Puskeeko sinunkin farkuistasi outoa karvaa?

"Kristiina löysi kivat farkut ketjuliikkeestä, ehti käyttää niitä muutaman kuukauden, ja huomasi sitten, että housujen haaroissa oli meneillään jotakin epämääräistä. Kankaasta puski vaaleaa haituvaa kuin karvaa".

https://www.is.fi/mystyle/art-2000006419093.html?ref=rss

Farkuille ei ainakaan tietääkseni tapahtunut mitään, mutta huomasin yhtäkkiä housuja päälle pukiessani, että nyt ei ole kaikki ihan kohdallaan, Kristiina kertoo.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eivät tosiaankaan olleet omia häpykarvoja.

asiantuntijana: rovasti Silli.

Äänestä

Ihan hyvän muotoiset farkuthan nuo on, olipa sitten karvoja tai ei.

Äänestä
  • Totta - ei kannata pienistä niuhottaa.

    Äänestä

Elastaanit ne vaan tulee näkyviin väärällä pesulla ja/tai kovassa kulutuksessa. Joustava farkkukanga on sellaista!

Äänestä
  • Minulla kaikki housut hajoaa ensimmäisenä haarojen välistä. Ennen oli toisin. Kalsaritki hajoaa, yleensä jatkan käyttöä vaikka kivekset roikkuu vapaana. Onhan siinä farkut päällä. Tosin, taas kerran, huomasin useamman sentin reiän farkuissa. Kohta näkyy jo liikaa.

    Miksi nykyään ei haluta tehdä kestäviä vaatteita? Pitääkö oikeasti kävellä haarat auki?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Kristiina löysi kivat farkut ketjuliikkeestä, ehti käyttää niitä muutaman kuukauden, ja huomasi sitten, että housujen haaroissa oli meneillään jotakin epämääräistä. Kankaasta puski vaaleaa haituvaa kuin karvaa".

https://www.is.fi/mystyle/art-2000006419093.html?ref=rss

Farkuille ei ainakaan tietääkseni tapahtunut mitään, mutta huomasin yhtäkkiä housuja päälle pukiessani, että nyt ei ole kaikki ihan kohdallaan, Kristiina kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu