Juuri nyt: Rokote koronavirusta vastaan

valmis muutaman viikon kuluessa.

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, rokote on valmis muutaman viikon kuluessa ja saatavilla 90 päivän päästä, Israelin tiede- ja teknologiaministeri Ofir Akunis kertoi lehdelle. IS.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Erki ja kontula huolii vaan paleista.

Äänestä

Sehän on hyvä uutinen, toivottavasti rokote toimii.
Rokottaa voidaankin kaikki lentomatkustajat, jotka saapuvat suomeen epidemia alueelta.
Mitään suomalaisten joukkorokotuksiin ei pidä mennä, eikä uhkailla, kuten sikapiikki rokotteen kanssa toimittiin.
Terveitä suomalaisia, jotka eivät ole ulkomailla matkustaneet, ei pidä rokottaa tällä korona rokotteella sitten kun sillä aletaan rokottamaan.
Se olisi panikoimista, jota thl ja ministerit varoittavat aloittamasta.
Rokotteesta koituisi vain terveydelle vaarallisia sivu oireita, jos sillä terveitä rokotettaisiin, vain sairaat rokotettakoot ja virukselle positiivisen tuloksen saaneet.

Äänestä
  • Ehdottomasti näin. Vain koronaviruksesta sairastuneille, että eivät sairastu koronaviruksesta.

    Äänestä

Sitä voineekin sitten miettiä miten Israel on jo nyt osannut ja pystynyt kehittämään rokotteen vasta marraskuussa??? alkaneeseen virukseen. Ja miksi Israel?

Rokote.fi "Rokotteen kehittäminen on pitkä ja kallis prosessi. Ennen kuin rokote tulee markkinoille, se on käynyt läpi keskimäärin 10–15 vuoden tutkimus- ja kehitystyön.

Äänestä
  • Jos+aletaan+odottamaan+10+vuottakaan+rokotteen+kanssa+kaikki+prosessit+ja+tutkimukset+läpi,+niin+eipä+ole+silloin+montakaan+rokotettavaa,+kun+95%+väestöstä+on+kuollut.

    Äänestä

  • IS:n jutusta:

    ”Puhdasta tuuria”
    Vastalääkettä suunnitellaan MIGAL Galilee -tutkimusinstituutissa, josta kuvaillaan rokotteen keksimisen olleen ”puhdasta tuuria”. Instituutin kerrotaan kehittäneen viimeiset neljä vuotta rokotetta lintukarjaan tarttuvaa keuhkosairautta vastaan. MIGALin mukaan uusi koronavirus muistuttaa suuresti tuota virusta, joten uusi rokote pystyttäisiin rakentamaan tuon tutkimuksen pohjalle.

    – Tarkoituksenamme oli vain kehittää teknologiaa, eikä erityisesti rokotetta tämänkaltaiselle virukselle.


    Ihan sattumalta olivat jo kehittelemässä vastaavaa rokotetta. He sanovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos+aletaan+odottamaan+10+vuottakaan+rokotteen+kanssa+kaikki+prosessit+ja+tutkimukset+läpi,+niin+eipä+ole+silloin+montakaan+rokotettavaa,+kun+95%+väestöstä+on+kuollut.

    Valitettavasti+aktiiviset+tapaukset+on+ollu+jo+reilun+viikon+laskussa+ja+kuolleisuus+sen+2%.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    IS:n jutusta:

    ”Puhdasta tuuria”
    Vastalääkettä suunnitellaan MIGAL Galilee -tutkimusinstituutissa, josta kuvaillaan rokotteen keksimisen olleen ”puhdasta tuuria”. Instituutin kerrotaan kehittäneen viimeiset neljä vuotta rokotetta lintukarjaan tarttuvaa keuhkosairautta vastaan. MIGALin mukaan uusi koronavirus muistuttaa suuresti tuota virusta, joten uusi rokote pystyttäisiin rakentamaan tuon tutkimuksen pohjalle.

    – Tarkoituksenamme oli vain kehittää teknologiaa, eikä erityisesti rokotetta tämänkaltaiselle virukselle.


    Ihan sattumalta olivat jo kehittelemässä vastaavaa rokotetta. He sanovat.

    Maailmassa on menossa hyvinkin monta rokotekehitysprojektia jatkuvasti. Miksi ei olisi mahdollista, että yksi tai useampia voisi liittyä samantapaiseen tapaukseen kuin jokin uusi esille tuleva case?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti+aktiiviset+tapaukset+on+ollu+jo+reilun+viikon+laskussa+ja+kuolleisuus+sen+2%.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006418502.html388+todettua+Iranissa,+kuolleita+34.+Taskulaskimen+mukaan+8,7+%Eihän+lopullista+kuolleiden+määrää+(joka+voi+vain+kasvaa!)+vielä+edes+tiedetä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on menossa hyvinkin monta rokotekehitysprojektia jatkuvasti. Miksi ei olisi mahdollista, että yksi tai useampia voisi liittyä samantapaiseen tapaukseen kuin jokin uusi esille tuleva case?

    Tokihan se hyvinkin mahdollista on, että kyseessä on onnekas sattuma.

