Kun nainen ottaa yhteyttä ja tarjoaa seksiä ja seksin jälkeen kysyy voisitko heittää vaikka viiskymppiä, niin missä mennään?
Onko kyseessä maksullinen seksi?
Perustuuko vapaaehtoisuuteen vai onko kyseessä naisen alistamisesta?
Kun sama kuvio toistuu vuosikausia ja tuo lause yön jälkeen että voisitko jeesata satkulla taas. Tai saattaa ehdottaa illanviettoa esim. illallisen parissa ja pyytää maksamaan sen seurauksena 100-200 euron laskun.
Vaikka kyseessä ns. normaalissa päivätyössä käyvä nainen joka tienaa reilu kolme tonnia kuussa.
Onko nainen siis prostituoitu? Vai miksi häntä voisi kuvailla?
Hän itse ei miellä olevansa maksullista seuraa.
Maksajan näkökulmasta maksaminen on ihan ok, koska suhde pysyy tällä tasolla eikä ole tarkotuskaan jotaan sen kummemin syvemmäksi.
Eikä hänellä kertomansa mukaan ole muita vakituisia maksajia, joskus on kuulemma ollut satunnaisa sellaisia.
Tuloja on saanut parhaimmillaan pari-kolme tonnia kuussa työpalkkansa päälle käteisenä. Niillä rahoilla ostanut nykyisen asuntonsa lähes velattomaksi viimeisen 10 vuoden aikana.
Kumpi on hyväksikäyttäjä, maksaja vai maksua pyytävä?
Itse tunnen olevani uhri joka ei kykene kieltäytymään tapaamisista uhalla että sen luonne tulee ilmi naisen taholta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.