Tällä helmikuun 2020 viimeisellä viikolla on oikeutta käyty mm. jukisuudesta tunnettujen Jari Sillanpään, Teuvo Lomanin, räppäri Nikke Ankaran ja jokun muunkin seksi-addiktin sekoiluista laillisuuden nimissä.
Mutta edelleen Suomen poliisissa johtoasemassa olevien "pamppujen" ja jo osin palvelusta poistuneiden henkilöiden ja huumerikollisen ex-poliisipäällikön oikeudenkäyntiä käytiin vielä perjantaina kansallisena kulttuurinpäivänä Kalevalan päivänä"!
Aikalailla näyryyttävää on laillisuuden vartijoina olleiden ja olevien tulla kuulemaan tai paremminkin vakuuttamaan kaikki omien oikeusavustajiensa ( juristien) puoleustellessa näiden "syyttömyyttä" on kuin farssia kansakunnan päänäyttämöllä, - kaikki tietää rikoksia on tapahtunut, mutta ne "puhutaan ja todistellaan" valkoisiksi käräjä-pesuohjelmalla!
Eläkeläiset Mikko Paatero, Jukka Riikonen, sekä vankilajätkä Jari Aarnio - (jatkuavsti oikeudessa ja lisää "kakkua" tulossa), virassa vieläkin olevat Robin Lardot (Supossa päällikkö poliisissa), Lasse Aapio (Helsingin poliisijohtaja) ja kaikki "hinurit" mitä heidän hajuvanassaan myös on tuomiolla!
Mutta missä on Kolehmainen ja moni muu virkarikollinen mm. pääpoliisista?
Kehoittaisin häpeämään kaikki yhdessä ja jokainen erikseen!
Odotettavat tuomiot näille "suojateille" ovat naurettavia ... esim. 4 kk ehdollista kuin jo päin punaisiaa ajavat tai kävelevät tai kolaroineet syyttään saattaa saada enemmän jopa vuosia!?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Pervot ei lopu edes tap.....
Mutta persu Ryydmannista Persu-Purra teki korkean MINISTERIN hallitukseen!!!
Morsiamet ei vankiloista lopu.
Hyvä ettei niitä irakilaisia komeita kaksospoikia tuomittu. Parempi unohtaa joku päänleikkaaminen ja ammuskelu. Nyt he voivat aloittaa puhtaalta suomalaiselta pöydältä!
He kuten kaikki Suomen kansan kukkarosta maksetut oikeudenkäynnit ja ylöspito, oikeusavustajat ja itse oikeudenkäynnit moninkertaiset, maksatte te arvoisa kansa!
Myös "väärin kohdellut" ( nykykäsitys vieläkin) kuten tämä irakilaiskaksikko nauravat makeat naurut ja saavat koko kärsmästään ajasta korvausta joka on tuntuva heidän tasoisilleen henkilöille!
Irakilaisille myönnetään ehdoitta turvapaikka - asunnot ja ylöspito, terapia ja muut kaikkien korvausten päälle!!!
Kärsimys- korvaukset kuuluu asiaan myös kun nämä poliisirikolliset vapautuvat syytteistään!
He saavat koko oikeusprosessin ajalta kulu- ja vahingonkorvauksia!
Mielettömästi, paitsi ei ehkä Aarnio, joka nauttii silminnähden näistä oikeudenkäynneistään #isojen pomojen joukossa!
( Media/ TV)
Älytöntä nämä käräjöinnit poliiseja vastaan
Tärkeät jutut jää selvittämättä, ruuhkautuu oikeuslaitos, taviksen jutut saa odottaa, asianajajat vain keräävät fyrkat,
rikolliset poliisit voisi heti lähettää Floridaan isot tukirahat niille sinne- ja niiden satanistikirkon pedofiili-homopedofiili-yhteisönsä mukaan- tulisi halvemmaksi yhteiskunnalla ja turvallisemmaksi?
Mikä tämän "urakan takana on"?
Mahdollisesti jotain paineita on ja työmäärän keventämisestä kysymys?
Tuomarit eivät ehkä saa enempää korvausta vaikka ruuhka olisi millainen tahansa?
Mutta jostain ruukautumisen purusta lienee kysy,ys, sillä EU tuomioistuin on usein huomauttanut suomalaisen oikeuslaitoksen kansalaisia syrjivästä toiminnasta.
Ihan vähäisin eli hepposin kantein ei kannata oiekutta yksityisen ihmisen hakea?
Sain juuri "haastemeiheltä" viestin jostain asiakirjasta joka olisi ollut noudettavissa viikonloppuun mennessä
No kun ei ole henkilöllisyys todistusta voimassa, ja ketään en myöskään voi valtuuttaa asiakirjaa noutamaan lupautui tuo naikkonen "haastemies" nimikkeellä tuomaan asiakirjan omaan osoiteeseeni.
Vaan eipä tullut puhelua tai muuta ilmoistusta ko. pvm. torstaina eikä vielä perjantainakaan!
Laitoin txt -viestin jos asia ei ole kiirellinen kuten olettaa sopii edellisestä toimintatavasta (laiminlyöönnistä ja lupauksen pettämisestään) niin laittakaa postiin mutta ei kirjattuna - jos ymmärtää jo edellisestä puuttuvasta henkkarista!
Naikkonen viestitti txt - tuo sen maanantaina kun ilmoitan ajan?
Pitääkö edelleen luottaa tähän "haastemieheen" vai jättää kylmästi sopimatta tuomisestaan!? Tulee kun on tullakseen tai tuovat poliisin kanssa?
Mitä tallainen "asiakirja" eli ilmoitsu voisi olla?
Mulla ei ole mitään "rikollista" menossa ehkä ei tulossakaan koska en ole ollut kuulatvana tai missään tekemisessä suoraan poliisin kanssakaan!?
Mistä näitä Käräjäoikeuden "ilmoituksia" voisi ilmaantua? Perinnöstäkään ei oel kysymys tässä kohtaa?