On kirja josta totuus alkoi pitäkäämme se

Epäilijä joita on moneksi sekä puhujaksi asti ei ole sisäistänyt Hänen ilmi ilmoittavaa olevaa sanomaansa kaikille Hänen ilmoittavasta lyhyestä rauhanajasta ja kunkin kohdallle tulevasta mahdollisesta pelastuksestamme .Lukekaa raamattua.
Kahden kristillisen leirin edustajaa A ja O kehittää keskustelun pelastus on seurakunnassmme on A väite, siltä osin onkin oikeassa. lukekaa raamattua.
Seurakuntana olemme alkuajoita lähtien Kristityt yhdessä, nyttemmin vahvemmin Uskovat on vakaampi selvyys tehdystämme ratkaisusta ja raamattumme kertoo tästä, olemme Hänen ja palvelemme silloin samaa rakastavaa Jumalaa ja pian tulevaksi ilmoitetusta eli totuudesta, nimeltä Jeesus.
Mermme pauhaa ,sanomia täältä, sieltä joilla ei ole rauhan ohjausta kertoo kuitenkin ihmisen kaipuusta johonkin. Sillä nämä meren massat ovat vailla Hänen totuutta ja se on lähtökohtaisesti luettavissa raamatuistamme miten saamme aallokkomme tasaantumaan. On alku ja loppu, O.
Vau. Eimen.
Siunausta sinun päivällesi
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Epäilijä joita on moneksi sekä puhujaksi asti ei ole sisäistänyt Hänen ilmi ilmoittavaa olevaa sanomaansa kaikille Hänen ilmoittavasta lyhyestä rauhanajasta ja kunkin kohdallle tulevasta mahdollisesta pelastuksestamme .Lukekaa raamattua.
Kahden kristillisen leirin edustajaa A ja O kehittää keskustelun pelastus on seurakunnassmme on A väite, siltä osin onkin oikeassa. lukekaa raamattua.
Seurakuntana olemme alkuajoita lähtien Kristityt yhdessä, nyttemmin vahvemmin Uskovat on vakaampi selvyys tehdystämme ratkaisusta ja raamattumme kertoo tästä, olemme Hänen ja palvelemme silloin samaa rakastavaa Jumalaa ja pian tulevaksi ilmoitetusta eli totuudesta, nimeltä Jeesus.
Mermme pauhaa ,sanomia täältä, sieltä joilla ei ole rauhan ohjausta kertoo kuitenkin ihmisen kaipuusta johonkin. Sillä nämä meren massat ovat vailla Hänen totuutta ja se on lähtökohtaisesti luettavissa raamatuistamme miten saamme aallokkomme tasaantumaan. On alku ja loppu, O.
Vau. Eimen.
Siunausta sinun päivällesi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu