Minusta näyttää että feministit ovat usein rikkinäisiä ihmisiä. He kiihkoilevat uskon oppejaan ja sulkevat silmänsä muulta maailmalta. Kaikki erimieliset ovat heille vihollisia. Samanmieliset ovat aluksi samaa heimoa mutta kun nismi väistämättä jauhaa esille yhä uusia näkökulmia, jotka nisti tulkitsee vääriksi, niin kohta heimostakin alkaa löytyä vihollisia. Feministin heimoon voi kuulua vain täysin alistuneita ihmisiä. Tämä aatemaailma ei poikkea millään tavalla mistä hyvänsä ääriajattelusta. Säälittää että alunperin hyvinkin normaali ihminen ajautuu ihmiskunnan ulkolaidalle vääristyneen oppirakennelmansa väistämättä sinne ajamana. Nämä ihmiset kaipaavat eheyttämistä, ammattilaisen apua tuomaan heidät takaisin valoon, missä ihmiset eivät ole toistensa vihollisia.
Feministeille tarjottava mielenterveyspalveluita
Anonyymi
1105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Katsopa huviksesi feministisen puolueen ehdokaslistaa, tyyliin ainakin puolet oli mielenterveyskuntoutujia meriiteiltänsä.