Persu kuoli todistaessaan litteää maapalloa

Luupäinen jenkkipersu yritti todistaa itse tekemällään raketilla maapallon olevan litteä. No huonostihan siinä kävi.

Tavallisella järjenjuoksulla varustetut ihmiset tietävät kyllä oikean vastauksen ilman rakettejakin.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/30b85e6f-0525-4129-bf93-db82aac53a4b

–En tiedä, onko maapallo litteä vai pyöreä. Ei minulla ole aavistustakaan.
19<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kaikki persut joutaisi lingota raketilla ulkoavaruuteen.

Äänestä

Joskus ainoa keino tietää on hankkia tieto itse.

Äänestä
  • Tuonkin tiedon olisi saanut muutamassa sekunnissa käyttämällä Google Earthia.

    Äänestä

Ei jenkeissä ole persuja, mutta siellä on intersektionaalinen feminismi mädättänyt liberaalit täysin - ihan samalla tavoin kuin suomessakin vasemmiston nykyään.
Ehkä siitä seurasi aloittajan virheellinen käsitys?

Äänestä

Kaikkien aikojen emäjytky!

Äänestä

Toisaalta persuksi aloitekykyinen.

Äänestä
  • Minkä omin silmin on nähnyt on helpompi uskoa todeksi. Samasta syystä en itse usko uskontojuttuihin. Etenkään kun ne eivät perustu edes mihinkään järkevään loogiseen päättelyyn.

    Äänestä

On varmaan raskasta elää pelossa mitä tulevaisuus tulee olemaan, PS johtaa ja hallitsee tätä maata, ettekö te trollit voi sille mitään.

Äänestä
  • Miehekäs isomuIkkuinen Halla-aho panee kansan kuriin.

    Äänestä

  • Kyllä vain. Se olisi raskasta ja peloittavaa. Senhän tietävät kaikki muut paitsi yhteiskuntamme vähälahjaisimmat, jotka äänestävät persuja.

    Äänestä

kuin persujen hallitus taival. nopea nousu ja lasku.

Äänestä

No juu, jenkki perus suomalainen... ottakaa kannabis vihervasureilta läppärit pois🤮

Äänestä

Harmi ettei ollut amerikan pääpersu eli herra vatipäätrumpetti.

Äänestä

Eikö lentokoneessa istumalla sitten pääse niin korkealle, että voisi tehdä havaintoja, että onko litteä?

Äänestä
  • Tarkoitus oli lentää 1500metriin. Johan amerikassa on moninkertaisesti korkeampia vuoriakin joille voi kiivetä.

    Mutta kun on tyhmä, niin koko vartalo kärsii kirjaimellisesti....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitus oli lentää 1500metriin. Johan amerikassa on moninkertaisesti korkeampia vuoriakin joille voi kiivetä.

    Mutta kun on tyhmä, niin koko vartalo kärsii kirjaimellisesti....

    jenkit yleensä pyöreitä läskejä. kroppa lienee nyt litteämpi.

    Äänestä

Vihervassari ei olisi päässyt edes metriä korkeammalle, olisi räjähtänyt paikoilleensa.

Äänestä

Sääli, ei vieläkään tiedetä totuutta. Joku taho selkeästi sabotoi rakettilennon.

Äänestä
  • Henkilökohtaisesti epäilen maapallon olevan pyöreähkö, mutta pystysuunnassa litteähkö. Vähän sellaisen suomalaisen naisen muotoinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luupäinen jenkkipersu yritti todistaa itse tekemällään raketilla maapallon olevan litteä. No huonostihan siinä kävi.

Tavallisella järjenjuoksulla varustetut ihmiset tietävät kyllä oikean vastauksen ilman rakettejakin.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/30b85e6f-0525-4129-bf93-db82aac53a4b

–En tiedä, onko maapallo litteä vai pyöreä. Ei minulla ole aavistustakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu