Miksi luterilainen kirkko on hiljaa? MIKSI?

"Päivi Räsänen on jälleen matkalla poliisikuulusteluihin.

Uskonnonvapaus on vaarassa. Tämä ei ole pikkuasia.

Raamatun opetuksen kanssa on voitava olla samaa mieltä, oli asia mikä tahansa. Tämä on uskonvapauden ydin.

Päivi kyllä pärjää, sillä asia kestää.

Koko prosessi on oikeusvaltion kannalta kamala. Poliisitutkinta lisää sensuurihenkeä kristinuskoa ja sen opetuksia kohtaan".

http://timosoini.fi/category/ploki/

Menen Wieniin ensi viikolla puhumaan uskonnonvapaudesta. Kerron siellä oman tarinani, sanoja ja lihaa säästämättä, siitä kun olin itse monenlaisen ajojahdin kohteena puolustaessani elämän pyhyyttä ja syntymättömien lasten oikeutta elämään.

Kävin läpi Oikeuskanslerin tutkinnan ja henkilökohtaisen epäluottamusäänestyksen ministerinä Eduskunnassa. Poliisi ei sentään kimpussani ollut. Media oli. Eroani vaadittiin kymmenissä kirjoituksissa pääkirjoituksia myöten.

Useampikin oikeusoppinut jakoi auliisti mielipiteitään minua vastaan. Olin muka toiminut Wienin sopimusta vastaan. Siitä onkin antoisaa puhua juuri Wienissä.

En taipunut. Voitin!

Suomi on nyt vedenjakajalla. Virallinen Suomi osoittelee sormella oikeusvaltioasioissa Puolaa ja Unkaria. Oma pesä löyhkää.

Suomessa on saatava uskoa ja olla uskomatta.

Tämä taistelu voitetaan, kun se uskalletaan käydä.

Päivi käy sitä nyt meidän kaikkien puolesta.

Mitä se kertoo maamme henkisestä saati hengellisestä tilasta, jos ja kun uskonnonvapautta julkisesti puolustamassa eivät ole kuin Päivi Räsänen ja minä?

Minä sain katoliselta kirkolta tukea. Se tuki tuntui ja auttoi.

Miksi luterilainen kirkko on hiljaa? MIKSI?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Kaikki suomalaisen yhteiskunnan keskeiset hyveet ja arvot ovat syntyneet Raamatun pohjalta. Näitä ovat mm.

Työnteko ja ahkeruus
Jakamaton ihmisarvo
Kohtuullisuus
Oikeamielisyys ja rehellisyys
Keskinäinen kunnioitus
Anteeksianto ja sovinto
Huolenpito vähäosaisista, sairaista, vanhuksista ja vammaisista
Avioliiton, perheen ja lasten arvostus
Auktoriteettien ja vanhempien kunnioittaminen".

https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/kristinuskon-yhteiskunnalliset-haitat-ja-vaikutukset/

Olen toki tietoinen, että monien mielestä nämä arvot eivät ole lähtökohtaisesti kristillisiä vaan yleismaailmallisia humaaneja periaatteita, mutta jos katsotaan kansakuntia, joilla ei ole kristillistä historiaa, kuten Kiinaa, Intiaa, Irania, arabimaita, nykyisiä ja entisiä kommunistisia maita, diktatuureja jne., huomaamme, että muista uskonnoista nousevat tai ns. uskonnottomat kulttuurit eivät tunnusta useimpia edellä luettelemistani arvoista.

Näissä maissa yksilön ihmisarvo perustuu siihen, että olet samaa mieltä vallanpitäjien kanssa, ja jos et ole, et pääse etenemään opiskelu- tai työpaikoilla, et saa asiallista sairaanhoitoa tai pahimmillaan joudut vankilaan, missä sinut pahoinpidellään ja ruoskitaan, ja ehkä tapetaan viranomaisten toimesta. Tai jos olet uskonnollisesti tai sukupuolisesti väärin suuntautunut, väärään kastiin tai heimoon syntynyt, tai vammainen, olet automaattisesti yhteiskunnan hylkiö tai vihollinen. Oikeusistuimissa parasta oikeutta jaetaan näissä maissa niille, joilla on vahvin asema ja/tai eniten varallisuutta.

Äänestä

Piispat tutisee peloissaan, ettei Raamattu käsissä pysy, kun pelkäävät, että joku voi loukkaantua. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka olisivat joka ilta Herran edessä Päivin asian kanssa.

Äänestä

Luterilainen kirkko on kai hiljaa, koska Räsänen nimenomaan arvosteli kirkon johtoa siitä, etteivät he noudattaneet omaa oppiaan hännystellessään pride-väkeä.

Äänestä

Räsänen on kyllä näin ateistin kannalta taivaanlahja. Yksikään toinen ihminen ei ole tässä maassa viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen saanut aikaan yhtä monta kirkostaeroamista kuin hän. Kiitos, Päivi!

Äänestä
  • Huomaa kyllä, ettet oikein moiseen asiaan syyllistä tiedä. Ja mitähän iloa sinulle siitä on, jos yleensä kirkot tyhjenee, ja juottolat täyttyy.

    Äänestä

Emeritus arkkipiispa keskeytti kirkolliskokouksessa puheen raamatullisista perhearvoista, koska se saattaisi loukata joitakin salissa olijoita.
Tuskin hän ainakaan Räsäselle tukea antaisi, mutta miten on nykyinen arkkipiispa? Riittääkö rohkeus vai meneekö valtavirran mukana opportunistisesti?

Miten toimivat piispat vaikkapa Rooman vainojen aikana, olivatko hiljaa Neron edessä, jotta henki säilyisi vai menivätkö leijonien eteen?

Äänestä

Suomen luterilainen kirkko on tekopyhä laitos, joka muuttaa oskoa milloin minkin ideologian mukaan. Raamatun sanalla ei ole merkitystä ev.luterilaisilla. On aivan sama, mitä Raamatussa lukee, papit ja piiskat pyörii sen mukaan, mikä milloinkin on muotia!
Nyt on kivaa vihkiä poikapareja ja kastaa tyttöparien lapsia.

Äänestä

Ei sitä kannata roviolla polttaa, se on niin kostee ettei se pala.

Äänestä

Suomen Luterilainen Kirkko ei ota kantaa puoleen eikä vastaan.

Moni Kirkon pappi on ollut syytettynä ja mihinkään näihin ei Suomen Luterilainen Kirkko ole ottanut kantaa.

On hyvä, että Kirkomme pysyy näiden riitojen ulkopuolella.

Olen Päivi Räsäsen puolella, että hänellä on oikeus uskon ja sanan vapauteen.

Homot ja lespot ovat Suomen yhteiskunnan kaikkein heikompi osaisia.
Esim. Abortin tekijöitä on Suomessa paljon enemmän ja ovat vahvemmassa asemassa.

Äänestä

Muutama vuosi sitten valittiin vuoden teinihomo. Muistan vielä kun Helsingin piispa, Irja Askola nimitti hänet. Sen jälkeen ei ole vastaavaa nimitystä tainnut ollakaan. Onko tuollaiselle nimitykselle joku raamatullinen perusta? Milloin on odotettavissa seuraava vuoden teinihomon nimitys?

Äänestä
  • Joo minäkin muistan. Missäs viipyy tämän vuoden teinihomo, tosiaankin. Täytyykö lähettää emerituksille oikein kysely että mistäs nyt puhaltaa, kun ei ole ehdokasasettelua näkynyt.
    Vai onko wallahi suuttunut kun häneltä ei kysytty viimeksi mielipidettä, jos hän ei tykännytkään siitä kyseisestä henkilöstä.

    Äänestä

Mitä väliä jonkun hihhulin hiekkapillun kuulusteluista.

Uskonto pois politiikasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Päivi Räsänen on jälleen matkalla poliisikuulusteluihin.

Uskonnonvapaus on vaarassa. Tämä ei ole pikkuasia.

Raamatun opetuksen kanssa on voitava olla samaa mieltä, oli asia mikä tahansa. Tämä on uskonvapauden ydin.

Päivi kyllä pärjää, sillä asia kestää.

Koko prosessi on oikeusvaltion kannalta kamala. Poliisitutkinta lisää sensuurihenkeä kristinuskoa ja sen opetuksia kohtaan".

http://timosoini.fi/category/ploki/

Menen Wieniin ensi viikolla puhumaan uskonnonvapaudesta. Kerron siellä oman tarinani, sanoja ja lihaa säästämättä, siitä kun olin itse monenlaisen ajojahdin kohteena puolustaessani elämän pyhyyttä ja syntymättömien lasten oikeutta elämään.

Kävin läpi Oikeuskanslerin tutkinnan ja henkilökohtaisen epäluottamusäänestyksen ministerinä Eduskunnassa. Poliisi ei sentään kimpussani ollut. Media oli. Eroani vaadittiin kymmenissä kirjoituksissa pääkirjoituksia myöten.

Useampikin oikeusoppinut jakoi auliisti mielipiteitään minua vastaan. Olin muka toiminut Wienin sopimusta vastaan. Siitä onkin antoisaa puhua juuri Wienissä.

En taipunut. Voitin!

Suomi on nyt vedenjakajalla. Virallinen Suomi osoittelee sormella oikeusvaltioasioissa Puolaa ja Unkaria. Oma pesä löyhkää.

Suomessa on saatava uskoa ja olla uskomatta.

Tämä taistelu voitetaan, kun se uskalletaan käydä.

Päivi käy sitä nyt meidän kaikkien puolesta.

Mitä se kertoo maamme henkisestä saati hengellisestä tilasta, jos ja kun uskonnonvapautta julkisesti puolustamassa eivät ole kuin Päivi Räsänen ja minä?

Minä sain katoliselta kirkolta tukea. Se tuki tuntui ja auttoi.

Miksi luterilainen kirkko on hiljaa? MIKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu