Viikonlopun uutinen oli EU:n tulevien seitsemän vuoden budjettiraamineuvottelut, joissa kokouslähteiden mukaan rintamalinjat kulkivat ”pihien” pohjoisten maitten (Itävalta, Tanska, Alankomaat ja Ruotsi) ja ”koheesion ystävien” (Espanja, Portugali, Kreikka, Puola ja Unkari) välillä.
Näyttää siltä, että Suomi eksyili ja haahuili Sanna Marinin johdolla tässä kokouksessa oikein todenteolla. Suomen suurin ongelma oli pyrkimys pitää kiinni budjettikurista ja samalla myös puolustaa sen maataloustukia. Kumpaakaan ongelmaan ei saatu vastausta ja näyttää siltä, että Suomi joutuu nielemään sekä korkeammat EU-maksut että myös vähenevät maataloustuet. Surkeinta oli se, että Sanna Marin epäonnistui pahasti ensimmäisessä tulikokeessaan. Suomi ei osannut päättää kumpaan ryhmään se halusi kuulua ja sai luun käteensä. Marin haahuili pitkin kokouslattiaa ja toistelee omia vaatimuksiaan, joita kukaan ei oikein kuuntele kun voimaa ei ole takana.
Nykyinen hallituksemme ei oikein tiedä, mitä se loppujen lopuksi haluaa.
Media ei Marinin epäonnistumisesta halunnut kertoa. Asia on vaiettu salaisuus vaikka kansainvälisissä medioissa se oli eräs tärkeimmistä aiheista. Syy tähän tietoiseen vaikenemiseen on ehkä siinä, että Marinin kompurointia ja hapuilua ei haluttu korostaa; hallituksen kohtalo on vaakalaudalla. Marin ei saa kaatua rähmälleen maahan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei puutu kuin kyky, taito ja ymmärrys.
Nykyhallitus sisältää roppakaupalla agendaa oikeamielisiltä, että sitä ei saa horjuttaa yhtikäs mikään, kuten kävi Rinteelle.
Agenda ja oikea aate on se että nämä naiset nyt "näyttävät" mihin ns."uramuijat" pystyy, feminismin luoma illuusio "fiksuista", "nuorista" ja "vahvoista" naisista täytyy säilyttää hinnalla millä hyvänsä.
Kyllä se Steiner vielä tilanteen kääntää voitoksi, hoki aikanaa eräs toinen illuusioidensa vanki, nykyhallitus sekä EU epätoivossaan muistuttavat tuota bunkkeri mentaliteettia, jossa ei haluta kohdata realiteettaja.
Kepu voisi jo hallituksesta lähteä.
EU:n vaikutusvaltaine johto pilkaa Rinteen, Tuppuraisen ja Marinin oikeusvaltiosta möyhkäämistä. Marinia ei tulla kuuntelemaan yhdessäkään asiassa EU:ssa. Ainoastaan laskuja Marinille lähetetään. Näiden idioottien tyhmyyteen perustuva kunnianhimo tulee Suomelle järkyttävän kalliiksi. Marinin viherhöperö kunnianhimo johtaa Suomen tuhoon. SDP:n olisi aika järkiintyö ja heittää Ohisalon jengi pois hallituksesta ja ottaa Halla-ahon järki ja taito hallitukseen mukaan.
Kofi Annan hoki aikoinaan turhaan Israelille Palestiinaa vastaan olevien sotatoimien lopettamisesta. ”All the hostilities must be stoppped at once”. Kuuroille korville menivät nuokin hokemat.
EUn diktaattorit kyllä mielellään hymyilivät ja halailivat kauniin nuoren naisen kanssa mutta kun tulee päätösten aika niin sellaiset ihmismäisyydet unohtuu pedoilta hyvin nopeasti.
Ne ovat kylmiä koneita ja jokainen joka mielellään liittoutuu niiden kanssa muuttuu itsekin kylmäksi koneeksi. Joten antakoon Jumala meille armon pian erota tuosta petokoneistosta. Koska sen tuho ja tuomio on oven edessä.
Suomen luottoluokitus EU maista kokonaispisteet 96/100 (high grade). Kuuluu maailman kärkikymppiin AAA -luokkaan . Pitäiskö olla ihan tapissa 100/100?
https://tradingeconomics.com/country-list/rating?continent=europe
Ei riitä ymmärrys!
Eihän Suomella muutekaan ole mitään virkaa. Kohteliaasti kuunnellaan hölmöä nettomaksajaa, mutta ei sillä merkitystä ole. Sitten jos sinne lappaa rahaa käteisen mitalla niin voi tulla säälistä hyväpalkkainen virka.