Ennenkuin päättää leikillänsäkkään heittää edes viatonta flirttiä. Sitä ei nimittäin tiedä, jos mies sairastaakin skitsofreeniaa ja muutenkin epävakaa. Sitä ei voi nähdä, ellei tunne. Vielä kun mies on hoidon ulkopuolella ja ilman lääkitystä, niin leikkiminen saattaa muuttua todelliseksi painajaiseksi. Varsinkin jos ei osaa ottaa teoistaan vastuuta. Saattaa kulua kuukausia, ennenkuin sairaus vie voiton ja aggressiot on purettava. Niin pahasti kuulkaa voi sattua, että väkivaltaiset pakkoajatukset maustettuna katkeruudella purkautuvat. Toivottavasti ei johda kuitenkaan mihinkään, mutta epävakaa on epävakaa. Koskaan ei voi olla varma mistään.
Sitä kannattaisi varautuu aina...
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä helvettiä sä täällä selität. Puhuisit itsestäsi vaihteeksi, sairasta mollata muita ihmisiä täällä. Ainoa sairas ihminen olet sinä, koita jo ymmärtää.
Tiedätkö... Minä puhun juuri itsestäni. -ap
No jos olet noin hyvin perillä asioista, niin hae itsellesi ammattiapua?
Olen ollut osastolla. Olen ollut lääkityksellä. Olen puhunut ja puhunut ja puhunut. Mutta ei. Ei mikään auttanut. Itsemurhaa olen harkinnut useamman kerran, mutta ei voi koska läheiset. Liian paljon vastuuta ja liian paljon tarvitsevat minua. He tietävät ongelmistani, mutta eivät sairaudestani. Olen yksin ongelmieni kanssa...
Paraneminen alkaa, kun itse tiedostaa missä mättää. Muutos on vaikeaa, mutta kaikki muutos tapahtuu vain, jos on itse siihen halukas. Kukaan ei ole yksin ongelmiensa kanssa, meillä kaikilla on omat ongelmamme. Itselläni on myös ollut vaikeaa elämässäni, tosin sairastuin päihteiden takia kaksisuuntaiseen mt onglelmaan, lievempään versioon. Näin kolmekymppisenä ja vuosien jälkeen kun olen ollut raitis, niin olen oppinut hallitsemaan kyseistä ongelmaa rauhoittumalla meditoimaan joka päivä.
Itse en käytä minkään sortin lääkitystä. Kuten sanoin kaikki muutos on itsestä ja omasta halusta kiinni. Hallitse ajatuksesi, äläkä anna ajatusten hallita sinua.
Sinä et ole sinun ajatukset, olet se apina joka niitä toteuttaa. Ajatukset ovat kuten tuli, huono isäntä, mutta hyvä renki. Toivottavasti löydät sisäisen rauhasi ja luovut itsetuhoisista ajatuksista.
Olen vain niin katkera ja vihainen. Vuosia sitten rakastuin varattuun ja pakit sain. Se koski aivan helvetisti ja vei lähes vuoden että pystyin hänet unohtamaan. Olin iloinen ja tein asioita ystävieni ja läheisteni kanssa. Nautin elämästä ja tuntui kuin painajainen olisi ohi.
Sitten eräs ihastuttava nainen päättikin iskeä katseensa minuun. Huomioi ja sai teoillaan minut tuntemaan, että olisi ihastunut minuun. Siellä paikassa oli myös toinen nainen, joka saattoi myös olla oikeasti ihastunut. Epäilen itseäni, mutta luulen että tällä ensiksi mainitulla tuli joku kilpailu sen toisen kanssa. Suorastaan änki väliimme ja vei aina huomioni tältä toiselta. Sitten se toinen lähtikin sieltä. En tiedä pilasiko hän jotain? Ehkä hän pilasi tämän toisen itsetunnon ja samalla minunkin. Jätti minut "hirteen".
Olen vielä nuori ja kokematon. Koskaan en ole suhteessa ollut ja siksi en osaa toimia johdonmukaisesti. En tiedä yhtään mitä oikeasti tapahtui ja miten asiat menivät. Kaikki tapahtui alle puolen vuoden sisään tästä hetkestä, mutta se aika on jotenkin sumun peitossa...
Ei kannata mennä lääkäriin kun lääkäri on aina itse sairas, kuin psykologikin on aina itse mielenvikainen.
Tuollainen sanonta: koskaan ei voi olla varma mistään.... ainoat asiat jotka ovat varmoja elämässä ovat syntyminen ja kuolema.
Ethän sinä voi tuntemattomasta ihmisestä tietää yhtään mitään. Ja jos pitää alkaa ajattelemaan tuntemattomasta aina pahinta niin pitäisi ulkona ollessaan olla silmälaput silmillä ettei vahingossakaan voisi katsoa ketään silmiin. Mikä sitten on flirttiä? Voiko katsomista sanoa flirtiksi?
En voikkaan. Eihän hän sitä voinut tietää, mitä hän teki minulle. Kuinka voimakkaasti reagoisin lopulta. En halua että tässä käy mitenkään pahasti, mutta kun yöt menee ajatellen kuinka satuttaisin ja kostaisin hänelle. En siis halua toteuttaa mitään, mutta kun en voi vihan tunteelle mitään.
Minulla on todella paha olla. Haluaisin vain puhua hänen kanssaan asian selväksi, mutta epävarmuus ja pelko ovat jäädyttäneet minut. Ei minulla ole rohkeutta lähestyä ja kertoa tunteistani ja siitä mikä mättää. Hän tietää että ihastuin häneen, mutta en hänelle mitään merkinnyt. Näemme arkisissa merkeissä usein ja toivon vain että hän lähestyisi ja kertoisi oman näkökulmansa. Pyytäisi edes anteeksi...
Kuinka usein näette? Ja milloin näit viimeksi?
Pari kertaa viikossa. Eilen viimeksi. Jos tällä nyt on mitään merkitystä...