Mulla on yksi pahalaatuinen ongelma. Oon monesti saanut suhteessa turpiini mieheltä ja nyt on tullut sellainen ongelma, että kun mies suuttuu, menen paniikkiin ja läväytän tätä naamaan tai johonkinpäin. Ehkä se on multa joku signaali et "älä vttu koske muhun".
Onko kellään naisella samanlaisia kokemuksia?? Niin, ja v*ttuilua ja moralisointia en jaksa enää kuunnella. Jos ette osaa antaa tukeanne tai myötätuntoanne, niin antakaa olla. Mä oon saanut tarpeeksi haukkuja ja tiedostan itse tilanteeni. Siksi en nyt seurustele minkään vertaa ennen kun oon saanu pääni kunnolla selväksi kaikesta ja voin jatkaa eteenpäin väkivallattomana.
Onko kellään naisella samanlaisia kokemuksia?? Niin, ja v*ttuilua ja moralisointia en jaksa enää kuunnella. Jos ette osaa antaa tukeanne tai myötätuntoanne, niin antakaa olla. Mä oon saanut tarpeeksi haukkuja ja tiedostan itse tilanteeni. Siksi en nyt seurustele minkään vertaa ennen kun oon saanu pääni kunnolla selväksi kaikesta ja voin jatkaa eteenpäin väkivallattomana.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö se ole väkivaltainen,joka lyö?
mulla on sama homma. Olen saanut selkääni muutamaan otteeseen, eri mieheltä kylläkin.
Nykyinen ei ole mua satuttanut mutta joskus, ei aina, kun riitelemme ja sanaharkka yltyy kovaksi mä hermostun ja lyön. Pyydän aina heti anteeksi ja tiedostan myös tilanteeni enkä vain voi sille mitään. Ehkä pitäis vaan yrittää rauhoittaa tilanne tai jotain.
Ammattiapua hakemaan heti, alkuperäinen ja edellisen viestin kirjoittaja. Väkivaltaiset suhteet ovat traumatisoivia ja on ymmärrettävää että niiden jälkeen koette väkivallan jonkunlaisena ratkaisuna ja sen käytön hyväksyttävänä, mutta se ei sitä kuitenkaan ole. Aikuisilta voi vielä pyytää anteeksi lyöntiä ja he _ehkä_ ymmärtävät (ymmärsittekö ja uskoitteko jos exänne pyysi lyömistänne anteeksi ja lupasi ettei tee sitä enää?), mutta jos teille joskus tulee lapsia kuvioon niin silloin juttu alkaa olla jo aika onneton.
Kenenkään ei tarvitse sietää väkivaltaa suhteessaan. Ei teidän, ei teidän kumppaneidenne ja kaikkein vähiten mahdollisten lapsienne.
Ehkäpä tuo olisi hyvä, että hakisin apua. Oon käynyt jo psykologille puhumassa, se on auttanut aika lailla. Nykyään luulisin että vain suutun ja lähden vaikka ovet paukkuen pois. Kerron tämän joka miehelle joka tahtoo mun kanssa enemmän kun kaveruutta. Toivottavasti jonakin päivänä paranen minäkin :)
Ehkä se on osittain niin, että kun isoveljeni kanssa tuli painittua ja tapeltua paljonkin riidoissa niin yritän jotenkin noudattaa samaa kaavaa turvallisuustunteen takia... emmä ota itsestäni selvää, mutta joo :)
Kiitän kovin vastanneille.