi maksaa yhtään mitään mutta ”nautintaetuja” ilmaisena tulisi olla aina saatavana periaatteella! Näillä eväillä mennään vain eteenpäin!

    Eikös se Hallinto-oikeuden Välipäätös jo tullu ja tämä ”Jänkkätieläinen ” taisi hävitä!
    Kohta uusia asukkaita ja tiemaksujenmaksajia enemmän ja jää ”Jänkkätieläisen” maksu vielä pienemmäksi jos se on ennää mahollista!
    Naukuminenki loppuu!

    Epätavallinen kirjautuminen klo 9. 30. Tieto Microsoftilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös se Hallinto-oikeuden Välipäätös jo tullu ja tämä ”Jänkkätieläinen ” taisi hävitä!
    Kohta uusia asukkaita ja tiemaksujenmaksajia enemmän ja jää ”Jänkkätieläisen” maksu vielä pienemmäksi jos se on ennää mahollista!
    Naukuminenki loppuu!

    Odotellaan. Varsinkin naukumisen loppuminen kuulostaa... oudolta.

    Äänestä

  • Kuka perk…… jatkuvasti kirjoittaa minne sattuu omia höpötyksiään?
    Onko Sillat Pallaa kirjoittaja lukutaidoton??
    Parasta vain kirjoittaa niitä höpinöitäsi Sillat Palaa otsikon alle, niin niitä lukee kuka enää jaksaa samaa jauhantaa ensin Sopimustiestä ja nyt Jänkkätiestä naapurin mailla.
    Tukkipuut ja kadonneet kuljetusfirmat ja kuljettajat eivät kuulu vesi-ja viemäriasioihin!
    Oikeistakin asioista kuten vedestä ja jätevedestä on tässä osiossa kysymys ja niiden kovista hinnoista!

    Äänestä

Vesimaksut eiku nousee ja kunta palkkaa tupettajia eli somettajia. Ja kun asiaa on niin jopa ovat kiireisiä, soitamme myöhemmin takisin(ei koskaan).

Äänestä
  • Somettajia ja tupettajia riittää, muttei sellaisia joilta voi kysyä neuvoa, siis jotka osaa puhua ihan normaalisti.

    Äänestä

Paljoko maksaa vesikuutio kirkonkylällä.

Äänestä
  • Käyttömaksu+kirkonkylä++(euroa/m3)+++++++++++++++++Alv+0%+++++++++Alv+24%++++++++++++++++Vesi+2.02.++++++++2,51++++Jätevesi+++2,83+++++++++++3.51Lisäksi+Perusmaksu+(euroa/vuosi)Kirkonkylä+toiminta-alue+++++++++++++++++++++++++Alv+0%++++++++++++++++++++Alv+24%+++++Vesi++++++++++43,23.+++++++++++++++++++++53,60Jätevesi++++++43,23+++++++++++++++++++++++53,60Päätökset+tehty+08.02.2022+Kunnanhallitus

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Muoniossa tarkistettiin vesimaksuja. Korottaahan niitä piti, kun tulot eivät riittäneet kattamaan menoja. Lisää on tulossa korotuspaineita. Valtuustohan päätti takauksesta vesiosuuskunnalle, joka rakentaa viemarilinjalle jatkoa Särkijärveltä. Senhän tietää miten siinä käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu