Todellisuus siunä kohdattiin

Ei ole muita suita.

No niin.

Mie kun viäntelin aina kaiken. Läksin kymmenen vuotiaana karkuun kuolemaa, en ois tienny minne männä kun mummo kuoli. Muistan että se oli syksyä. Ankee .

Lähin pyörällä polkee kattelin vähän sivuille ei kuulunu kun yks auton ääni ja ihan umpisukelluksissa menin vain eteenpäin huulta purren .

Ei ollut ketään jolle olisin sen happaman mummon kuoleman purkanu.

Poljin ja poljin.

Ei näkynyt vastaantulijoita,tais yks pyörä vilahtaa toiselle tielle silloin.

Ajattelin että tuo menee parempaan kotiin.

Oli pakko sitten palata pihaan vaikka olin tosi vihanen kun kukaan ei tajunnu että olin yhä vakavissani


Aikuisen viha vaikka olin vasta pieni.

Pimeys saa minussa edelleen voiman kiehumaan.

Nyt ainakin kun kirjoitan pimeässä.

Poikia en muista eivät olleet lähistölläkään.

Kuuroille korville meni mitä tahansa mulle yritettiin silloin sanoa. Vanhemmat siis.



Muistan vain Tarjan isomman piän joka lehahti kun tulin sisälle.

Tais jotain puhua mutta en minä muista mitä se ois ees sanonu.

Samaan aikaan multa lähti myeliinituppi kohdun kautta ulos.

Se oli yö.

Vaikeuksia koulussa,väsymystä aina ja matematiikan tunnilla päänsärky.

Mutta kun puhuin lakkaamatta , vieläkin.

Turhan jyrkkä tuo systeri .mulle tulee vitutus kun sen kans jotain yrittee selvittee.

Lapsia molemmat vieläkin . On se ehkä vähän vanhempi kuin minä.



Mulla ei oo ollu seurustelukumppania kun vanha mies halusi piti mua kauniina varmaan siks kun olin yksin ,selvinpäin .

Mut houkuteltiin kyytiin ,pakolla menin .
Ei kai nyt niin pieneen ois voinu koskee mutta kun olin totinen ,rupes varmaan vertaamaan siskoonsa . Tai en tiedä mutta en ymmärtäny Miks se mulle halus puhelinnumeron antoo.

Tiesin soittoo vaikka myös tiesin että se oli mulle viärin.

Lähin aika nopeeta sit kotoa.

Piti saada oma lepotila ,ei se paljon onnistunut.

Nukuttiin puoli neljään ja sanoin että ois pitäny olla jo kotona.🤪


Seuraavasta päivästä en muistanu mitään.