Ei fasismi ole Suomessa kiellettyä!

Miksi siis harkitaan ps-nuorten rahojen rokottamista.

Kommunismi on samaa paskaa eri mausteilla ja eduskunnassa on ainakin yksi kommari, Vasemmistoliiton Kontula.

Vassareiden puoluetukea on siis pienennettävä, jos ps-nuorten avustusta pienennetään.

Samaa paskaa molemmat aatteet, paitsi että kommunismi tappoi enemmän.

Terv. Kälevi K, iso X
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Totta joka sana. Kontulan kommarit saavat synninpäästön aivan suotta. Rahat pois kommareilta!

Äänestä

Kundi pilasi tulevaisuutensa. ON käsittämätöntä ettei nämä tajua
ulos PS:stä ei työpaikkaa kaikki tietää mitä se hölöttää lapsellisuuksissaan
Aikanaan vasemmistoperheestä ollut Olavi Mäenpää pilasi samalla tavalla mahdollisuutensa päästä kansanedustajaksi jytkyssä olemalla nyrkit savessa matujen kanssa kun olisi pitänyt taistella MATUTTAJIA ELIITTIÄ VASTAAN

Hyvä Jussi Halla-aho, varmistan, että jos tästä tulee jotain eteenpäin, niin kai PS hoitaa asian niin, että
Räsäsen immuniteetti on selvä ja ettei tällaista törkeää vainoa viedä oikeuteen? Poliittinen uskonnollinen poliisi (islamissa Mutaween, googlaa) hyökkää Räsäsen kimppuun https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8fdc58bc-7770-43c3-bc35-402246f0ea68 Poliisi kuulusteli lähes neljä tuntia ”kristillisen uskon käsitteistä”

Äänestä

>Ei ole kielletty... Saahan täällä vihreäkin toimia...

Äänestä
  • Sehän tässä maassa sairasta onkin. Tekevät nimittäin suurimmat suhmuroinnit, ja tunaroivat joka asian.

    Äänestä

  • Jonkun avustuksen myöntämisperusteet tai persujen jäsenyys on ihan eri asia kuin se, että ihminen saa olla fasisti ja rasistim

    Äänestä

Vikipedian määritelmä " Fasismi on Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntynyt kansallismielinen totalitaristinen liike.[1] Sanaa käytetään myös muista samansuuntaisista liikkeistä.[1] Fasismi on perinteisesti nähty osana äärioikeistoa.

Fasismissa autoritaarinen äärinationalismi ja johtajavaltaisuus yhdistyivät korporatistiseen järjestelmään, joka nähtiin ”kolmantena tienä sosialismin ja kapitalismin välillä”.[2] Fasistit vastustivat sekä liberaalidemokratioita että kommunismia. " mikä siinä on väärin ,kun vastustaa KOMMUNISMIA.

Äänestä

Persut natseilee omilla rahoillaan vaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi siis harkitaan ps-nuorten rahojen rokottamista.

Kommunismi on samaa paskaa eri mausteilla ja eduskunnassa on ainakin yksi kommari, Vasemmistoliiton Kontula.

Vassareiden puoluetukea on siis pienennettävä, jos ps-nuorten avustusta pienennetään.

Samaa paskaa molemmat aatteet, paitsi että kommunismi tappoi enemmän.

Terv. Kälevi K, iso X

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu