Monikulttuurisuus ei toimi - kuinka vaikea ymmärtää?

Jopa Angela Merkel aikoinaan sanoi, että "Saksan monikulttuurisuuskokeilu on epäonnistunut". Se suuri ongelma on Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän muslimimaista tullut maahanmuutto.

Ruotsissa monikulttuurisuuden tuomat ongelmat näkyvät erittäin hyvin, jatkuvia raiskauksia, pommi-iskuja, ampumisia, kouluissa jatkuvaa väkivaltaa jne. Nyt Ruotsissa vaaditaan myös keskustelua maahanmuuttajien rasistisuudesta ruotsalaisia kohtaan, koska ns. nöyryytysryöstöt ovat lisääntyneet valtavasti. Mikä siis tarkoittaa että mamujengi valitsee uhrikseen aina ruotsalaisen, jota pahoinpidellään ja nöyryytetään eri tavoilla. Viimeksi uhrin suuhun virtsattiin, tekijänä afrikkalainen nuori.

Sitten on tietysti muslimeiden tekemät lukuisat terrori-iskut Euroopassa, joissa kohteena aina kantikset japaljon uhreja. Nyt vuorostaan on Saksassa ollut sitten ilmeisesti saksalaisen tekemä isku mamuja kohtaan. Tälläista sitten seuraa.
16<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Heillä ei ole mitään rajaa tulla valheilla ja keinottelulla, sosiaalituilla elätettäväksi. Ovatko Suomen hallituksessa yhä naiiveja? Otetaanko nyt maahan lapsia joista tulee myöhemmin näiden miesten vaimoja? Ensin yhdistetään perheitä kun lasten vanhempia alkaakin löytymään sen jälkeen kun lapset on tuotu maahan. Myöhemmin lisää miehiä tulemaan puolisoina näille "Euroopan" lapsille?

Lainaus sivustoilta "Kansalainen":
45-vuotias turkkilainen sosiaalityöntekijä Zubeyde Demirörs sanoo lapsiavioliittoja käytettävän keinona päästä Eurooppaan. Hän kertoo Politicolle, että Ruotsissa asuvia tyttöjä lähetetään heidän vanhempiensa kotimaihin solmimaan pakkoavioliitto paljon heitä vanhempien miesten kanssa. Miehet saavat tällä keinolla eurooppalaisen maan kansalaisuuden.

1Äänestä

Mitä edes tarkoittaa "kulttuuri"? Onko se synonymi käsiteelle "sivistys"? Käsite "monirotuisuus" on paljon selvempi määre kuin "monikulttuurisuus".

Äänestä

Merkkeli eilisessä puheessaan mainitsi että demokratian vastaisesti afd puolueen kanssa ei tehdä yhteistyötä tämä varmaan ajoi maahanmuutto kriittisen epätoivoiseen tekoonsa?

Äänestä
  • Demokratia kriisissä Saksassa.

    Äänestä

Tästä kehityksestä varoitettiin jo parikymmentä vuotta sitten. Sanottiin, että terrorismiin ym. vakaviin rikoksiin syyllistyvien mamujen päästäminen Eurooppaan tulee todennäköisesti johtamaan koston kierteeseen ja mahdollisesti myös johonkin vakavampaan konfliktiin. Monikulttuurin kannattajat eivät kuitenkaan kuunnelleet, vaan pitivät tätä pelkkänä "rasistien vainoharhasuutena". Nyt sitten, kun äärimuslimien vuosia jatkuneiden terrori-iskujen jälkeen osa kantaväestöstä on radikalisoitunut ja päättänyt kostaa, ovat monikultturistit äimän käkenä.

1Äänestä
  • Muslimit ja suvakit ovat ongelma.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muslimit ja suvakit ovat ongelma.

    Suomeen tulee vielä miljoona afrikkalaista miestä ja minä nautin ja nautin ja nautin! :-)))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomeen tulee vielä miljoona afrikkalaista miestä ja minä nautin ja nautin ja nautin! :-)))

    Jaa raiskatuksi tulemisesta?

    Äänestä

Monokultuurisuus ei ole vihervassujen tarkoitus, vaan monokulttuurisuus. Kun kielletään toisinajattelu, se ei ole monikultturisuutta vaan monokultturista diktatuuria.

Äänestä
  • Eikä eräs maanosaan leviävä uskonto edusta monikultturisuutta, vaan vastustaa sitä. Sen uskonnon ison kirjan oppeihin ei kuulu monikulttuurisuus.

    Äänestä

  • Anteeksi, monikulttuurisuus ei ole vihervassujen tarkoitus.

    Äänestä

Jos monikulttuuriin ympätään kehitysmaamuslimien koraaniuskonto ja afrikkalaisten heimoriitit, niin saadaan aikaan v-mainen ja väkivaltainen kulttuuri, josta puuttuu sivistys täysin. Kumma, kun suvakit meilläkin tahtovat pyrkiä tällaiseen!

Äänestä
  • Jos on oma persoona hajalla, niin silloin tukeutuu mitä hirvittävimpiin uskontoihin saadakseen siitä voimaa. Sääliksi käy, kun eivät ymmärrä omaa parastaan. Nämä suvakit ovat justiin niitä väärin kohdeltuja kotonaan ja siksi antavat pahan kierrättää. Seksuaali nen koskemattomuus lapsena on voinut kärsiä. Tai vanhempien alkoholin käyttö tai muu häiriö lapsuudessa. Sieltä se juontaa. Näin minä asian ymmärtäisin.

    Äänestä

Missään muslimimaassa ei siedetä monikulttuurisuutta tai moninaisuutta

Sama juttu tulevaisuuden euroopassa, on vain islam ja muilta katkotaan päät.

Äänestä

Kun on uusmarxilaisuudesta kumpuava aate uskontona, niin silloin on ymmärrys aatteen hämärtämä. Esim. vihervasemmistolaisilla, intersektionaalisilla feministeillä, jne.

Äänestä

Miksi tuollaista pitää edes kokeilla? Muuttakot ne, joille tämä ilmapiiri sovi, kehitysmaihin tai kuka minnekkin. Ei kansoja tarvitse sotkea toisiinsa. Se ei tule koskaan onnistumaan. Siitä seuraa vain sotia ja verenvuodatusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jopa Angela Merkel aikoinaan sanoi, että "Saksan monikulttuurisuuskokeilu on epäonnistunut". Se suuri ongelma on Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän muslimimaista tullut maahanmuutto.

Ruotsissa monikulttuurisuuden tuomat ongelmat näkyvät erittäin hyvin, jatkuvia raiskauksia, pommi-iskuja, ampumisia, kouluissa jatkuvaa väkivaltaa jne. Nyt Ruotsissa vaaditaan myös keskustelua maahanmuuttajien rasistisuudesta ruotsalaisia kohtaan, koska ns. nöyryytysryöstöt ovat lisääntyneet valtavasti. Mikä siis tarkoittaa että mamujengi valitsee uhrikseen aina ruotsalaisen, jota pahoinpidellään ja nöyryytetään eri tavoilla. Viimeksi uhrin suuhun virtsattiin, tekijänä afrikkalainen nuori.

Sitten on tietysti muslimeiden tekemät lukuisat terrori-iskut Euroopassa, joissa kohteena aina kantikset japaljon uhreja. Nyt vuorostaan on Saksassa ollut sitten ilmeisesti saksalaisen tekemä isku mamuja kohtaan. Tälläista sitten seuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu