Voi voi kun nyt vaan pelit kestäis

Jälleen yksi median mielipidemuokkaukseen tarkoitettu näytössotaharjoitus on alkamassa. Ulkomaalaisia sotilaita on mukana Lapissa järjestettävässä isossa taisteluharjoituksessa.

Northern Griffin 20 -nimisessä harjoituksessa on mukana väkeä Ruotsista, Norjasta, Puolasta, Liettuasta, Alankomaista ja Britanniasta. Lisäksi harjoituksessa on tarkkailijoita Ranskasta ja Yhdysvalloista.

Ulkomaalaisia joukkoja pohjoisen lumilla on noin 170 henkilöä. Suomalaisia harjoituksessa on noin 570, he ovat Puolustusvoimien henkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä.

Harjoitusta johtaa Utin jääkärirykmentti. Jääkärirykmentistä kerrotaan, että harjoitustoimintaa on koko Lapin alueella.

Tiedotteen mukaan kyseessä on vaativa talviolosuhdeharjoitus, jossa sotilaita koulutetaan muun muassa tiedustelu- ja taistelutehtäviin sekä toimintakyvyn ylläpitoon pohjoisen olosuhteissa.

Joukot liikkuvat mastossa suksilla, jalan, lumiajoneuvoilla ja helikoptereilla, käyttävät harjoitusampumatarvikkeita ja majoittuvat maastossa.

Harjoituksessa on mukana NH90- ja MD500-helikoptereita Suomesta ja UH60-helikoptereita Ruotsista. Helikopterit lentävät kaikkina vuorokauden aikoina, siis myös öisin.

Northern Griffin 20-harjoitus alkaa maanantaina 24. helmikuuta ja kestää lähes kuukauden ajan päättyen 22. maaliskuuta.

Harjoitus on osa Puolustusvoimien kansainvälistä koulutus- ja harjoitustoimintaa.

Toivotaan, ettei ainakaan mitään onnettomuuksia tapahtuisi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kauheen viihdyttävää se on katsella kun USMCn koulupudokkaita hiihdätetään vaatteet päällä avantoon. :D

Äänestä
  • Juu samoja talven riemuja, joita koiravaljakkoajelut tarjoilee kiinalaisturisteille.

    Äänestä

NATO harjoittelee Lapin miehitystä kuten natsit teki viime sodassa. Historia toistaa itseään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jälleen yksi median mielipidemuokkaukseen tarkoitettu näytössotaharjoitus on alkamassa. Ulkomaalaisia sotilaita on mukana Lapissa järjestettävässä isossa taisteluharjoituksessa.

Northern Griffin 20 -nimisessä harjoituksessa on mukana väkeä Ruotsista, Norjasta, Puolasta, Liettuasta, Alankomaista ja Britanniasta. Lisäksi harjoituksessa on tarkkailijoita Ranskasta ja Yhdysvalloista.

Ulkomaalaisia joukkoja pohjoisen lumilla on noin 170 henkilöä. Suomalaisia harjoituksessa on noin 570, he ovat Puolustusvoimien henkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä.

Harjoitusta johtaa Utin jääkärirykmentti. Jääkärirykmentistä kerrotaan, että harjoitustoimintaa on koko Lapin alueella.

Tiedotteen mukaan kyseessä on vaativa talviolosuhdeharjoitus, jossa sotilaita koulutetaan muun muassa tiedustelu- ja taistelutehtäviin sekä toimintakyvyn ylläpitoon pohjoisen olosuhteissa.

Joukot liikkuvat mastossa suksilla, jalan, lumiajoneuvoilla ja helikoptereilla, käyttävät harjoitusampumatarvikkeita ja majoittuvat maastossa.

Harjoituksessa on mukana NH90- ja MD500-helikoptereita Suomesta ja UH60-helikoptereita Ruotsista. Helikopterit lentävät kaikkina vuorokauden aikoina, siis myös öisin.

Northern Griffin 20-harjoitus alkaa maanantaina 24. helmikuuta ja kestää lähes kuukauden ajan päättyen 22. maaliskuuta.

Harjoitus on osa Puolustusvoimien kansainvälistä koulutus- ja harjoitustoimintaa.

Toivotaan, ettei ainakaan mitään onnettomuuksia tapahtuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu