Kaikki saapuvat matkustajat mitataan. Suomessa ei tehdä mitään. Edes epidemia-alueelta saapuville ei tehdä mitään. Aivastakaa hihaanne ja käyttäkää käsidesiä.
Englanti taas julistaa, että heikot saavat kuolla. Vain vahvimmat hoidetaan, jos epidemia iskee. Eikö tämä ole natsismia pahimmillaan? Eikö valtiolla tulisi olla valmiudet hoitaa koko väestö myös kriisitilanteessa? Kaikkiako ei katsota riittävän tärkeiksi pelastettavaksi?
Ei voi nillittää, että tilanne tuli äkkiä. On jo ollut pandemioita ja oli selvää, että niitä tulee lisää. Hyvinä aikoina olisi voinut varautua siihen, että on kapasiteettia ja resursseja hoitaa valtion koko väestö.
Nythän katsotaan, ettei valtiolla ole velvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat rodunjalostuksellisesti heikkoja. Missä kaikissa katastrofeissa voidaan ruveta priorisoimaan, ketkä hoidetaan ja ketkä tapetaan.
Luulisi, että nämä heikoimmat eivät haluaisi kannattaa sellaista hallitusta, joka on valmis tappamaan heidät.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Viro tekee oikein.
Mitä tekee Suomi-Isänmaa?
Nyt toitottaa uutisissa, että rokote on jo ehkä olemassa.
Pariviikkoa sitten uutisoitiin, että menee noin vuosi, ennenkuin rokote on käsillä.
Halutaan, että kansalaiset pysyvät rauhallisina ja käyvät marketeissa, julkisissa tapahtumissa, messuilla ja matkustelevat.
Muuten bisnekset kärsivät ja voitot jää käärimättä jos jengi jää kotiin nököttämään.
Vaikuttaa, että suomalaiset päättäjät eivät välitä kansalaisista yhtä paljon kuin joidenkin muiden maiden päättäjät omista kansalaisistaan.
No Suomessa onkin, se " Pakoloishallitus ".
Sehän on vaan hyvä jos turhista eläteistä päästään eroon.
miten menetelmin kuumetta mitataan virossa suusta hihosta vai peräsuolesta josta saadaan tarkin lukema, ehkä vaatii jonotus numeron asemalla,
Turha tässä on panikoida jostain suhteellisen mitättömästä pikkutaudista. Nykyisilläkään lukemilla korona ei pääse vaarallisimpien tautien top 100 -listalla. Siis tänä vuonna. Lähinnä paniikki tuntuu täysin idioottimaiselta.
Tuntuu siltä, että ihmiset kaikenlaisilla mitättömillä pikkuasioilla. Ihmisiä kuolee yli 100 miljoonaa joka ainoa kaikenlaisiin asioihin, mutta kun muutama harva kuolee johonkin suhteellisen mitättömään tautiin, niin tulee valtava paniikki.
Hävettää vieläkin kun aikanaan vinoiltiin Virolaisille kaikesta mahdollisesta.Nyt on jo todistettu moneen kertaan,että heidän päättäjillään ja kansalaisillaan on järki päässään toisin kuin nykyisellä suomen huulipunahallituksella.Ei muuta kuin raaaaaaajat auki ja pidot paranee ainakin puutteessa olevilla sidukoilla.
Norja löysi ensimmäisen koronavirustapauksen riskialueilta saapuvia matkustajia testaamalla.
Yritysten arvoista pudonnut 5 TRILJOONAA viruksen takia.
Kappas. Maailmantalouden romahduttamiseen pyrkiminen tässä on voinutkin ollut koko ajan taustalla.
Suomeenkin on perustettava valtakunnallisia kuumeenmittauspartioita, jotka sitten mittailevat kaikilta tapaamiltaan ihmisiltä ja eläimiltä perälämmöt. Näin menetellen pysyisimme lähes tasoissa edistyneemmän Viron käytännön kanssa.
KUSI virtaa ja PASKA haisee jonotustunnelissa.
Ei tulisi mieleenkään lähteä sinne seisomaan
Tuskin kukaan järkevä enää tässä vaiheessa lähtee laivalle viruksia hakemaan. Siellähän mittaavat rauhassa.