    Alkuperämaa silti hiukan epäilyttää, huomioiden miten juutalaiseliiteillä ja Israelillakin tuntuu olevan sormensa pelissä kovin monessa asiassa. Otetaan myös huomioon koronavirukseen liittyvä pitkälti tarpeeton pelon lietsonta, ja apokalyptiset youtube-pelotteluvideot Kiinasta. Lisäksi se, miten omituisen määrätietoisesti "anti-vax" eli rokotteiden vastustajia vastaan on kampanjoitu sosiaalisissa medioissa viime vuosina. Ettei tässä nyt pedattaisi tilaisuutta antaa maailman ihmisille koronarokotteen ohessa jotakin muutakin troppia ties millä tarkoitusperillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006418502.html388+todettua+Iranissa,+kuolleita+34.+Taskulaskimen+mukaan+8,7+%Eihän+lopullista+kuolleiden+määrää+(joka+voi+vain+kasvaa!)+vielä+edes+tiedetä

    Todettujen+määrä+ei+vielä+kerro+sitä,+kuinka+monta+tapausta+on+todellisuudessa.+Moni+sairastaa+influenssan+käymättä+lääkärissä,+eikä+kaikille+edes+tule+oireita,+joten+heitä+ei+edes+tutkita.+Sikäli+mainittu+2+%+voi+pitää+paikkansa.

    Äänestä

Molemmat suominaiset on rokotettu jo Italiassa.

Äänestä
  • Miksi ei lehdet ( tai poliiisi) haastattele virusnaisia .... saatais kuvat lehtiin.
    "Kaksi Tätiä haki taudin Italiasta, Milanosta kyltyyyrimätkällään ja tartutti koko Suomen! "

    Äänestä

Sepä hienoa, aloittakaa vaikka eduskunnasta.

Äänestä

Kossupaukku päivässä hävittää tuon viruksen lopullisesti kantajalta.

Äänestä

Suomen+pitää+ilmoittautua+vapaaehtoiseksi+rokottamaan+koko+kansa+testaanattomalla+rokotteella.Varmasti+löytyy+tutkimus,+mikä+kertoo,+että+98,+7+%:ia+kansasta+kannattaa+suomalaisten+käyttöä+koeihmisinä.

Äänestä
  • Se on ihan otannasta kiinni, mikä tulos saadaan - halutaan saada.

    Äänestä

Israel saartaa Gazaa, joten israelilainen korona-rokote on laitettava Suomessa heti boikottiin. Suomeen sitä rokotetta ei oteta, vaikka koko muu maailma alkaisi sitä käyttämään.
Suomi haluaa tehdä koko maailmalle selväksi, että Suomi ei taivu rokotuksen hankkimiseen ennen kuin Israel lopettaa Gazan miehityksen. Vasemmistoliiton Anna Kontula uskalsi riskeerata oman elämänsä taistelussa Israelia vastaan, joten koko Suomen kansa voi tehdä saman kieltäytymällä israelilaisesta rokotuksesta.
Ensimmäisenä EU::ssa ja tiukimmin sanktioin.

Äänestä
  • Egyptikin saartaa Gazaa, mutta ei taida Egyptistä tulla mitään boikotoimisen arvoista. Israelilla on saartoon hyvä ja laillinen peruste.

    Ei Suomi tuollaista halua, vaikka sinä haluaisitkin. Israel ei edes miehitä Gazaa.

    Ei Anna Kontula mitään muuta riskeerannut kuin hyvän maineensa rippeet, jotka hän seikkailullaan menetti. Ei hänellä ollut mitään muuta pelättävää kuin se, että Israelin poliisi/sotilaat olisivat antaneet hänen päästä aidan läpi Gazaan. Siellä hänellä olisi ollut pelättävää. Hän kuitenkin luotti siihen, ettei hän pääse lähellekään Gazaa ennen kuin jää kiinni. Henkensä hän olisi riskeerannut, jos olisi yrittänyt väkisin mennä johonkin Vasemmistoliiton ihannevaltioon, kuten Pohjois-Koreaan.

    Äänestä

Kaksi USA:n pahinta vihollista, Iran ja Kiina, juuri niistä lähtivät viruepidemiat suurella nopeudella leviämään. Nyt USA:n ykköskumppani Israel kehuu, että se saa rokotteen pian valmiiksi. Todellisuudessa USA:n ja Israelin johtajat on rokotettu virusta vastaan jo kauan sitten, koska kyse on USA:n bioaseesta jonka se laukaisi kahdessa pahimmassa vihollismaassaan.

Äänestä
  • Ok, mutta mitä pahaa Italia on USA:lle tehnyt? Tai Etelä-Korea?

    Äänestä

  • Ei Israel ole tuollaista kehunut. Näyttää sinulla muutenkin hieman keulivan tuo mielikuvitus.

    Äänestä

Ihan höpöpuhetta, rokota valmis aikaisintaan syksyllä 2022. Usalla riittää sitä ennen virusmateriaalia, nytkin sadat Al Gaidan, Iranin, Afganistanin ja monien muidenkin maiden sairastuneet kiertävät Usan yleisötapahtumia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

valmis muutaman viikon kuluessa.

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, rokote on valmis muutaman viikon kuluessa ja saatavilla 90 päivän päästä, Israelin tiede- ja teknologiaministeri Ofir Akunis kertoi lehdelle. IS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu