PS:n kansanedustaja Tossavainen tuo osuvasti esiin, kuinka SAIRAAKSI on meno jo mennyt Suomessa!
Epäpoliittinen suomalaisuutta arvostava ja puolustava vanha ja kunniallinen Suomalaisuuden Liitto on menettänyt taas valtionapunsa.
Samaan aikaan Somalia-Suomi-seuralle myönnettiin tuon menetetyn valtionavun verran tukea!?
Suomen kielen, suomalaisen kulttuurin ja koko suomalaisuuden kannattamisesta on tehty jo rikos tämän hallituksen toimesta.
Samaan aikaan mamu-järjestöille suorastaan virtaa rahaa! Mitä ajatuksia se herättää teissä?
Epäpoliittinen suomalaisuutta arvostava ja puolustava vanha ja kunniallinen Suomalaisuuden Liitto on menettänyt taas valtionapunsa.
Samaan aikaan Somalia-Suomi-seuralle myönnettiin tuon menetetyn valtionavun verran tukea!?
Suomen kielen, suomalaisen kulttuurin ja koko suomalaisuuden kannattamisesta on tehty jo rikos tämän hallituksen toimesta.
Samaan aikaan mamu-järjestöille suorastaan virtaa rahaa! Mitä ajatuksia se herättää teissä?
Vastaukset 25
Vanhimmat
SL on ainoana järjestönä puolustanut suomalaisten kielivapautta eli vastustanut kohtuutonta pakkoruotsitusta. Siksi se on ollut tietysti RKP:n ja ruotsinkielisen eliitin hampaissa.
RKP on korruptoinut muiden puolueiden johdot pakkoruotsituksen puolelle vastoin kansan ja äänestäjien suuren enemistön tahtoa. Ja taas kerran etuilupuolue on häärimässä hallituksessa tutuin seurauksin...
Ei suinkaan ole sattumaa, että RKP on aina ollut eniten maamme suurmamutuksen puolella.
Kun näet ruotsalaisuus väkisinkin katoaa Suomesta, niin etuilupuolue haluaa inhoamansa suomalaisuuden myös katoavan.
Muuttakaa suomalaiset euroinenne muualle.
Perus isämaallinen Reijo Tossavainen on valmis antamaan Sinulle vastauksen. Menkää köyhät elintasopakolaiset etelään, lääkkeet ja lääkäri ilmaista, lasku menee veronmaksajille. Viini on halpaa.
Corona tuli ja Tossavainen vaati pakolaiset kotiutettavaksi asap tuomaan corona kotiin. Huh huh,
Ennen suomalaisuuden puolustajat leimattiin hurrivihaajiksi. Nyt myös mamuvihaajiksi?
Mitäköhän seuraavaksi? Tai tiedetäänhän me. Me olemme kuulemma ihan natsirasisteja!?
Tällaista on elämämme svekokratiassa ja mamulandiassa....
Mutta somaliliitoissa ja kaikenmaailman yhdistyksissä on kymmeniä tuhansia jäseniä. Tottakai somaleiden pitää saada enemmän rahaa koska niillä on enemmän jäseniä.
Somaleista rakennetaan uusi uljas Suomen kansa. Suomalaisuus on menneen talven lumia.
Kannattaisi kaikkien muistaa, kuinka SUOMI TAISTELI, tästä on myös lehti, jossa Miehet Kertovat, mitä oli Suomen puolustus ja miten, kannattaa tilata koko vuosikerta kerralla ; )) !!!!!!!
Kansa Taisteli, Miehet Kertovat !!!!!!!!
Entä sivarien järjestölehti "Kansa luisteli."? ;-)
Kannattaa myös lukea Vapaa-ajan kalastajien ammattilehti Kansa uisteli ja Muistisairaiden tukirahaston julkaisu Kansa muisteli. Samizdatina kädestä käteen voi saada myös Kotipolttajien liiton salapainanteen Kansa maisteli. Sen sisarjulkaisua Kansa haisteli jaetaan Punk In Finlandissa, luultavasti.
Vitsikkäiden kirvesmiesten julkaisu taas on Kansa veisteli.
Somalit ovat niin älykkäitä, että saavat siksi paljon tukia. Tukien myöntäjän typeryydellä ei ole tekemistä asian kanssa.
Hulu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Pätee tässäkin.
Ei oo suomalaisella tulevaisuuta ja päätäjämme sen vievät meiltä ja jakavat tulevaisuutemme vierasmaalaisille ja sanovat suomalaisuudelle
SILU-LEI
Suomi on somalian siirtomaa nykyään ja lopun ikäänsä..
> Epäpoliittinen suomalaisuutta arvostava ja puolustava vanha ja kunniallinen Suomalaisuuden Liitto on menettänyt taas valtionapunsa.
Mahtuipa paljon virheitä ja ilouutinenkin yhteen lauseeseen.
Suoli on pesujen täydessä hallinnassa, siis täysin poliittinen.
Suoli ei arvosta suomalaisuutta sellaisena kuin oikea suomalainen asian näkee. Suoli haluaa ottaa pois, eikä antaa mitään lisää.
Suoli puolustaa suomalaisuutta siltä osin kuin suoli on itse määritellyt suomalaisuuden, ja tuo määrittely on virheellinen.
Suoli on vanha ja se oli kunniallinen, mutta ei ole enää kunniallinen vaan halveksuttava.
Olipa hyvä uutinen, että tuet ovat loppuneet! Onko kaiken taustalla taas entinen puheenjohtaja Heikko Taala?
Siinäpä suomalaisen kommunistin katkera vuodatus.
On maanpetoksellista vihata omaa kansaansa, sen menneisyyttä, perinteitä ja kulttuuria.
Siksi katsonkin kaikkien kommunistien olevan maanpettureita.
Tässä Suomalaisuuden Liiton kotisivut:
https://suomalaisuudenliitto.fi/
Et kuitenkaan vastannut kysymykseen: onko kaikkien tukien menetyksen taustalla puh. joht. Heikko Taala?
Suoli ei anna mitään, se vain ottaa pois.
> Siksi katsonkin kaikkien kommunistien olevan maanpettureita.
Katsot todella typerästi, eikä tuollaista näkemystä sallita yleensä kuin persuille, heillehän naureskellaan yleisesti. Tämä maa on kuitenkin vapaa maa, ja jopa suomalaisuuden liitto on sallittu.
Olipa typerät sivut!
No jos paikkansa pitää niin äänestä PS
asiat muuttuu
Olipa hienoja uutisia, jos tuet ovat loppuneet!
ei tarvitä enää muslimiöljyä
vety tulee
Vety voi tulla, mutta Suoli ei anna mitään, se vain ottaa pois.
Ellei tykkää asioista, niin silloin pitää äänestää. Suoli ehkä saa rahansa takaisin, kun PS:stä tulee iso puolue.
No kun kun koko suomalaisuus on pelkkää äärioikeistolaista ja rasistista öyhötystä niin sopiikin kieltää moinen. En usko valtioihin. Valtioiden rajat ovat vain keinotekoisia rajoja joilla eristetään ihmiset toisistaan.
Miten muslimit suhtautuvat oman kulttuurinsa ja uskontonsa säilyttämiseen ?
Muslimit tunkeutuvat Eurooppaan ja yrittävät kumota väkivaltaisesti täällä valtioitten omat kulttuurit ja uskonnot.
"Valtioiden rajat ovat vain keinotekoisia rajoja joilla eristetään ihmiset toisistaan."
Jos tuo toteutuisi ettei mitään valtiollisia rajoja olisi niin miksi mekään ostaisimme uusia hävittäjiä jos niitä ei tarvittaisi turvaamaan rajaloukkauksia ?
Ei kaikki ole hölmöläisiä mitä viherpunikit ovat
On myös surullista kuulla kuinka varsinkin nuoremmat sanoo että tuntuu hienolta olla Eu kansalainen koska se luo turvaa, mitä hittoa, minä tunnen olevani vain ja ainoastaan suomalainen ja olen ylpeä siitä, en mikään Eu kansalainen ja toiseksi EU ei mitään turvallisuutta tuo tai takaa, herätkää ruususen unesta nuoret. Onhan tuo isänmaalisuus/kansallimielisyyskin rinnastettu rasismiin ja vaaraksi yhteikunnalle. Muituttaa täytyy että jos isoisisämme eivät olisi olleet isänmaallisia ei olis meitäkään tai suomea. Kakki kunnia sotien veteraaneille kuten myös toiselle isoisälleni joka oli rintamalla, nyt jo menehtynyt mutta ehtipä nähdä minunkin lapseni ja sanoi että tässä syy miksi taisteltiin, jäkipolvien takia. Suomalaisuutta ei pidä kuopata vaan sitä pitää puolustaa kaikelta uhalta, tulee ulkoa tai sisältä.