Maa on litteä. Jo Raamattu sen meille todistaa!

Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa viitataan maan oikeaan muotoon. En niitä tässä ala nyt siteraa, kun niitä on siteerattu täälläkin jo lukuisia kertoja!

Meille on turha tulla väittämään, että maa olisi pallo, tai eläisimme palloja vilisevässä maailmankaikkeudessa, jossa olisi muitakin palloja, joissa mahdollisesti elämää ja ihmisiä. Tämä väite on käsittämätöntä palturia. Jos elämää viliseviä palloja olisi muitakin, olisi Jumalan täytynyt antaa näihinkin ainokaisen poikansa. Mutta Jeesushan voi sovittaa synnit vain yhdellä ristillä. Muiden pallojen ihmiset jäisivät oman onnensa nojaan.

Mutta onneksi näin ei ole. Ensinnäkin ei ole edes palloja, joissa voisi asua. On vain maan kamara, jonka päälle Jumala meidät loi. Maa seisoo pilarien varassa ja maan alapuolella on tuonela. Yläpuolella on taivaankansi jonka takana taivas jossa Jumala, Jeesus ja enkelit ovat. Ja jonne myös kaikki uskovat pääsevät kerran!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa viitataan maan oikeaan muotoon. En niitä tässä ala nyt siteraa, kun niitä on siteerattu täälläkin jo lukuisia kertoja!

Meille on turha tulla väittämään, että maa olisi pallo, tai eläisimme palloja vilisevässä maailmankaikkeudessa, jossa olisi muitakin palloja, joissa mahdollisesti elämää ja ihmisiä. Tämä väite on käsittämätöntä palturia. Jos elämää viliseviä palloja olisi muitakin, olisi Jumalan täytynyt antaa näihinkin ainokaisen poikansa. Mutta Jeesushan voi sovittaa synnit vain yhdellä ristillä. Muiden pallojen ihmiset jäisivät oman onnensa nojaan.

Mutta onneksi näin ei ole. Ensinnäkin ei ole edes palloja, joissa voisi asua. On vain maan kamara, jonka päälle Jumala meidät loi. Maa seisoo pilarien varassa ja maan alapuolella on tuonela. Yläpuolella on taivaankansi jonka takana taivas jossa Jumala, Jeesus ja enkelit ovat. Ja jonne myös kaikki uskovat pääsevät kerran!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu