Onko Suomessa kunta, missä ei TYP-palvelua

Anonyymi

Hei, jos löytyy kuntia, missä ei typ - palvelua ole tai se on ihan alkeellista eli ei paljoa häiritse elämää, niin laittakaa oman kuntanne tilanne ja minkälaiseen pyöritykseen olette joutuneet. Missä pitkäikaistyötön saa olla rauhassa? Itse olen ikääntyvä työtön, sairauksia on eli kukaan ei palkkaa, mutta eläkkeellekään ei pääse. Tällaisia tapauksia on varmasti paljon. Luulen, että typpi on itselläkin edessä, vielä ei ole onneksi kuulunut mitään. Mitähän pitäisi tilaisuudessa sanoa, ettei joudu isompiin ongelmiin, fyysiset sairaudet ovat kuitenkin tosiasia enkä niistä ala valehtelemaan. Ottaisin suoraan leikatun toimeentulotuen, mutta silloin joutuisin luopumaan kodistani, työuran jälkeistä elämää on kutenkin toivon mukaan jäljellä enemmän kuin aikaa eläkeikään niin en haluaisi sen takia luopua siitä, mitä olen omalla työlläni aikanaan ansainnut eli talonrähjän ja metsää, täällä korvessa
eivät hehtaarit paljoa maksa.Typpiä ja muita pakkopalveluita pakoon voisin kyllä muuttaa halpaan vuokra kämppään (poislukien ruuhka-suomi korkean asumisen hinnan takia) , kunnes eläkeikä koittaa jos joku keksii kunnan, missä on toistaiseksi voinut olla suhtkoht rauhassa. Enkä sinänsä vastusta jotain työpajaa toisten työttömien seurassa, jos ei ole työsuhdetta, ei voi olla tuloksentekovelvoitettakaan, mutta en halua yhtäkään "sossutanttaa" elämääni, tuntuu todella oudolta jos 50 vuotiaiden työttömän elämää tulee vielä joku sosiaalityöntekijä ja Kelan edustaja härkkimään ja tonkimaan yksityisasioita, onko todella näin? Jos on niin ihmeellisessä holhousvaltiossa elämme, vasemmistopuolueita ja heidän ihmiskäsitystään holhousta tarvitsevista ihmisistä saa tästäkin ilmeisesti "kiittää" . Olisi muutenkin parempi, että ikääntyville työllistymisen osalta toivottomille tapauksille olisi joku perustulo kun töitä ei kuitenkaan ole kaikille ja nuorethan sitä työtä eniten tarvitsevat jotta pääsevät elämäänsä rakentamaan. Jos joku viitsii vastata niin siitä voisi moni muukin saada virikettä maiseman vaihdokseen.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos sellainen kunta löytyy, kannattaa olla hiljaa kiitollinen eikä levitellä tietoa siitä, koska jos yhden kunnan inhimillisyys tulisi tietoon, se pakotettaisiin pian ruotuun; valtiolla on keinonsa.

      Nyt olisi aika tehdä kansalaisaloite yli viisikymppisten pääsemistä joko työkyvyttömyyseläkkeelle tai pienelle perustuelle. Samalla koko työllistymispalvelupoppoo pääsisi sille samalle perustulolle, koska heidän tarjoamillaan 'palveluilla' ei enää olisi käyttäjiä. Kun me eläkeikää lähestyvät saadaan pois työnhakijoiden joukosta, nuorten mahdollisuus löytää työtä paranee. Me olemme jo vuosikymmeniä tehneet työtä. Moni on joutunut irtisanotuksi lähellä eläkeikää, palveltuaan pitkään ja hyvin. Minulle riittäisi työmarkkinatuen suuruinen perustulo, kunhan saisi olla rauhassa kiusaamisilta. Mielelläni myös tekisin sen ohessa töitä, jos niitä löytäisin.

      Tekisin aloitteen itse, mutta rönsyilisin liikaa. Joku toinen osaa laatia napakamman tekstin. Allekirjoitan sen heti ja kerään kaveritkin allekirjoittamaan.

      • Anonyymi

        Tuo kansalaisaloite saisi valtavasti tukea. Nuoret kannattaisivat sitä, koska se parantaisi heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Yli viisikymppiset tietysti kannattaisivat. Pitäisi tosiaan olla vapaaehtoista siirtyä esieläketuelle yli 50-vuotiaana. Sen mukana ei saisi tulla yhtään kyykyttämistä eikä byrokratiaa. Ihmisten pitäisi antaa viettää kypsät vuotensa mahdollisimman tuottavasti ja terveesti. Nyky-yhteiskunnassa tulojen on useinkin tultava monesta pienestä lähteestä. Se ei ole mahdollista työttömälle, koska se niin helposti (virkailijan sille päälle sattuessa) katsotaan 'päätoimiseksi yrittämiseksi'. Vaikka selittäisit toimintasi kuviot heille etukäteen, he kieltäytyvät antamasta lausuntoa etukäteen. Vasta yriteltyäsi neljä kuukautta he laittavat selvitysvaatimuksen ja vastaustasi odotellessaan katkaisevat jo valmiiksi työttömyyskorvauksesi.

    • Anonyymi

      Minä asun pikku kunnassa, jossa ei ole kyseistä TYP-"palvelua. Olen ollut toistakymmentä vuotta työttämänä, mutta minua ei ole "kiusattu" koskaan kuntouttavalla toiminnalla eivätkä sosiaalihuollon ihmiset ole puuttuneet elämääni.
      Eli onhan näitä kuntia aika paljonkin, mutta ovat enemmänkin pieniä kuntia. Tuttavani, jotka asuvat kaupungissa, ovat automaattisesti joutuneet TYP:n nöyryytettäväksi.

      Yhtä asiaa kysyisin aloituspuheenvuoron esittäneeltä: miten niin joutuisit luopumaan asunnostasi, jos tipahtaisit toimeentulotuelle? Eihä omasta kodista tarvitse luopua. Minullakin on omakotitalo, mutta ei siitä ole tarvinnut luopua. Täytyyhän ihmisellä olla asunto missä asua.

      En minäkään käsitä minkä vuoksi työtöntä nöyryytetään ja kyykytetään kaikenlaisilla huuhaa-toimilla. Ikään kuin työttömyys ei olisi muutenkin jo tarpeeksi masentava olotila.

      • Anonyymi

        Suomessa on laillistettuja RYÖSTÖJÄ (kotien ja tiusten)

        ja tämä EI UNOHDU KOSKAAN.

      • Anonyymi

        Hei, minulla on vielä yli 10 v. eläkeikään. asun pienehkössä kunnassa ja täällä joutuu TYPpiin jos ei työllisty tai pääse palkkatuella mihinkään. aiemmin typpiä on jo tarjottu, mutta kohtalolle kiitos, sain työpätkän ja pääsin livahtamaan satimesta sillä kertaa.
        Jos minulla olisi antaa s - postiosoite nimimerkillä niin ilkeäisitkö laittaa sinne kunnan nimen ja muutkin voisivat halutessaan ilmoittaa jos tietäisivät jonkun pakopaikan. Minulla on vain omalla nimelläni oleva sposti jota en voi tähän laittaa, mutta voisin avata hetkeksi toisen spostitilin. Jos sinullakin olisi sposti pelkällä nimimerkillä, minun ei ole tarpeen koskaan tietää kuka antoi vinkin ja toivon, etten tätä oljenkortta kuitenkaan joutuisi käyttämään. Tai jos olisi joutilas prepaid - liittymä sinulla, voisin hakea kirkolta prepaidin ja vaihdettaisiin tietoja nimettömästi. Mutta jos et halua niin ok.
        En hyväksy sitä, että typissä voi joutua
        Viranomaisten arviointiin ja puolestani päätetään asioita.nyky-yhteiskunnassa ei ole töitä kuin yhä pienemmälle joukolle,tilanne ei puolikuntoista työtöntä höykyyttämällä parane. voi mielestäni tehdä jotain pientä vapaaehtoishommaa välillä, mutta ei siihen mitään monialaista yhteispalvelua tarvita.
        Miten sinä pystyt selviämään te - toimiston kanssa? Eivätkö he soita monta kertaa vuodessa, minulle tulee päivämäärät työllistymissuunnitelmiin, myös soitetaan onko hakenut jotain työtä tai mikä on tilanne. pakkohakutyöpaikkoja myös ilmoitettu kirjallisesti.
        Olen vähän epävarma, kuinka laveasti kannattaa kertoa vaivoistaan virkailijalle, joutuuko ojasta allikkoon. Haluaisin vain olla rauhassa, tämä on yhteiskunnalle halvin ratkaisu verrattuna siihen, että olisi tt-tuella ruuhka-suomessa, kaikkine hörtöineen se kustantaisi yli 1000eur/KK.
        Kuten yksi jo vastasi, kunnan nimiä ei ole syytä huudella julkisesti, näitä palstoja lukevat varmaan myös viranomaiset ja virkaintoiset yksityishenkilöt, jotka ilmiantavat verottajalle yms. Milloin mitäkin asioita. Mieluiten pysyttelisin kirjoilla nykyisessä kotikunnassani niin pitkään kuin on mahdollista. Tämä on ainoa vanhuuden turvani, koska en ole pystynyt säästämään tämän enempää, joten siksi olen huolestunut. Yksikin ikikarenssi niin peli on pelattu. Siksi olen päätynyt tarvittaessa kokeilemaan "maan sisäistä pakolaisuutta" jos ei muu auta.
        Asumistuen saa mihin tahansa asuntoon, missä on kirjoilla riippumatta siitä, omistaako jo jossain asunnon. Jostain 150 euron huonokuntoisesta asunnosta jää niin vähän itselle maksettavaksi asumistuen jälkeen, että ajattelin ensisijaisesti olla siellä vain nimellisesti kirjoilla ja pysyä kuitenkin kotonani. Edes sähkösopimusta en ajatellut tehdä ellei tulisi jotain kuitenkin työkkärin kautta, esim. pitäisi olla vaikka 6 kk työllistettynä kunnalla. Ja jos tulee joskus armahdus perustulon tai Eurojackpotin muodossa, kämpän voi irtisanoa saman tien kun ei tarvitse enää roikkua löysässä hirressä.
        Kysyit toimeentulotuesta, sen laskentaperiaatteet muuttuivat huonompaan suuntaan kun tuli siirto kunnilta Kelalle. Laitan vähän sinnepäin oman tilanteeni, ettei joku tunnistaisi minua tästä. Minulla on tosi vanha talo X hehtaaria kokoisen yhtenäisen tontin sisällä.Koko tontti yhdellä kiinteistörekisterinumerolla, ei siis moneen osaan pilkottuna eri paikoissa. Jaettu metsään, piha-alueeseen ja joutomaahan. Metsälle lasketaan laskennallinen tuotto asumistukeen joka vuodelle, vaikka en myy sieltä risukaan, se on oma polttopuuvarastoni eikä mikään arvokas rahallisesti. En pystyisi ostamaan talouteni puolesta edes rankoina kuljetuksineen sellaista määrää puita kuin vuodessa tarvitsen, vanhanliiton ihmisenä kotonani on vain puulämmitys - ja puuhella puulämmitteinen sauna.
        Taiteilen joka kuukausi alle 600euron käteen jäävillä tuloilla työttömyyskorvaus 20% verolla asumislisä. Ruoanjaot auttavat lisäksi, teen itse osan leivistä ja marjastan.
        Myös tuleva eläkkeeni tulee varmaan olemaan lähes yhtä aneeminen, enkä muutenkaan oikein luota tulevan eläkejärjestelmän kestämiseen kun valtion velkataakka kasvaa koko ajan eri syistä. Vaikka ajat huonontuisivat taloudellisesti ja yhteiskunnan yleisen turvallisuuden kannalta tulevina vuosikymmeninä niin tämmöisessä asumismuodossa on kuitenkin inhimillisempää olla ja elää kuin työttömänä kaupunkiköyhälistönä, vinkiksi niille, jotka kaipaavat pois betoniviidakosta.
        Kysyin Kelalta asiaa ja puhelimessa sanottiin viime vuonna, että taloa ei tarvitse myydä, mutta metsä on myytävä pois ja realisoinnille annetaan tietty aika. En älynnyt kysyä, miten suhtautuvat joutomaahan tai piha-alueen kokoon, oletko sinä tietoinen, kuinka iso tontti saa olla toimeentulotukea myönnettäessä? Sinun tontillasi ei ilmeisesti ole metsää? Ei kuulosta hyvältä, että pieni rakas metsälänttini päätyisi näiden ahneiden paikallisten maanomistajien kynsiin jotka parturoisivat koko alueen varmaan saman tien, niin kapeita tikkuja tuolla maanteillä nykyään kuskataan.
        Kiva että tuli vastauksia, luen mielelläni lisääkin kommentteja:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä tuli asiaa ja avautumista todella paljon. Kommentoitavaa olisi paljonkin, mutta minäkin halua pysyä incognito. Minun tilanteeni on ehkä yksinkertaisempi siinä mielessä, että minulla ei ole realisoitavaa omaisuutta. Talo minulla on, pienellä tontilla, ei metsää tmv. Asun pienen kunnan ydinkeskustassa omakotitaloalueella. Moni muukin on ihmetellyt miksi TE-toimisto ei ole minua hätyytellyt. Olen ollut työttömänä 14 vuotta ja viimeiset viisi vuotta olen hakenut työkyvyttömyyseläkettä, koska tilanteeni on sellainen, että en enää pysty työllistymään millekään alalle, eikä minua liioin voi ohjata mihinkään koulutukseen, koska on katsottu, että minulla on suhteellisen paljon koulutusta useammallekin alalle, enkä kuitenkaan ole pystynyt työllistymään. Kuntouttavaa toimintaa ei ole minulle tarjottu, koska elämänhallintani on kunnossa - näin lukee papereissa. TE-toimistolle ja sen kautta sosiaaliviranomaiselle olen muutaman vuoden välein kirjoittanut tilanteestani aktivointisuunnitelman, koska sen laatiminen on kuitenkin pakollista tässä tilanteessa. Pääsen vanhuuseläkkeelle kolmen vuoden kuluttua. Työeläkkeeni tulee olemaan minimaalisen pieni, koska työvuosia minulle kertyi vain 20.

    • Anonyymi

      Yritetään unohtaa ikävät asiat loppupäiväksi.

      • Anonyymi

        No, ei todellakaan unohdeta!

      • Anonyymi

        Ei pysty tämä työttömien sortaminen on kestänyt liian kauan.

    • Anonyymi

      Ei ole olemassa yhtään kuntaa joka ei järjestäisi typ-toimintaan. Siis jos omassa kunnassa ei typpiä ole, niin työtön komennetaan toisen kunnan palveluun. Eikä tuolta välty kun kunta maksaa pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuesta osan. Tuolla tavalla työtön on sidottu kunnan talouteen ja kunnan rahakirstunvartijat tekevät kaikkensa, että ei tarvitsisi maksaa "ylimääräisiä" maksuja.

      • Anonyymi

        Mistähän sekin johtuu että aina yleistetään. Minulla 20 vuotta yhtäjaksoista työttömyyttä eikä kertaakaan ole komennettu mihinkään typ ymv. toimintaan. Jos ei ole päihdeongelmia ja ulosottovelkoja ja muita elämää vaikeuttavia sosiaalisia ongelmia niin ei varmaan joudu noihin kuntoutushommiin. Minkään kunnan talous kun ei siihen kaadu jos siellä on 5 tai 10 sellaista työtöntä,joista kunta joutuu sakkoa maksamaan.

        "Jos ei ole päihdeongelmia ja ulosottovelkoja ja muita elämää vaikeuttavia sosiaalisia ongelmia niin ei varmaan joudu noihin kuntoutushommiin."

        Tuo kuvitelma istuu sitkeässä, kunnes itse pakotetaan niihin kuvioihin. Ei, älä lankea tuohon ansaan; olet noin mukana koko puolen miljoonan työttömien kansanryhmän alentamisessa. Ei, sossun ja työttömyystoimiston virkailijoiden motiivi EI ole 'auttaa' niitä, joilla on 'sosiaalisia ongelmia', vaan tehdä normaaleista työkuntoisista, taitavista, älykkäistä ihmisistä näennäisesti 'kelpaamattomia' pakottamalla heidät tuohon nykyajan häpeäpaaluun tai jalkapuuhun. Tuon sadisminsa lisäksi kunnanjohtaja on antanut heille tehtäväksi pistää kuntalaisen työttömyyskorvaus poikki, tai pakottaa hänet keinolkla millä hyvänsä noille puuhapajoille tai kunnan laitoksiin töllisteltäväksi, jotta kunta säästää valtion sille kierosti asettaman sakkomaksun. Pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuesta kunta joutuu maksamaan valtiolle jopa 70%. Se on vuodessa yli 5000 euroa per työtön työnhakija. Tuon rahan takia ahneet, pahantahtoiset kuntien poliitikot ja virkamiehet ovat valmiit orjuuttamaan muita kuntalaisia ja tekemään heistä 'mielenterveyskuntoutujia', paperilla siis.

        Asiaa pahentaa se, että pienissä kunnissa nuo virkailijat tulevat muista kunnista. Niiden on vielä helpompi riistää ihmiseltä ihmisarvo, jos uhri ei ole heille jo ennestään vuosien varrelta tuttu naapuri tai työtoveri.

        Asiaa!
        En kerro missä kunnassa asun, mutta on tämä omituista että sekä kunnanjohtaja, hallintojohtaja ym. päättävät viranomaiset yhtä lukuun ottamatta asuvat ja maksavat veronsa toiseen kuntaan. Minun mielestäni kunannjohtaja ainakin olisi velvoitettu asumaan siinä kunnassa, jonka johdossa hän on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe